tiistai 5. joulukuuta 2017

Top Ten Tuesday: Pahikset joita rakastan vihata

Viimeksi listasin lemppari sivuhahmoja ja nyt on vihatuimpien kirjapahisten vuoro. Nämä hahmot ajavat lukijan (ainakin minut) hulluksi, ja näiden kuolemaa toivoo enemmän kuin mitään muuta... Nämä ovat mun top 10 kirjapahista, joita rakastan vihata:

kuvat: IMDb

1. Voldemort
J. K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -kirjasarjan ultimate evil: Tiedät-Kai-Kuka, joka tappoi Harry Potterin vanhemmat, inhoaa jästejä ja kuraverisiä, käyttää pimeyden voimia... Inho Voldemortia kohtaan vain kasvaa kirja kirjalta. Etenkin nuorempana kun luki kirjoja, Voldemort oli myös aika pelottava.

2. Joffrey Baratheon
Olen juuri lukemassa Valtaistuinpeliä ja Joffrey ajaa minut nyt jo hulluksi. Tuon pilalle hemmotellun insestilapsen kuolemaa toivoo enemmän kuin mitään muuta koko kirjasarjassa...

3. Black Jack Randall
Dianan Gabaldonin Matkantekijä-sarjan pääpahis, etenkin ekassa osassa. Tässäkin on kyllä niin kieroutunut ja perverssi henkilöhahmo, että toista samanlaista on vaikea löytää.

4. Omega
J. R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta -kirjasarjassa taistellaan omegaa vastaan. Jostain syystä Omega on piirtynyt minun mieleen aika ällöttävänä hahmona, vaikka en muista miksi. Siis sen lisäksi, että Omega on kirjasarjan äärimmäinen pahis, joka loi sieluttomat, vauvatalkin hajuiset, impotentit lesserit vastineena Kirjurineitsyen vampyyreille. Tai ehkä siinä on jo ihan tarpeeksi syytä.

5. Tywin Lannister
Game of Thronesin pelottava isäpappa. Joskus aplodaan tätä hahmoa, ja sitten Tywin onnistuu sanomaan jotain, joka saa minut taas inhoamaan hahmoa todella paljon.

6. Draco Malfoy
Taas palataan Pottereiden pariin. Herran jumala että tämäkin hahmo saa veren kiehumaan. Kunnon koulukiusaaja.

7. Ramsay Bolton (Snow)
Tuttu Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjasta. En ole päässyt sarjassa niin pitkälle, missä Ramsay astuu peliin, mutta tv-sarjassa tämä on varsin kylmäävä ja erityisen inhottava hahmo. Kokemuksen pohjalta veikkaan, että kirjoissa hahmo tulee olemaan vielä kylmäävämpi.

8. Lash
Lash on varsin inhottava vampyyri Mustan tikarin veljeskunta- sarjasta, sanotaan vaikka niin. 

9. Neiti Ratched
Ken Keseyn kirjasta Yksi lensi yli käenpesän. Muistan vain sen kammottavan, selkäpiitä karmivan tunteen, jonka tämä hahmo aiheutti olemassaolollaan. Hän on siis kylmäkiskoinen hoitaja mielisairaalassa, johon kirja sijoittuu.

10. Alec D'Urberville
Ugh, Alec. Thomas Hardyn klassikko Tess of the D'urbervilles on toinen kirja, jota en ole vielä lukenut, mutta minisarjan perusteella vihaan ylimielistä ja itsekästä Alecia.

❅❅❅

Mitä vihatuimpia pahiksia teidän top10 listalta löytyy? 


lauantai 2. joulukuuta 2017

Syksyn kooste: mitä tuli luettua


Hoh hoh, syksy oli ja meni, ja nyt availlaan jo joulukalenterista luukkuja. Hullun nopsaa menee tämä aika! Ajattelin vähän katsoa taaksepäin ja kerrata mitä tuli luettua elo-syys-loka-marraskuussa. Kirjoja tuli ahmittua yhteensä 17 kappaletta, joista 5 oli tietokirjaa, 4 sarjakuvaa, muutama lastenkirja, yksi klassikko ja loput fantasiapainotteisia romaaneja.

Löysin mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä tietokirjoja, joista takaraivoon nakertamaan jäivät etenkin ihmislajin tulevaisuudenkuvia piirtelevä Homo Deus ja Pohjois-Amerikan intiaanien kohtaloista kertova Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen. Osallistuin myös yhteen lukumaratoniin, jonka aikana sain luettua monta sarjakuvaa. Delislen kuivan humoristinen Shenzhen jäi niistä parhaiten mieleen, ja olenkin roudannut kirjastosta kotiin kaikki muutkin hänen sarjakuva-albumit, joihin pääsin käsiksi (vähän menee överiksi nämä kirjastoreissut aina kun jostain innostuu...)


Olen myös ylpeä siitä, että selätin taas yhden klassikon, tällä kertaa Kotiopettajattaren romaanin, ja jopa pidin siitä. Katsoin joskus kirjaan perustuvan elokuvan, josta en tykännyt sitten yhtään, joten oli iloinen yllätys että kirja olikin hyvä. Luin myös monta makoisaa fantasiakirjaa Sapkowskista Vikiin, ja Seleesian näkijä onkin vielä aika tuoreena mielessä. Aloitin myös uuden kirjasarjan (vaikka mulla on miljoona kirjasarjaa kesken :')), Näkijän tarun, jota mulle on suositeltu ties kuinka pitkään.

Mitäs sitten on blogi/lukusuunnitelmissa lähiajoille: Jatkan Jim Kayn kuvittamien Pottereiden parissa, ihanaa Azkabanin vankia olenkin jo aloitellut. Aloin myös lukemaan Tulen ja jään laulu -kirjasarjaa (mulle on täysin mahdotonta lukea yksi sarja loppuun ja sitten vasta aloittaa toinen). Pyrin myös lukemaan satuja Ajattomia satuja ja tarinoita 2 haasteeseen, jatkan Top Ten Tuesday -listojen parissa, ja pyrin esittelemään kirjaostoksiakin enemmän.

***

Luetut kirjat:




***

maanantai 27. marraskuuta 2017

Yuval Noah Harari: Homo Deus - Huomisen lyhyt historia


Harari, Yuval Noah: Homo Deus - Huomisen lyhyt historia
Bazar, 2017. 447 s.

Joutaisiko mieli jo sielun, Jumalan ja eetterin mukana tieteen roskakoriin?

Muun muassa tätä pohtii israelilainen historiantutkija Yuval Noah Harari uutuuskirjassaan. Rakastuin Hararin esikoiskirjaan Sapiens - Ihmisen lyhyt historia, joten totta kai oli pakko lukea myös ihmiskunnan tulevaisuudesta kertova niin sanottu jatko-osa, Homo Deus - Huomisen lyhyt historia. Harari jätti Sapiens-kirjan loppuun muutaman pohtimisen arvoisen pointin ihmiskunnan tulevaisuudesta, ja niitä hän lähtee tutkailemaan tässä kirjassa pidemmälle.

Sapiensista tuttu viiltävän terävä kirjotustyyli nousee esiin tässäkin teoksessa. Harari pohtii todella syvällisesti, terävästi sekä omia uskomuksia ja ajatuksia ravistelevasti ihmislajin toimia niiden ja mahdollisia seurauksia: mitä seurauksia voi olla tekoälyn luomisella, geenien manipuloimisella tai kuolemattomuuden metsästämisellä, millaisia mahdolliset uudet uskonnot tulevat olemaan ja niin edelleen. Onko dataismi tulevaisuuden uskonto? Datan palvominen yli kaiken muun.

Harari pohtii kirjassaan monelta eri kantilta tulevaisuuden uhkakuvia, joista monet tuntuvat pelottavan mahdollisilta. Mitä seurauksia voi esimerkiksi olla teknologialla, joka osaa lukea ajatuksia? Näitä on kehitelty esimerkiksi korvaamaan raajansa menettäneiden käsivarsia tai jalkoja: käsivarsi pystyy lukemaan aivojen lähettämiä signaaleja ja toimimaan periaatteessa kuin oikea käsi. Mutta voiko tätä teknologiaa käyttää väärin, esimerkiksi jos valtio haluaa valvoa kansalaisiaan? Pelottava ajatus.

Mihin siis tekoäly ja kokoajan kehittyvä teknologia ja internetin maailma vie ihmiskuntaa. Mitä seuraa kun äly vieraantuu tietoisuudesta. Tunteeko Google meidät paremmin kuin me itse? Miten käy ihmisten yksityisyydelle ja humanismin perusarvoille, kun kaikki tieto annetaan Googlen algoritmeille, jotka ovat paljon älykkäämpiä kuin me? Kommunikoivatko autot kohta keskenään, ihmisten tietämättä? Entä kuka omistaa kaiken datan?

Ovatko tiedemiehet kehittämässä ihmislajin evoluution seuraavaa vaihetta, Homo Deusta, ja mitä tapahtuu meille tavallisille tallaajille silloin? Suhtautuuko tämä homo deus homo sapiensiin samalla tavalla kuin me suhtaudumme massatuotannon sikoihin ja kanoihin, tai lääketieteen koe-eläimiin? Näkeekö tekoäly ihmiskunnan maapallon vitsauksena, joka täytyy hävittää, jotta vältytään totaaliselta tuholta?

Täytyy tunnustaa, että viihdyin paremmin menneisyydessä esikoisteoksen parissa, koska se oli vähemmän pelottavaa ja kylmiä hikikarpaloita aiheuttavaa luettavaa. Vaikka tulevaisuus voi myös sisältää jotain täysin ennalta-arvaamatonta, ja erilaisten mahdollisuuksien pohtiminen on pitkälle spekulointia, on näitä silti mielestäni hyvä miettiä, ja nämä ovat mielenkiintoisia aiheita pohdittavaksi.

Tämä oli tosiaan lievästi masentava, mutta lukemisen arvoinen ja ajatuksia herättävä kirja. Hararin vetävä ja ajoittain provosoivakin kirjoitustyyli säilyttää takuulla mielenkiinnon aiheeseen, jota voisi muuten olla tuskaistakin lukea. Suosittelen! 😄👌

Muualla luettua: Kirjavinkit, Sanoissa ja sivuilla, Kirjavarkaan tunnustuksia

❅❅❅

Hararilta löytyy myös lukuisia TEDtalk videoita ja muita mielenkiintoisia haastatteluja youtubesta, joissa hän puhuu molemmissa kirjoissaan käsittelemistään aiheista. Kannattaa käydä vilkaisemassa! Laitan tähän yhden melko lyhyen klipin, jossa puhutaan kuolemattomuuden tavoittelusta:



perjantai 24. marraskuuta 2017

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti


Andersen, Sarah: Aikuisuus on myytti
Sammakko, 2017. 109 s.

Oletko ihan päällikkö ja spessu tyyppi?

Ovatko verkostoitumistilaisuudet ihania mahdollisuuksia edistää uraasi?

Onko aikuisuus jännittävä haaste, johon koet olevasi hyvin valmistautunut?

Tämä kirja ei ole sinua varten. 

Tämä sarjakuva pisti silmääni kirjaston esittelyhyllystä, ja luettuani yllä olevan takakansitekstin, vakuutuin, että kirja on tarkoitettu minun luettavaksi. Andersenin kerta kaikkiaan ei sitten missään määrin omaelämäkerrallinen (😉) sarjakuva-albumi seuraa sosiaalisesti rajoittunutta ja lievästä laiskuudesta kärsivää Sarahia, ja siinä aprikoidaan muun muassa sitä, koska paljon puhutun aikuisuuden on tarkoitus alkaa.

Albumi on täynnä humoristisia hetkiä, joihin ainakin minä pystyin samaistumaan täysin. Mikään ei ole parempaa, kuin hengailu kotona pyjamassa ja kirja kädessä. Sosiaaliset tilanteet ei aina mene putkeen ja aika tosiaan menee huomaamattakin hengailemalla netissä, milloin lukemassa päämäärättömästi wikipedia-artikkeleita, milloin selaillessa youtube-videoita. Tai katsellessa kissalle raapimapuita.


Andersenin piirrostyyli on selkeää ja yksinkertaista, mikä sopii minulle vallan mainiosti. Tällainen huumori iskee minuun ja naureskelinkin itsekseni läpi koko kirjan, välissä mutisten pääni sisällä niin totta, niiiin totta. Sarjakuvastrippejä on alun perin ilmestynyt netissä vuodesta 2011 alkaen, missä se saavutti suuren suosion. Suosittelen tutustumaan!

❆☃❄

Muualla luettua: Ei vain mustaa valkoisella, Sivutiellä, Kirjojen keskellä

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Kevään 2018 kiinnostavat kirjauutuudet

Voi että se on ihana huomata, kun kustantajien sivuille alkaa ilmaantua uutuuskatalogeja ja niitä pääsee pläräämään. 😍 Poimin tähän minua eniten kiinnostavat ensi kevään kirjat:


Kristiina vuori: Elinan surma
Tammi, 2018. n. 400 s.

Uutta tulkintaa keskiaikaisesta Elinan Balladista, mielenkiintoista! Olen myös pitänyt Vuoren aiemmista romaaneista, joten odotan samankaltaista viihteellistä historiallista romaania tältäkin.

Mojo Erämetsä: Aikamatkakuvia Helsingistä
Tammi, 2018. n. 128 s.

Kiinnostavan kuuloinen valokuvateos, jonka kuvissa yhdistyvät vanha ja nykyinen Helsinki. Hauska idea!

J.K. Rowling & Jim Kay: Taikuuden historia
Tammi, 2018. n. 144 s.

Olen niin rakastunut Jim Kayn kuvittamiin Pottereihin, että pakkohan tämäkin on lukaista. Olen siitä vähän outo Potter-fanaatikko, etten ole vielä yhtäkään ns. spin-off kirjaa lukenut. Onpahan sitten vielä jotakin löydettävää tuossakin taikamaailmassa. :)

Kimmo Ohtonen: Ikimaa - Soturin tie
Otava, 2018. n. 250 s. 

Kuulostaa jännittävältä kotimaiselta fantasialta. Pakko se on tsekata.


Ante Aikio: Stallun pata
Reuna, 2018. n. 120 s.

Saamelaisesta mytologiasta ammentava novellikokoelma, kuulostaa mielenkiintoiselta, vaikken novelleja hirveästi välitä yleensä lukea.

J. Pekka Mäkelä: Hunan
Like, 2018. n. 500 s.

"Väkevä historiallinen romaani 30-luvun Kiinasta." Missä historiallinen romaani, siellä minäkin.

Katja Törmänen: Karhun morsian
Like, 2018. n. 300 s.

Mielenkiintoista, suomalaisesta ja skandinaavisesta mytologiasta ammentavaa fantasiaa. Tämä on Liken ja Tähtivaeltajan järjestämän kirjoituskilpailun voittaja.

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918
Gummerus, 2018. n. 250 s.

Romaani ihmisistä kahtiajakautuneessa, sisällissodan runtelemassa Suomessa.

❅☃❅

Yllättäen taas aika fantasia/historia painotteisia nämä mun valinnat. 😁

tiistai 21. marraskuuta 2017

Top Ten Tuesday: Lemppari sivuhahmot

Oi, miten monenlaisia hahmoja kirjoista löytyy, niin hyvässä kuin pahassa. Rakastan erityisesti sellaisia kirjoja, joissa on paljon hienoja henkilöhahmoja myös päähenkilöiden lisäksi, joten sen kunniaksi päätin listata mun top kymmenen lemppari sivuhahmoa:

1. J. K. Rowling: Harry Potter -sarja: Hagrid
Voi Hagridia, tuota lempeää jättiläistä, joka rakastaa kaikkia vaarallisia eläimiä. Hagrid on yksiä sympaattisimpia hahmoja kirjallisuudessa. (Tämä top10 voisi koostua pelkistä Harry Potter -hahmoista, mutta koitin kovasti miettiä tähän muitakin. Heh.)

2. Diana Gabaldon: Matkantekijä-sarja: Jenny
Jamien tulinen sisko, jolla riittää asennetta vaikka muille jakaa. Hän osaa olla hyvin lämmin rakastamiaan ihmisiä kohtaan, mutta myös todella kylmä sellaisille, joista ei välitä syystä tai toisesta. Jennyn ja Jamien väliset taistelukohtaukset ovat niin parhaita hetkiä, varsinkin Muukalaisessa ja Matkantekijässä. Jennyä onkin vähän ikävä sitten sarjan jälkimmäisissä osissa. 

3. George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu -sarja: Tyrion
Kenen lempihahmo ei ole Tyrion? Hauska, piinattu, sukkelasanainen... Game of Thronesissa on kyl niin paljon hahmoja, ettei oikein osaa päättää ketkä ovat sivuhahmoja. Kaikki? Ei kukaan? :D

4. Tove Jansson: Muumit: Pikku Myy
Muumeissakin on niin monia ihania hahmoja, mutta ei ole ilkikurisen Pikku Myyn voittanutta!

5. J. K. Rowling: Harry Potter -sarja: Remus Lupin
Koska ihmissudet. Ja muutenkin rähjäinen ja jotenkin surumielinen mutta sympaattinen hahmo.

6. Andrzej Sapkowski: Noituri-sarja: Valvatti
Noiturin matkakumppani, humoristinen soittoniekka, jolla on laulu joka tilanteeseen. Tämä hahmo tuo kivasti väriä muuten melko synkkään kirjasarjaan.

7. J. R. Ward: Mustan tikarin veljeskunta -sarja: Lassiter
Lassiter, tuo taivaasta pudonnut hyödytön enkeli tuo myös liudan hulvattomia hetkiä aika synkähköön kirjasarjaan.

8. Diana Gabaldon: Matkantekijä-sarja: Roger
Roger, tuo ihanan rauhallinen skotti 💜

9. Robin Hobb: Salamurhaajan oppipoika: Narri
Mystinen hahmo, joka puhuu arvoituksin ja jonka aivoituksista ei oikein ota koskaan selvää. Olen melko varma että Narri on hyvis kuitenkin. Kai.

10. Anu Holopainen: Noitien hovi: Hexa
Iloinen, hieman ilkikurinen metsän keskellä asustava noita, joka ystävystyi Sonjan kanssa. Ihana hahmo!

❆❆❆

Ketä teidän suosikki sivuhahmoista löytyy? 

torstai 16. marraskuuta 2017

Mari Pulkkinen: Surun sylissä - Suomalaisten kokemuksia menetyksestä


Pulkkinen, Mari: Surun sylissä - Suomalaisten kokemuksia menetyksestä
Kustannus S&S, 2017. 399 s.

Jos monikasvoisesta surusta halutaan etsiä jotakin yhteistä, on ilmeisin ja viime kädessä kenties ainut yhdistävä tekijä surevien ihmisyys.

Mari Pulkkinen on kirjoittanut suuremmalle yleisölle suunnatun teoksen väitöskirjastaan Salattu, suoritettu ja sanaton suru, jossa hän perehtyy suomalaisten läheisen menetyksen tuomaan suruun. Surun sylissä oli vähän erilainen kuin mitä nimen perusteella odotin, mutta kuitenkin mielenkiintoinen, pohtiva ja vanhojen kaavojen kahleista irti pyristelevä teos. Odotin enemmän myös suomalaisten henkilökohtaisia kertomuksia, mutta niitä ei varsinaisesti tässä ollut, muuten kuin pieninä mainintoina tekstin lomassa. Pulkkinen sen sijaan pohtii erityisesti suomalaista surua, perustaen päätelmänsä saamiinsa kirjeisiin.

Kuten jo mainittua, kirjallaan hän pyristelee irti tavanomaisista surukäsityksistä, vaiheista ja kaavoista, pyrkiäkseen ymmärtämään surua kokonaisvaltaisena kokemuksena, eikä vain pelkkänä vaiheena, josta täytyy päästä yli. Miksi suru ylipäätään ymmärretään poikkeustilana? Miksi surusta täytyy niin määrätietoisesti päästä yli? Onko jopa vahingollista käsittää suru surutyönä? Pulkkinen lähestyy surua hyvin monesta suunnasta, aina yksilöllisistä kokemuksista ja tavoista surra, yhteiskunnan ja vallitsevan kulttuurin vaatimuksiin ja tapoihin. Miten yhteiskunnassa kohdellaan surevaa ja miksi surevan kohtaaminen on meille muille joskus niin vaikeaa?

Mielestäni tämä oli mielenkiintoinen ja mieltä avartava lukukokemus. Kirjoittajalla on myös omakohtaista kokemusta surusta, sillä hän on menettänyt kaksi lastaan. Nämä menetykset toivatkin Pulkkisen tutkimaan surua tarkemmin. Yhtenä pyrkimyksenä kirjalla on myös lähentää surevia ja heitä kohtaavia läheisiä ja ammattilaisia, ja auttaa heitä ymmärtämään toisiaan paremmin. Siihen tarkoitukseen tämä vaikuttaa myös oikein toimivalta teokselta, onhan kirjailija itsekin sekä tutkija että kuolemansurun kohdannut. Lopusta löytyy myös monipuolinen kirjallisuuslista, josta voi löytää lisää lukemista. Suosittelen siis jokaista aiheesta kiinnostunutta tarttumaan tähän teokseen! Uusia näkökulmia kaivataan aina, ja sen tämä lämpimän pohtivalla otteella kirjoitettu teos myöskin tarjoaa.

Kirjan ulkoasu on hyvin onnistunut, kansikuva on erityisen kaunis kaikessa surumielisyydessään. Tykkäsin myös pienistä yksityiskohdista kirjan nimiösivuilla. 💜


Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että ihmiselämässä vain se, mikä on hyvää, kaunista ja helppoa, on tavoiteltavaa ja vaalimisen arvoista. Surevat suomalaiset muistuttavat kuitenkin, että murhe kantaa painavimpia mahdollisia merkityksiä ja jättää usein syvimmät jäljet.

Kiitokset kustantajalle lukukappaleesta. 😊

Edit: Korjasin pikapikaa tekstistä pois pienen väärinymmärryksen, toista tutkimusta siis ei ole tulossa eikä uusia surukokemuskirjeitä kannata lähetellä enää. 😅 En siis huomannut, että kirjan viimeisillä sivuilla oleva kirjekysely liittyi juurikin tähän nimenomaiseen väitöskirjaan, vaan ymmärsin että se oli pyyntö lähettää uusia kirjeitä. Sorry. 🙈

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...