lauantai 14. lokakuuta 2017

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia


Kunnas, Mauri: Koiramäen Suomen historia
Otava, 2017. 80 s.

Osaatko kuvitella millaista elämä oli Suomessa esi-isiemme aikaan, kun maata hallitsivat Kaarlet, Juhanat, Kristiinat, Kustaat ja muut kruunupäät? Aapinen oli vielä kirjoittamatta, haarukka uusinta muotia, ja sotimaan lähdettiin nuijat aseina.

Olenkohan koskaan lukenut Mauri Kunnaksen kirjaa josta en olisi tykännyt? Tuskinpa. Uutuuskirja Koiramäen Suomen historia ei tee tähän poikkeusta, tämä on ihana! Varsinkin tällaiselle historianörtille. Oliko tämä muka lapsille suunnattu? Pöh. 😆

Kirjassa käydään Kunnakselle tyypilliseen tapaan läpi Suomen historian merkkihenkilöitä ja tapahtumia aina uskonpuhdistuksesta 1800-luvulle ja Vänrikki Stoolin tarinoihin. Niin monta sotaa, keksintöä ja hallitsijaa on Suomessakin nähty. Kuvitus on täynnä hienoja yksityiskohtia ja teksti mukavan yksinkertaisesti, mutta kiinnostavasti kirjoitettua.

Mikael Agricola haluaa kirjoittaa suomenkielisen aapisen

Kunnas on sekoittanut historiaselostuksen sekaan hauskoja pieniä tarinoita, tavallisten tallaajien kommelluksia ja Koiramäki-tarinoista tuttuja hahmoja, mikä tosiaan teki kirjasta kevyemmän luettavan ja lisäsi tarinaan mukavasti huumoria.

Voin hyvin kuvitella tämän nousevan yhdeksi lastenkirjallisuuden klassikoksi Seitsemän koiraveljestä ja Koirien Kalevalan rinnalle, kuten takakansitekstissäkin jo vinkataan. Tämä on hieno opetushetki sekä lapsille että aikuisille Suomen historiasta hauskan kuvituksen ja lämpimän huumorin kera.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Joe Kubert: Yossel - 19 huhtikuuta 1943


Kubert, Joe: Yossel - 19 huhtikuuta 1943
RW Kustannus, 2015. 128 s.

Vuonna 1939 minä olin 13-vuotias ja kävin musiikki- ja taidelukiota New Yorkissa. Samana vuonna Hitler valloitti Puolan. Kaksi miljoonaa juutalaista pyyhkäistiin natsien verkkoon osana Hitlerin lopullista ratkaisua.

Sarjakuvista muodostui mun teema edellisellä superlukumaratonilla, ja tämä on yksi niistä kolmesta, jotka poimin lähikirjastoni tositapahtumiin perustuvien sarjakuvien kirjanäyttelystä. Kuuluisan supersankarisarjakuvien piirtäjän Joe Kubertin (1926-2012) sarjakuva-albumi Yossel - 19 huhtikuuta 1943 kertoo mitä jos -tyyppisen tarinan siitä, mitä hänen perheelleen olisi voinut tapahtua, jos he eivät olisi muuttaneet vuonna 1926 Yhdysvaltoihin. Puolan juutalainen Kubert (jonka juutalainen nimi on Yossel) sai kasvaa unelmoiden sarjakuvapiirtäjän ammatista sillä välin, kun hänen kotikylänsä Puolassa tyhjennettiin juutalaista Varsovan gettoon.

Sarjakuvaromaanissa tarinaa kerrotaan taitelijan urasta haaveilevan, mutta perheensä kanssa Varsovan gettoon heitetyn Yosselin luonnosteluiden ja taiteen kautta. Hän käsittelee kaameita kokemuksiaan piirtämällä ja siinä samalla tulee kertoneeksi lukijalle oman ja muiden tapaamiensa juutalaisten tarinan. Piirtämisen lahja antaa Yosselille enemmän vapauksia kuin muille, mutta kohtalo on silti sinetöity: nöyryytetyt, ihmisoikeutensa menettäneet ja julmaan kohteluun kyllästyneet juutalaiset aloittavat ensimmäisen Varsovan kansannousun vuonna 1943.

Kaikkiin tositapahtumiin perustuviin kirjoihin tai elokuviin verrattuna tämä voisi olla täysin totta, sillä juuri tämän kaltaisista kauheuksista niiden kautta on saanut kuulla. Kirjassa Getossa asuvat juutalaiset eivät voi kuvitella, että tilanne voisi tästä pahentua, kunnes kuulevat keskitysleiriltä karanneen miehen tarinan. Voin kuvitella kuinka vaikeaa on ollut ajatella, että olisi itse ihan hyvin voinut olla tuossa tilanteessa, jos vanhemmat eivät olisi tehneet muuttopäätöstä vuonna 1926. Kubertin ratkaisu jättää piirrokset luonnosmaisiksi ja ikään kuin Yosselin mielessään piirtämiksi toimii hienosti.

Ei voi muuta kuin päätellä, että ihmiset kykenevät kauheisiin tekoihin, ja heti kun ihmisarvo viedään pois, sinulle voi tehdä mitä tahansa. Holokaustistakaan ei loppujen lopuksi kovin kauan aikaa ole. Tämä oli koskettava lukukokemus, ja vaikka näitä on vaikea lukea, niin tällaiset tapahtumat on tärkeä muistaa.


torstai 5. lokakuuta 2017

Millaisesta kirjasta tykkään

Aloin yksi päivä pohtimaan millaisista kirjoista pidän ja miksi erityisesti juuri niistä. Tykkään lukea laidasta laitaan kaikenlaista ja kaiken tyyppistä kirjaa aina sarjakuvista (joista olen oppinut tykkäämään :D) runoihin ja romaaneihin, ja yritän silloin tällöin haastaa itseäni lukemaan myös sellaista, mihin en ehkä normaalisti tarttuisi. Mutta tietynlaiset kirjat nousevat ylitse muiden: nimittäin fantasiakirjat ja historialliset romaanit. Niitä rakastan!

Mikä niissä sitten on niin erityistä?

Ensinnäkin maailma. Rakastan lukea kirjoja, jotka sijoittuvat erilaiseen maailmaan kuin missä itse elän. Tästä syystä en juurikaan tule lukeneeksi nykypäivään sijoittuvia realistisia kirjoja, en ole kiinnostunut lukemaan Annan ja Pekan avioliittokriisistä ruuhkavuosien keskellä. Etenkin inhorealistiset kirjat ovat niitä, jotka jäävät melko äkkiä kesken. Jostain syystä kauheista tapahtumista on helpompi lukea, kun se tapahtuu jossain muualla: vaikka 1200-luvun Suomessa, Tylypahkassa tai Westerosissa.

Haluan yleensä lukea jotain, johon saan uppoutua kunnolla, ja kirjassa täytyy silloin mielestäni olla tarpeeksi mielenkiintoinen ja erilainen maailma, on se sitten tulevaisuuteen tai menneisyyteen sijoittuva aikakausi, tai täysin kirjailijan itse luoma erikoinen paikka. On hauska kuvitella mitä itse tekisi tai miten selviytyisi siellä. Tästä syystä suosikkikirjoihini lukeutuu esimerkiksi Harry Potterit ja Diana Gabaldonin romaanit.

Kauhu taitaa olla toinen sellainen genre, johon en ole hirveästi tutustunut, poikkeuksena kaikki vampyyri- ja ihmissusikirjat, koska niistä yleensä tykkään. 💜 Ne ovatkin olleet yleensä sellaisia kirjoja, jotka voisi ihan hyvin sijoittaa myös jännitys- tai fantasiaosastoille, kuten Charlaine Harrisin tai J. R. Wardin kirjat. Mikä niissä ihmissusissa niin kiehtoo? :D



Tykkään mielenkiintoisista ja monisävyisistä henkilöhahmoista, ja niitä näistä kirjoista tuntuu löytyvän mukavasti. Monesti fantasiakirjat ja historialliset romaanit ovatkin elementtiharkkoja, tai vähintäänkin tiiliskiviä, joten ei pitäisi yllättää, että henkilöhahmojen mielenmaailman kuvaukseen ja kehitykseen käytetään paljon sivuja. En toki väitä, että mielenkiintoisia henkilöhahmoja ei muista kirjoista löytyisi! :)

Haluan että kirjassa on vähän kaikkea: seikkailua, toimintaa, romantiikkaa, ihmissuhdekiemuroita, murhia ja valtataisteluita, huumoria, vaikeitakin aiheita... Jos yhden kirjan mukana mennään koko tunneskaala läpi, sen on pakko olla hyvä! En tykkää jos kirja on liian höttöistä, mutta pelkäksi kärsimykseksi se ei myöskään saa mennä. Jos kirjassa käydään läpi jonkun henkilöhahmon vaikeita kokemuksia ja selviytymistä niistä, I'm here for it!

Sarjakuvissa olen huomannut, että en ole yleensä huumorisarjisten ystävä, mutta niin sanotut sarjakuvaromaanit ja tosielämän tapahtumiin perustuvat sarjakuvat ovat usein ihan helmiä. Kuten esimerkiksi Janne Kukkosen Voro tai Guy Delislen Shenzhen. Emily Carrollin kauhuromanttinen sarjakuva-albumi Through the Woods oli myös mahtava löytö!

Olen myös huomannut, että tartun aika usein kirjasarjoihin. Jokin siinä viehättää, kun saa palata aina uudestaan samaan maailmaan ja samojen henkilöiden keskelle. Se onkin katkeransuloinen ja vähän surullinen tunne, kun on lukenut jonkin kirjasarjan loppuun, ja tietää että jatkoa ei ole tulossa (köh, Potterit, köh).

Silloin tällöin tekee mieli tarttua myös johonkin "kevyeen" kirjallisuuteen, jonka saa imaista hetkessä sen enempiä miettimättä (ja voi olla varma että loppu on onnellinen), kuten esimerkiksi Nora Robertsin kirjoihin. Tykkään erityisesti hänen jännäripainotteisista kirjoista, mutta olen lukenut muutakin. Uudemmat hääsuunnittelijatrilogiat sun muut eivät tosin ole olleet mun juttu. Onhan näissä kirjoissa periaatteessa aina sama tarina eri vaatteisiin puettuna, mutta se ei haittaa minua. Siinä on jotain tuttua ja turvallista.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Hanneriina Moisseinen: Kannas


Hanneriina Moisseinen: Kannas
Kreegah Bundolo, 2016. 237 s.


























Hanneriina Moisseisen Kannas oli yksi niistä sarjakuvista, joita tuli luettua Superlukumaratonin aikana. (Note to self: sarjakuvat ovat hyvä valinta maratoneihin.) Aiemmin olen lukenut Moisseiselta koskettavan sarjakuva-albumin Isä - Father, jossa hän kertoo isänsä katoamisesta.

Kannas sen sijaan kertoo riipaisevan tarinan jatkosodasta ja Karjalasta evakkoon joutuneista ihmisistä. Toisaalla on ainoana joukostaan elossa selinnyt, mutta fyysisesti ja henkisesti vammautunut mies, joka ei muista omaa nimeään. Toisaalla taas ihmiset lähtevät marssimaan evakkoon, se määrä tavaroita mukanaan, mitä he jaksavat kantaa. Kolmantena näkökulmana on nainen, joka kuuntelee radiosta lähetystä evakkoon lähteneiden marssista.


Moisseinen on piirtänyt tämän hieman luonnosmaisella otteella, mihin oli tottuminen aluksi. Lopulta kuitenkin päädyin tykkäämään tästä tyylistä, sillä se jotenkin omalla tavallaan tuntui korostavan tuon ajan hektistä liikkeellelähtöä ja sodan järjettömyyttä. Välillä sivut sisältävät myös oikeita valokuvia muun muassa evakkolaisista, kotieläimistä ja kuolleista sotilaista. Se oli mielenkiintoinen ratkaisu ja teki sarjakuvan sisältämän tarinan hyvin todentuntoiseksi.

Hän vaikuttaa heikkomieliseltä eikö totta... Sähköshokkihoito ja viikon lepo kenties auttaisivat...

Moisseinen käsittelee tarinassaan muun muassa sitä, miten sodan tuomia traumoja ei osattu hoitaa ollenkaan... Osataanko vieläkään? Ainoana omasta rykmentistään elossa selvinneellä miehellä on vakavia traumoja ja vammoja, mutta niitä ei juuri yritetä ymmärtää tai hoitaa. Loppua kohti tarinat myös alkavat nivoutua yhteen, ja mielestäni radiolähetyksen tuominen tarinaan oli hyvä tapa tuoda esiin evakkoon lähteneiden tuntemuksia ja kokemuksia.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä(kin) sarjakuvasta. Suosittelen lukemiseksi etenkin kaikille sota- ja evakkotarinoista kiinnostuneille.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Guy Delisle: Shenzhen


Delisle, Guy: Shenzhen
WSOY, 2010.
Alkup. ranskankielinen teos vuodelta 2000

Lähdin hakemaan lähikirjastostani jotain sopivaa luettavaa viime viikonlopun Superlukumaratoniin, ja törmäsin kivaan kirjanäyttelypöytään, johon oli nostettu esille tositapahtumiin perustuvia sarjakuvia. Niissä oli montakin kiinnostavaa kirjaa, mutta lopulta päädyin lainaamaan kolme, Guy Delislen Shenzhen oli yksi niistä. Ja tämä on ihan loistava! Vähän niin kuin päiväkirja, omaelämäkerta ja matkakertomus kaikki samassa.

Kanadalainen Delisle kertoo albumissaan kolmen kuukauden matkastaan Kiinan Shenzheniin, kaupunkiin melko lähellä Hong Kongia. Siellä hän asuu hotellissa ja työskentelee paikallisessa firmassa animaattorina, osaamatta yhtään kiinaa. Työkaverit, tai melkein kukaan muukaan, ei tunnu tässä kaupungissa vuonna 1997 osaavan yhtään englantia. Delisle kirjoittaa huvittavista pienistä huomioistaan, kulttuurieroista ja tapaamistaan ihmisistä kuivan humoristiseen sävyyn.


Tämä oli oikein viihdyttävä kertomus elämästä karussa Shenzhenin kaupungissa, josta puuttuu kaikki hohdokkuus tai länsimaalaisuus, jota esimerkiksi Hong Kongista voi löytää. Delisle kertoo kokemuksistaan viihdyttävällä otteella, välillä oudoksuen (muttei mollaten), ja hänen tekemänsä huomiot nostavat väkisinkin hymyn huulille: kuten hänen silmiinsä osunut mies, joka luki sillankaiteella kyykyssä päivän lehteä, tai takakujan viemäriä ronkkineet työmiehet, jotka paljastuivatkin viereisen ravintolan kokeiksi...

Oli pakko varata heti kirjastosta muutkin Delislen sarjakuva-albumit, mitähän havaintoja hän on tehnyt Pohjois-Koreassa? Tai Burmassa? Pakko saada tietää!

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Superlukumaraton 24.9 / päivittyvä postaus



Hiphei, Superlukumaraton käynnistyy minun osalta nyt (klo 12.00)! Päivitän omia lukemisia ja tekemisiä tällä kertaa tähän postaukseen. Aloitan lukumaratonin  Hanneriina Moisseisen melko uudella (2016) sarjakuva-albumilla Kannas. Aiemmin olen lukenut hänen teoksistaan sarjakuva-albumin Isä - Father, josta pidin kovasti.


Ei ehkä se kevyin aihe tähän aamupäivään, mutta sitäkin kiinnostavampi!

12.40: Olipas se kiinnostava sarjakuva, todella nopealukuinen isoine kuvineen ja välissä oli myös oikeita valokuvia Karjalasta ja evakkoon lähteneistä. Moisseinen käsittelee kirjassaan muun muassa sitä, miten sodan kauheat kokemukset vaikuttavat mielenterveyteen, ja tätä ei aikanaan osattu hoitaa/ymmärtää ollenkaan. Annetaan vähän sähköshokkihoitoa, niin pitäs olla taas kunnossa ja palata omalle osastolle.

Nyt pidän vähän taukoa ja palaan lukemisen pariin luultavasti Salamurhaajan oppipojan parissa, koska sitä tuli luettua eilen illallakin. 

Luettuja sivuja yht: 237

15.07: Salamurhaajan oppipoikaa tuli luettua tuossa vähän matkaa ja se tarina alkaa viedä mennessään. Voi Fitziä... Kaupasta tuli myös haettua suklaata ja nyt vois keittää päivän kolmannet kahvit! (Ollaan Antin kans melkosia kahviholisteja, varsinkin vapaapäivinä) Sitten ajattelin hypätä vähäksi aikaa taas sarjakuvan pariin, joka on tällä kertaa Guy Delislen Shenzhen.  

Luettuja sivuja yht: 297


20.01: Sain Guy Delislen mielenkiintoisen sarjakuvan, Shenzhenin  luettua loppuun. Tämä oli myös hyvä! Kulttuurimatka Kiinan Shenzhen nimiseen kaupunkiin, jossa kanadalainen Delisle työskenteli animaattorina kolme kuukautta. Tämä albumi on siis niin matkakertomus, päiväkirja kuin omaelämäkertakin, täynnä mielenkiintoisia pikku huomioita kulttuurieroista ja erilaisista ihmisistä.

Tässä välissä katsoin myös yhden jakson Outlanderia ja nukuin pikku päikkärit. Kuvassa mun päikkäri/lukukaveri Pami 💜

Luettuja sivuja yht: en tiedä montako sivua tässä on, pöh 😒

21.45: Aion tässä pikkuhiljaa painua pehkuihin, kirjan kera totta kai. Luultavasti luen Salamurhaajan oppipoikaa vielä niin pitkälle kuin tänä iltana jaksan, ja päivittelen seuraavan kerran aamulla. Nähdään silloin!

09.22:  Huomenta! Tulipas sitä illalla luettua vielä vähän matkaa tuota Hobbia, nytten ajattelin keittää aamukahvit ja lukaista taas yhden sarjakuvan: Joe Kubertin Yossel - 19 huhtikuuta 1943.  Kävin myös kirjaston sivuilta vilkuilemassa jos sieltä löytyisi sivumäärä tuohon Shenzheniin ja olihan siellä!

Luettuja sivuja yht: 475


12.14:  Luin yllä mainitun sarjakuva-albumin hetkessä. Ei taaskaan mikään kevyin aloitus tähän aamuun, mutta aihe on tärkeä. Sarjakuvapiirtäjä, pienenä vauvana Amerikkaan muuttanut Puolan juutalainen Joe Kubert kertoo tositapahtumiin pohjautuvaa fiktiivistä tarinaa siitä, miten hänelle ja hänen perheelleen olisi käynyt, jos he eivät vuonna 1926 olisi muuttaneet Yhdysvaltoihin.

Tämä on loppu minun lukumaratonille, mukava kokemus oli taas! Otin vähän rennommin kuin viimeksi enkä turhaa ressanut lukemisesta. :)

Luettuja sivuja yhteensä: 600

lauantai 23. syyskuuta 2017

Kirjavalintoja viikonlopun Superlukumaratoniin (24.9)


Kesällä osallistuin yhteen lukumaratoniin ja se oli oikein kiva kokemus, joten nyt ajattelin repäistä ja osallistua tähän Superlukumaratoniin. Superlukumaratonin päiviä emännöivät Henna Carry on reading -blogista ja Lotta Hogwarts Library -blogista. Nyt sattui kivasti vapaa viikonloppu, ja mikäs sen mukavampi tapa rentoutua kuin kirjojen parissa. Vielä en tiedä osallistuinko muihin maratoneihin, mutta ainakin nyt tähän 24.9 pidettävään.

Ajattelin tällä kertaa lähteä sarjakuvapainotteisella lukemisella liikkeelle, koska kirjastossa oli niin mielenkiintoisia sarjiksia laitettu esille:


Hanneriina Moisseinen: Kannas (sarjis)
Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi (fantasiaromaani)
Guy Delisle: Shenzhen (sarjis)
Joe Kubert: Yossel - 19 huhtikuuta 1943 (sarjis)
Erika Vik: Seleesian näkijä (fantasiaromaani jonka olen aloittanut)
Sylvia Löhken: Hiljaisissa on voimaa - Miten introvertti pärjää ekstroverttien maailmassa? (tietokirja)

Tällaisilla valinnoilla lähden huomenna klo 12 aloittamaan Superlukumaratonia, aion ottaa lukemisen rennosti ja ehkä välillä jopa piipahtaa ulkonakin. :D Päivitän lukemisia ja tekemisiä sitten tänne blogiin erilliseen postaukseen.

Mukavaa lukumaratonia kaikille! 💜😊📚

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...