lauantai 31. joulukuuta 2016

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira


Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira
WSOY:n äänikirja, 6 CD-levyä
Taas kerran taittui matka Oulusta Ivaloon joulun viettoon, ja sieltä takaisin, äänikirjoja kuunnellen. Yksi valinnoistani reissulle oli eräs Sherlock Holmesin tunnetuimpia tutkimuksia, Baskervillen koira. Tämä tarina julkaistiin alun perin vuonna 1902 ja äänikirjan lukijana toimi Lars Svedberg.

Sherlock Holmes ja tohtori Watson matkustavat tässä kirjassa Englannin maaseudulle tutkimaan outoa mysteeriä: helvetillinen, suuri ja musta koira on nähty vaeltavan nummilla ja se tuntuu liittyvän seudun outoihin kuolematapauksiin jotenkin. Baskerville Hall -kartanon isäntä haluaa selvittää tämän mysteerin perinpohjaisesti, ja siksi hän turvautuukin Holmesin ja Watsonin apuun. Kuka muu tämän arvoituksen voisi paremmin ratkaista?

Sherlock Holmes on minulle jokseenkin tuttu tv-sarjoista ja elokuvista, mutta yhtään kirjaa en ollut tähän mennessä vielä lukenut. Yllätyin siitä, kuinka paljon tässä oli melkein yliluonnollisia kauhuelementtejä. Baskervillen koira kuvattiin jättimäiseksi, tultasyökseväksi helvetinkoiraksi, sellaiseksi jollaista kukaan ei koskaan ennen nähnyt. Koira piti kylän asukkaita kauhun vallassa. Itselläkin alkoi ihan hirvittää, kun joku lähti yksin pimeässä nummille kävelemään ja koiran varjo piirtyi hänen takanaan.. Hui.

Matka sujui kyllä mukavan jouhevasti tätä kirjaa kuunnellessa. Tosin välillä ärsytti, kun levy alkoi pätkimään ihan älyttömästi yhdessä kohtaa, ja siinä piti kelata rutkasti eteenpäin. :(

Uusi Sherlock tv-sarjassa on ilmeisesti tästä tarinasta tehty versio, sen voisi katsoa. Jännä nähdä, että miten tämä on sovitettu ja onko siinä yhtä hyytävä tunnelma kuin kirjassa...



Taiteilijan käsitys Baskervillen koirasta. 

***

Iloista uutta vuotta kaikille! 🎇 🎆 🎇

Meillä kokataan uuden vuoden kunniaksi tortilloja ja pysytään visusti neljän seinän sisällä. :D


torstai 29. joulukuuta 2016

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat


Tulipas tässä taannoin käytyä myös pitkästä aikaa leffateatterissa. Sinne minut houkutteli neljän seinän sisältä mökkihöperöitymästä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Ajattelin, että tämä olisi mainio leffa tyydyttämään pahinta Harry Potter -nälkää, joka on päässyt kasvamaan tässä vuosien varrella. Ei se nyt ihan sitä minulle tehnyt, vaikka muuten hyvä leffa olikin.




Elokuvassa eletään vuotta 1926 ja seurataan Lisko Scamanderia, joka on päättämässä laajaa tutkimusmatkaansa, jonka aikana hän on keräillyt mitä ihmeellisimpiä olentoja salkkuunsa. Saavuttuaan New Yorkiin, kaikki ei mene ihan niin kuin piti: New Yorkia piinaavat oudot tuhoisat sattumukset, Scamanderin salkusta katoaa taikaolentoja jästien keskelle... Chaos and adventure ensues.

Ehkä odotin leffalta enemmän "velhomaailmaa" (parempaa sanaa en keksinyt), vaikka tässä paljon taikaolentoja ja velhoja olikin. Odotin jotain kekseliäämpää ja mielenkiintoisempaa. Silti tämä oli ihan mukiinmenevä leffa ja varmasti käyn katsomassa jatko-osankin. Loppu antoi ainakin olettaa, että tarina jatkuu. Tykkään Eddie Redmaynesta ja tässäkin hän oli mainio valinta Scamanderiksi. Katherine Waterstonin esittämästä Tinasta taas en oppinut tykkäämään. Mutta hänen siskonsa ja joukkion mukaan joutuva jästi olivat mainioita hahmoja! 

Erityisesti kaikkien fantasiagenren ystävien kannattaa käydä tämä elokuva vilkaisemassa. :)


keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Mitä haluan lukea... Uutta, vanhaa ja tulevaa

Näitä kirjoja minun alati kasvavalta lukulistalta löytyy tällä hetkellä: Klassikoita, kevään uutuuksia ja fantasiaa... Annan houkuttelevien kansikuvien puhua puolestaan:



Kansikuvien katselu lisää lukuinnostusta entisestään. Mutta mistä aloittaa... Sarjassamme first world problems. 


tiistai 27. joulukuuta 2016

Eevamaria Halttunen: Petra ja revontulet


Eevamaria Halttunen: Petra ja revontulet
Kuvitus: Anna Härmälä
Dramaforum 2008


Petra pukee ihkaoikean lapinpuvun päällensä ja pääseekin yhtäkkiä lapinpojan Niklaksen kanssa taianomaiselle reissulle keskelle Lapin tuntureita. He lähtevät yhdessä etsimään Niklaksen siskoa Maaretia, joka on kadonnut oudosti kesken kihlajaisten. Lapin lumisilla tuntureilla Petra oppii myös miten revontulet syntyvät. 

Kirjan ihana kuvitus pehmeine väreineen ja lumisine maisemineen tuovat hienosti esiin Lapille ominaisen tunnelman. Kirjan sivuilla on välillä melko paljon tekstiä, mutta mielestäni tämä oli silti helppolukuinen ja ihan hauska tutustumisretki Lapin maisemiin. Onhan tässä vähän taianomaisuutta, kun revontulet synnyttävätkin ketut ja ihmiset voivat jopa muuttua ketuiksi. Tämän kirjan kautta voi tutustua vanhoihin uskomuksiin ja erilaiseen elämänmenoon porojen kanssa.

Petra-sarjassa on ilmestynyt myös:

Petra tanssii
Petra Buddhan poluilla
Petra löytää Petran


maanantai 26. joulukuuta 2016

Postia pappi Jaakobille


Jouluaattona tuli telkkarista Klaus Härön ohjaama elokuva Postia pappi Jaakobille (2009). En ollutkaan aikaisemmin tätä nähnyt. Täytyy tunnustaa, että jätän aika usein suomalaiset elokuvat huomiotta, sillä ne tuntuvat olevan aika samanlaisia kaikki. Ja usein näyttelijöiden tönkkö puhe särähtää liikaa korvaan...  Tämä oli kuitenkin positiivinen yllätys, vaikka surullinen elokuva olikin.

Tarina on melko yksinkertainen: Eletään 1970-lukua. Elinkautisvanki Leila saa armahduksen ja hänet lähetetään vanhaan pappilaan, sokean pappi Jaakobin luo lukemaan hänelle postia. Kirjeissä ihmiset pyytävät pappia rukoilemaan milloin minkäkin aiheen puolesta. Postin lukeminen on papin päivän kohokohta, mutta Leilaa ei voisi vähempää kiinnostaa.

Elokuvan asetelma on mielenkiintoinen ja Kaarina Hazard sekä Heikki Nousiainen tekevät hienot roolityöt vähäpuheisena ja jurona Leilana sekä vanhana pappina, joka haluaa vielä tuntea olevansa hyödyllinen. Tämä odottamaton parivaljakko ei tunnu alkuunkaan sopivan yhteen, mutta ehkä he molemmat lopulta antavat jotain toisilleen.

Pidin paljon tästä yksinkertaisesta tarinasta, josta kuitenkin löytyy niin monta eri kerrosta. Erityisesti se sai pohtimaan vanhenemista ja vanhusten yksinäisyyttä, sekä ihmisten tarvetta tuntea olonsa hyödylliseksi. Aluksi en pitänyt Leilan hahmosta ollenkaan, kunnes ymmärsin miksi hän vaikuttaa niin välinpitämättömältä. Tämän jälkeen voisi tutustua Härön muuhunkin tuotantoon!





torstai 22. joulukuuta 2016

Taivaan pilarit (minisarja 2010) #paperiltaruutuun

Taivaan pilarit
Minisarja, Starz, 2010


Tämä Ken Follettin samannimiseen kirjaan perustuva minisarja on ollut yksi minun suosikkejani siitä lähtien, kun se ilmestyi. Tämän katsomisesta on kuitenkin vierähtänyt vuosia, ja ajattelin, että nyt olisi hyvä aika katsoa tämä uudelleen Paperilta ruutuun -lukuhaasteen myötä. Kirjakin on tullut luettua, ja se löytyy omasta hyllystäkin, mutta siitäkin on jo pitkä aika. Oli siis ihan virkistävää katsoa tätä, kun ei muistanut kaikkea mitä tässä tapahtuu.

Ennen kuin kerron tästä enempää, tässä traileri:



Taivaan pilarit on vuonna 2010 ilmestynyt minisarja, jossa on pääosassa muun muassa Eddie Redmayne, Ian McShane ja Hayley Atwell. Tarina sijoittuu 1100-luvun Englantiin, Kingsbridgen kaupunkiin. Sarjassa käydään läpi kymmenien vuosien ajanjakso, jonka aikana kaupunkia riepottelevat lukuisat sodat, mielivaltaiset lordit, uskonnollisten tahojen vallan tavoittelut... Tom perheineen yrittää selvitä alati vaihtuvassa ilmapiirissä, päätavoitteenaan saada unelmansa toteutumaan: hän haluaa rakentaa katedraalin.

Etenkin historiallisten sarjojen ystävät, mutta ehkäpä myös Game of Thrones -fanit voisivat tykätä tästä minisarjasta. Taivaan pilarit nimittäin sisältää loputtomasti juonittelua keskiaikaisessa miljöössä, sotia, väkivaltaa, rakastettavia ihmisiä, "toivottavasti tuo kuolee" -tyyppisiä ihmisiä, romantiikkaa, murhia, ripauksen insestiä... Kaikkea mahdollista. Sarja ei takuulla jätä kylmäksi. :D

***

Tässä muutama muu historiallinen tv-sarja/kirjavinkki:

Ken Follett: Maailma vailla loppua (minisarja vuodelta 2012)
John Glasworthy: Forsytein taru (tv-sarja 2002-2003)
Diana Gabaldon: Muukalainen & Sudenkorento (tv-sarja Outlander 2014-)
Charles Dickens: Kolea talo (tv-sarja 2005-2006)
Elizabeth Gaskell: North and South (minisarja 2004)


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kuoleman matkatoimisto - Ammattina ihmissalakuljetus


Di Nicola, Andrea & Musumeci, Giampaolo:
Kuoleman matkatoimisto -
Ammattina ihmissalakuljetus
Art House, 2015. 231 s.
Viime vuosina on saanut jatkuvasti lukea uutisista kamalia juttuja Välimerelle hukkuneista ihmisistä, laittomista siirtolaisista, jotka etsivät Euroopasta parempaa elämää. Tässä kirjassa perehdytään perusteellisesti ihmissalakuljettajien toimintaan ja äänessä ovat salakuljettajat itse.

Kirjan mukaan ihmissalakuljetuksesta on tullut miljoonabisnes, joka häviää vain huumebisnekselle. Salakuljetus on kauttaaltaan organisoitua rikollisuutta aina matkustajien värväämisestä, reittien suunnittelusta ja kulkuvälineiden hankinnasta väärennettyihin passeihin ja asiakirjoihin. Vasta viime vuosina on herätty torjumaan tätä rikollisuuden muotoa tosissaan.

Ihmissalakuljettajat ovat opportunisteja, jotka käyttävät hyödyksi humanitaarisia kriisejä, sotia, ihmisten hätää ja pelkoa. He pyytävät hulluja summia järjestämistään matkoista, joiden matkustajat ei välttämättä selviä määränpäähän asti. Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin halajavat ovat mitä luultavimmin myyneet koko maallisen omaisuutensa päästäkseen kyseiselle matkalle.

"Jos ihmisiä kuljettava kuorma-auto eksyy erämaahan, mutta he ovat jo maksaneet matkansa, seikalla ei ole merkitystä. Jos alus, jolla matkustaa neljäkymmentäviisi asiakasta, jotka ovat jo maksaneet "lippunsa", uppoaa, seikalla ei ole merkitystä. Jos poliisi nappaa kreikkalaisesta matkailuautosta afganistanilaisen salamatkustajan Patraksen ja Balin välillä, seikalla ei ole merkitystä. Mutta jos kokaiinilasti katoaa Bissaun ja Dakarin välillä, on tilanne vakava. Koska ihmisillä, henkilöillä, siirtolaisilla on pienempi arvo kuin valkoisella jauheella. Koska Eurooppaan haluavia ihmisiä, henkilöitä, siirtolaisia, asiakkaita on maailma täynnä."

Tätä kirjaa oli totta tosiaan mielenkiintoista, ja samalla surullista, lukea. Aihe on hyvin ajankohtainen. Kirjan kirjoittajat ovat haastatelleet ihmissalakuljetusta harjoittavia henkilöitä, joista osa on vapaalla jalalla ja osa istuu vankilassa. Nämä henkilöt ovat lähinnä "pieniä tekijöitä" tässä isossa rikosvyyhdissä. Kirjassa kerrotaan myös isommista kaloista, niistä, jotka keräävät suurimmat rahat ja pitävät kaikki langat käsistään. Osa heistä tunnetaan nimeltä ja osa ei, mutta kenenkään olinpaikasta ei juuri tiedetä.

Oli mielenkiintoista saada tietää, kuinka ihmiset ajautuvat tuollaiseen ammattiin... Osa siirtyi huumeiden parista ihmissalakuljetukseen sen kasvavan kysynnän takia, osa on ollut aiemmin itse laiton siirtolainen, salakuljetuksen ankarien reittien uhri. Kirjan kautta saa tosiaan melko kattavan käsityksen salakuljettajien toiminnan oveluudesta, maailmanlaajuisuudesta, välinpitämättömyydestä, julmuudesta ja siitä, mikä mahdollistaa ihmissalakuljettajien jatkuvan toiminnan Euroopassa.

Andrea Di Nicola ja Giampaolo Musumeci ovat tutkineet aihetta pitkään, ja käyttäneet paljon aikaa matkustellen ympäri maailmaa haastatteluita tekemässä. He eivät moralisoi, vaan antavat salakuljettajien kertoa oman tarinansa, ja antavat myös lukijan tehdä omat johtopäätöksensä niistä. Kirjassa pohditaan asiaa monelta kantilta, vanhoja rikosjuttuja nostetaan esiin, salakuljettajien käyttämiä reittejä ja erilaisia keinoja kuvataan tarkasti. Kirjoittajat esittävät myös kirjan lopussa keinoja ihmissalakuljetuksen kitkemiseksi Euroopassa.

Tämä kirja herätti minussa paljon ajatuksia, ja aluksi oli vaikea alkaa kirjoittamaan tästä selkeää tekstiä. Noh, ehkä tästä jonkin kuvan saa... Mutta jos tällainen aihe kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän kirjaan.


tiistai 20. joulukuuta 2016

Agatha Christie: Pienet harmaat aivosolut - Poirotin parhaat mietelauseet


Christie, Agatha: Pienet harmaat aivosolut -
Poirotin parhaat mietelauseet
WSOY, 2016. 152 s.

"On todella sietämätöntä, että jokainen kana munii erikokoisia munia! Kata siinä sitten aamiaspöytä symmetrisesti."

Osuipa onneksi kirjastossa silmääni tämä hieno kirjanen. Kirja on juuri sitä, mitä nimestä voi päätellä: Hercule Poirotin kuuluisia lausahduksia ja mietelauseita.

Kirja on hauskasti eri aihepiireihin jaoteltu, kuten englantilaiset, ihmisluonto, rikollinen mielenlaatu... Jokaisella sivulla on pieni lausahdus Poirotin suusta, ja siinä alla kerrotaan kätevästi myös kirja, josta se on peräisin.

Mielestäni tämä oli aika hauska teos, jota suosittelen etenkin Agatha Christien kirjojen ja Poirotin ystäville. Vaikkapa viime hetken joululahjaksi tai lahjaksi jollekulle muuten vain.

Ei minulla tästä tämän enempää ollut sanottavaa. Halusin vain heittää universumiin tiedon tämän kirjan olemassaolosta. Ja samalla kertoa mitä mieltä Poirot oli paahtoleivistä:

 "Tämä paahtoleipäviipale. Onko se neliö? Ei. Onko se kolmio? Ei sitäkään. Onko se edes pyöreä? Ei. Miellyttääkö sen muoto silmää millään tavoin? Onko siinä minkäänlaista symmetriaa? Ei. Ettekö ymmärrä, että minä olen kieltänyt tämmöiset leivät - epämääräiset ja muodottomat leivät, jollaisia yksikään itseään kunnioittava leipuri ei saisi päästää käsistään!"


maanantai 19. joulukuuta 2016

*Nuoruuden kirjasuosikki osa 2* Marja-Leena Tiainen: Rakas Mikael


Tiainen, Marja-Leena: Rakas Mikael
Tammi, 1999. 263 s.
Nykyään olen alkanut taas kiinnittämään huomiota kiinnostaviin nuortenkirjoihin, ja sitä alkaa väkisinkin miettimään, mitä itse tuli joskus luettua...  Yläasteella luin paljon Marja-Leena Tiaisen kirjoja, mutta Rakas Mikael oli minun ylivoimainen suosikkini. Tämä tuli luettua monen monta kertaa. Kirja voittikin ilmestyessään 1999 Topelius-palkinnon.

Kirjan kertoja on 16-vuotiaana pyöräonnettomuudessa kuollut Mikael. Mikaelia jäävät kaipaamaan 15-vuotias tyttöystävä Roosa (joka huomaa olevansa raskaana), bändikaverit, isoveli ja muu perhe. Roosa joutuu tahtojen taistelun keskelle, kun Mikaelin perhe kuulee tulevasta lapsesta. Tytön omasta perheestä taas ei ole avuksi. Rakas Mikael on rosoinen tarina surusta, perhesiteistä ja nuorten tunne-elämän myllerryksistä.

Pidin kirjassa etenkin siitä, että se on kerrottu Mikaelin äänellä. Mikael seuraa sivusta tapahtumia, mutta ei pysty niihin itse vaikuttamaan.

Siitä on jo aika monta vuotta, kun olen tämän viimeksi lukenut. Olen kyllä silmäillyt tätä kirjaa kirjastossa muutamaan otteeseen, ja miettinyt, pitäisikö tämä lukea uudelleen. Kerran tulin tämän jo lainanneeksi, mutta en saanut luettua. Ehkä en vain halua rikkoa kirjan taikaa, sitä tunnetta ja muistoja, mitä minulla tästä on. Mutta kyllä minä vielä joku päivä luen tämän uudestaan.

***

Mikä/mitkä olivat teidän kirjasuosikit nuorempana?


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

R.I.P. Harry Potter ja Kuoleman varjelukset

Jotain kamalaa tapahtui minun Harry Potter ja Kuoleman varjelukset -kirjalle... Tämä hirvittävä tapaturma tapahtui jo muutama vuosi sitten, mutta trauma oli niin suuri, että en muistanut sitä ollenkaan. Nyt kaivoin kirjan kaapin syövereistä aikeenani alkaa lukemaan tätä uudestaan, kunnes muistin tämän taas... Mun kissa teroitti siihen kyntensä!

Varoitus: Jos olet kovin kirjarakas, taikka Potter-fani, seuraavat kuvat voivat järkyttää:


Muistan jättäneeni kirjan hetkeksi pöydälle, ja kun tulin takaisin, mitään ei ollut tehtävissä...




Pahantekijä, tunnetaan myös nimeltä Karvinen, ei onneksi ole jatkanut tätä harrastustaan tämän jälkeen. Mikä lie tuhoamisvimma iski päälle... Ehkä se oli jotain henkilökohtaista Karvisen ja Potterin välillä. Kirja sai ehkä liikaa huomiota ja Kartsa päätti näyttää sille. Noh, jos hyviä puolia pitää ajatella, niin 650 ensimmäistä sivua on vielä ihan luettavassa kunnossa :')

***

Onko kellään muulla yhtä kurjan (tai god forbid vielä kurjemman) kohtalon kokeneita kirjoja?


perjantai 16. joulukuuta 2016

Saima Harmaja: Kaukainen maa


Harmaja, Saima: Kaukainen maa
Ntamo, 2012. 119 s. (näköispainos)
Alkuperäinen painos: WSOY, 1937

Hän, Lempeä, armahti meitä
yön piirissä eksyneitä.
Sain tuntea värähtäin
taas kätes kädessäin.

(Ote runosta Eksyneet)

Tykkäsin paljon Saima Harmajan runokirjasta Hunnutettu ja lainasin nyt pari muutakin kirjaa häneltä. Tämäkin on ehdottomasti lukemisen arvoinen runokirja, jopa minä tykkäsin, vaikka runoja ei nyt hirveästi tule luettua. Harmajan runoissa on jotain sielukasta ja puoleensavetävää.

Kaukainen maa julkaistiin postuumina teoksena, sillä Harmaja kuoli huhtikuussa 1937.  Kirjan alussa on kirjailijan äidin, Laura Harmajan alkusanat, jossa hän valaisee hieman runojen taustoja. Toiset runot oli Harmaja jo itse päättänyt julkaista tässä kokoelmassa, kun taas toiset löytyivät hänen kirjoitustensa joukosta ja ne päätettiin lisätä tähän osa hieman keskeneräisinä. 

Runokirja jakautuu kahteen hyvin erilaiseen osioon. Palava sydän -osio sisältää rakkausrunoja, toiset iloisia ja toiveikkaita ja toiset taas ikävää, surua ja eroa kuvastavia. Harmaja tuntuu pohtivan, jaksaako hänen rakkaansa olla hänen vierellään huolimatta kaikesta sairastelusta. Kehto ja kuilu -osio taas sisältää runoja, joissa Harmaja ilmaisee ikäväänsä siskoaan kohtaan. Hän toivoo, että tapaisi siskonsa joskus, ehkä jo piankin. Harmaja pohtii myös omaa kuolevaisuuttaan ja pitkään jatkunutta sairasteluaan. 

Tämä runokirja oli kaunis, pidin erityisesti Kehto ja kuilu -osuuden runoista. Kirkkaimpana runojen joukosta mieleeni jäivät Eksyneet, Levoton uni, Tapaaminen, Päivien valo, Kehto ja kuilu sekä Rakas kuolema. Viimeksi mainittu on vain kaksi viikkoa ennen Harmajan kuolemaa kirjoitettu koskettava runo, josta huokuu läpi toivo kuolemasta ja kärsimyksen loppumisesta.

 Oi rakas kuolema,
lastasi muistatko viimein?
Saavutko varjoin
hienoin ja tuoksuvin siimein?

(Ote runosta Rakas kuolema) 

Kun halusin tietää, kuka on tämä alkusanat kirjoittanut Laura Harmaja, wikipedia tiesi kertoa (sen lisäksi että hän on Saiman äiti ja itsekin kirjailija), että hänen neljästä lapsestaan kolme kuolivat hyvin nuorina. Harmajan sisko Outi kuoli synnytykseen, Saima itse kuoli tuberkuloosiin ja heidän veljensä Tapani kaatui talvisodassa. Hyvin surullisia kohtaloita.

 

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Hannele Mikaela Taivassalo: Hämäräkirja


Taivassalo, Hannele Mikaela: Hämäräkirja
Kuvittanut Lena Frölander-Ulf
Teos & Söderströms, 2009.
Ukkonen jyrisee, mikä siellä ujeltaa? Voisiko se olla susi? Vai tuuliko siellä ulvoo? Tai jospa kauas puiden varjojen sekaan kätkeytyy jotain vielä pahempaa, jotain täysin tuntematonta. 
Jospa?

Prinsessa Pieni istuskelee kaikessa rauhassa linnassaan, autuaan tietämättömänä ulkona vaanivista varkaista ja ryöväreistä, velhoista ja susista. Linnan kulta-aarteita, leivonnaisia ja makkarakellarin makkaroita nimittäin halajaa sekalainen joukko metsän pelottavia olentoja. Pientä ei muuten pelota, vaan hän lähtee ulos katsomaan, mistä outoja ääniä kuuluu.

Aina välillä sitä saa käsiinsä odottamattomia aarteita, kuten tämän Hämäräkirjan, mustanpuhuvan ja jännittävän lastensadun. Halusin katsella millaisia lastenkirjoja pimeydestä ja pimeänpelosta on kirjoitettu, ihan vain omaksi huvikseni ja tutustuakseni myös vähän enemmän lastenkirjoihin. Löysin tämän.



Kirjan kuvitus on kauttaaltaan mustavalkoinen ja siinä sukelletaan hämärän metsän syövereihin. Värimaailma on mielestäni mukavaa vaihtelua lastenkirjoihin. Kuvat ovat jännittäviä, ne kuvastavat yötä ja pelottavia varjoja pimeässä. Kuvia kelpaa katsella vähän pidempäänkin, sillä niihin on ujutettu taidokkaasti kaikennäköistä olentoa ja silmäparia.

Kirjassa puhutaan pelkojen voittamisesta, ahneudesta ja ystävien tärkeydestä. Tämä on satu, josta varmasti sekä lapset että aikuiset nauttii, minä ainakin tykkäsin! Teksti oli hauskan oivaltavaa ja kuvitus kiehtovaa ja sopivan synkkää. Jos haluat lukea lapselle (tai itselle :D) vähän erilaisen, jännittävän ja maagisen prinsessasadun, kannattaa harkita tätä.


maanantai 12. joulukuuta 2016

John Polidori: Vampyyri #Novellihaaste


Polidori, John: Vampyyri
Faros, 2005. 86 s.
Hän silmäili kuin sivullisena ilonpitoa ympärillään. Neitojen iloinen nauru tuntui vetävän häntä puoleensa vain siksi, että hän pystyi yhdellä ainoalla katseellaan vaimentamaan hilpeän seurustelun ja täyttämään huolettomat sydämet pelolla.

Kun miettii, mikä on modernin vampyyrikirjallisuuden isä ja äiti, ensimmäisenä mieleen saattaa nousta Stokerin Dracula. Mutta melkein 80 vuotta ennen sitä, vuonna 1819, ilmestyi Polidorin novelli Vampyyri. 

Novellissa kerrotaan kylmäkiskoisesta ja nuoria naisia turmion tielle viekoittelevasta lordi Ruthvenista (jonka esikuvana on pidetty aikalaista lordi Byronia) ja hänen seuraansa lyöttäytyvästä hieman yksinkertaisesta miehestä Aubreysta. Lordi Ruthven kiehtoo Aubreyta, ja hän haluaisi ottaa selvää miehestä ja siitä, mitä tämän salaperäisyyden takana oikein piilee. Se mitä Aubrey saa selville, on kammottavaa.

Ottaen huomioon koska tämä on ilmestynyt, Vampyyri on hämmästyttävän nykyaikaisen oloinen. Kieli on sujuvaa ja helppolukuista, novelli olisi yhtä hyvin voitu kirjoittaa tänä päivänä. Polidorin vaikutusta moderniin vampyyrikirjallisuuteen ei käy kieltäminen, sillä niin samankaltaisia elementtejä tästä löytyy. Aristokraatti vampyyri, joka juo verta viattomista uhreista... Myrskyinen yö, pimeä metsä... Ja niin edelleen. Miksi tämä siis ei ole yhtään kuuluisampi? Itse en ollut tästä aikaisemmin ikinä kuullutkaan.

Novelli oli mielestäni viihdyttävä, vaikkakin juoni oli paikoin ennalta-arvattava, ja loppua kohden meno alkoi käydä jo vähän ylidramaattiseksi. Mielenkiintoa lisäsi tieto siitä, että tämä on lajinsa ensimmäinen. Kirja on pienehkö, joten 86 sivua tuli luettua alta aikayksikön. Minua ehkä vähän häiritsi, että tässä ja Topeliuksen Morsian ja muita kauhunovelleja -kirjassa on täysin sama kansikuva.

Tässäpä onkin mielenkiintoinen novelli kaikille vampyyreista ja kauhusta tykkääville, taikka vähemmän tunnettuja klassikoita metsästäville.

Novellihaasteeseen luetut novellit yht. 14


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Mahtava tietokirja Helsingistä kiinnostuneille: Suruton kaupunki - 1920-luvun iloinen Helsinki


Seppälä, Mikko-Olavi: Suruton kaupunki
- 1920-luvun iloinen Helsinki
WSOY, 2016. 231 s.


Tämä ihastuttava tietokirja vie matkalle 1920-luvun Helsinkiin, runsaiden kuvien ja aikalaiskirjoituksien siivittämänä. Helsingissä eletään muutoksen aikaa: nuori sukupolvi on ajautunut kaupunkiin töihin ja opiskelemaan, kapakoissa tanssitaan Jazzia, naisten hiukset leikataan lyhyiksi ja kieltolakia vastustetaan vimmalla. Maailmalta Helsinkiin ajautuu elokuvia, musiikkia ja uusia keksintöjä. Hevoset saavat lähteä katukuvasta, kun modernit autot saapuvat rytinällä.

Uusi teknologia levisi 1920-luvun lopulla elokuvateattereihin ja syrjäytti soittoniekkoja. Tatu Pekkarinen lauloi 1929: "Helsingissä eletään jo aivan nykyaikaa. / Elokuvat puhelee ja gramofoni raikaa." Musiikerilehti suhtautui äänifilmin tuloon huolettomasti: "robotin sieraimiin ei ole vielä onnistuttu puhaltamaan eläväksi tekevää henkeä." (s. 156)

Kirjassa käsitellään 1920-luvun Helsinkiä monelta kantilta. Kieltolaki oli hyvin iso osa tuota aikaa, joten luonnollisesti siitä kerrotaan paljon myös tässä kirjassa. Autoilun yleistymisestä ja sen tuomista haasteista kerrotaan kattavasti. Pidin erityisesti osiosta, jossa puhutaan katujen uudelleennimeämisestä ja sen prosessista. Kaikki Venäjään viittaava haluttiin poistaa Helsingin kaduilta ja ruotsinkieliset nimet haluttiin suomalaistaa. Vaikka katujen uudelleennimeämistä vastustettiinkin paikoin, venäjänkielisten nimien muutoksesta oltiin suuresti yhtä mieltä. Näin Nikolaista tuli Snellman, Vladimirista Kaleva, Fredriksberginkadusta Aleksis Kiven katu...

Kaiken kaikkiaan pidin todella kirjan yleisilmeestä aikalaiskuvineen, piirroksineen ja monipuolisine tekstiotteineen. Kuvien hahmottamista auttaa se, että kirjassa kerrotaan mitä siinä kohdalla nykyään sijaitsee. Kirja on kirjoitettu viihdyttävästi ja siihen on lisätty paljon myös erilaisia aikalaistarinoita, tapahtumia ja sattumuksia, jotka tuovat oman värinsä tekstiin. Milloin on rouva Ester Fahlenin auto töytäissyt professori J. J. Tikkasta tienristeyksessä, milloin pelätty bussi ajanut ja uponnut jäihin...

Tästä kirjasta saa myös paljon vinkkejä 1920-luvun kirjallisuudesta, sillä sitä on hyvin monipuolisesti otettu esiin sekä tekstin lomassa että kirjan lopusta löytyvillä kirjallisuusluetteloilla. Niin artikkeleita, kaunokirjallisuutta kuin tietokirjallisuuttakin. Ajan tapahtumia, poliittista ilmapiiriä ja moderneja keksintöjä nostettiin monesti esiin piirroksissa, lyriikoissa ja kaunokirjallisuudessa, niin vakavasti kuin pilailumielessäkin.

Uskon, että etenkin helsinkiläisiä voisi kiinnostaa tämä kirja. Tämä on hyvä kirja myös muuten vain Helsingistä, Suomen historiasta, kieltolaista ja 1920-luvusta kiinnostuneille.

***

Tässä muutamia kirjavinkkejä:

Karri, Undo: Sodoma (1929)
Kianto, Ilmari: K. H. P. V. Kohtuullisen hutikan pyhä veljeskunta (1925)
Kivelä, Eetu: Olin turmeltunut nuorukainen. Romaani ruusuisesta nuoruudesta. (1930)
Paavolainen, Olavi: Nykyaikaa etsimässä (1929)
Salonen, K. D. J.: Taistelu kieltolaista (1922)
Similä, Aapo: Boheemilaulaja (1927)
Waltari, Mika: Suuri illuusioni (1928)


lauantai 10. joulukuuta 2016

Lasten kuvakirjoja surusta

Lapsille on kirjoitettu hienoja kuvakirjoja, joissa käsitellään läheisen kuolemaa ja surua lempeästi ja koskettavasti. Tässä muutama vaihtoehto:


Alan Durant: Aina ja ikuisesti
Kuvittanut Debi Gliori
Kustannus-Mäkelä 2003


Saukko, Kettu, Jänis ja Myyrä ovat parhaita ystäviä keskenään. On kuitenkin käynyt niin, että Kettu on sairastunut. Eräänä päivänä ystävät löytävät ketun kuolleena puun juurelta. Ystävysten suru on valtava... Syksy kerkeää muuttua talveksi, ja kevätkin alkaa jo olla näkyvissä, kun ystävykset istuvat surullisina mökissään. Kun he alkavat muistella kettua ja ketun tekemisiä, alkaa surukin hellittää. Kettu kulkee aina ja ikuisesti heidän muistoissaan ja sydämessään mukana.



Päivi Franzon: Surusaappaat
Kuvittanut Sari Airola
Lasten Keskus 2006


Eemi ja mummo tykkäävät puuhailla yhdessä jos minkälaisen homman parissa. Sitten mummo joutuu sairaalaan ja Eemi kuulee, että mummolla on syöpä. Mummo nukkuu pois. Mutta kukaan ei enää sano mummosta sanaakaan, talon valtaa painostava hiljaisuus. Eemin sisällä suru kasvaa ja kasvaa, kunnes siitä tulee iso möykky. Askeleetkin tuntuvat painavilta. Sitten Eemi huomaa, että puhumalla suru kevenee. Eemi opettaa myös äidille ja isälle, että mummosta saa ja pitää puhua, ja jos itkettää, niin se ei haittaa.

 



Pirkko-Liisa Surojegin: Maahisen viimeinen matka
Kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin
Otava 1995


Syvällä metsässä asustaa juurimaahisten kansa. Juurimaahisten vanhimman on aika lähteä pois muiden luota, omalle viimeiselle matkalleen. Kävellessään halki havumetsän, maahinen kohtaa erilaisia metsän asukkeja, jotka opastavat häntä matkan varrella.


Kirjassa puhutaan sadun keinoin luopumisesta ja siirtymisestä tuonpuoleiseen. Kuvituksessa korostuu suomalainen metsä ja sen eläimet.


Thierry Robberecht: Eeva kadonneiden siskojen maassa
Kuvittanut Philippe Goossens
Lasten Keskus 2004


Eeva ja Elisa olivat erottamattomat ja he jakoivat toistensa kanssa kaikki salaisuudet. Mutta nyt Elisa on kuollut ja Eeva on joutunut kadonneiden siskojen maahan. Siellä itkettää, kun muita naurattaa. Siellä huoneet ovat liian suuria ja yöt liian pimeitä. Siellä pilvet näyttävät Elisalta, mutta sitten ne katoavat... Niin kuin siskokin. Kun kadonneiden siskojen maahan joutuu, sieltä ei koskaan pääse pois. Mutta se voi muuttua paremmaksi, ajan kanssa.


Britta Teckentrup: Muistojen puu
Kuvittanut Britta Teckentrup
Lasten Keskus 2013


Kettu kävelee aukiolle ja katselee rakastamaansa metsää viimeisen kerran. Sitten se pistää kerälle lumihankeen ja nukahtaa ikuiseen uneen. Metsän eläimet yksi toisensa jälkeen saapuvat aukiolle ja miettivät surullisina, että millainen metsä nyt on ilman kettua. Sitten jokainen kertoo oman parhaan muistonsa ketusta ja se lämmittää heidän mieltä. Kettu on tuonut jokaisen elämään jotain hyvää.


Muistoista kasvaa puu, jonka suojassa metsän eläimet elävät. Niin kettu on aina heidän kanssaan.




torstai 8. joulukuuta 2016

Kiinnostavia kevään 2017 kirjoja

Tuntuu että vasta kokosin listaa kiinnostavista syksyn uutuuksista ja nyt on jo katse keväässä. Onhan tässä vielä aikaa ennen kuin nämä ilmestyvät, mutta muutamia erityisen kiinnostavia kirjoja ajattelin kuitenkin nostaa tässä esiin:

Andrzej Sapkowski: Myrskykausi (Noituri 8)
WSOY 2017, 350 s. 

Kuvaus: Kahdesti Suomessa Tähtifantasia-palkittu Noituri-saaga jatkuu lukijoidensa iloksi uudella, vetävällä romaanilla, jonka tapahtumat sijoittuvat sarjan aloittaneen Viimeinen toivomus -novellikokoelman aikoihin.
(Täytyy alkaa pitämään vauhtia noiden Noituri-kirjojen kanssa... )

Ronja Salmi & Mikko Toiviainen: 12 tarinaa kirjoittamisesta
WSOY 2017 


Kuvaus: Ronja Salmi ja Mikko Toiviainen ovat haastatelleet omien alojensa huippuja ja kirjoittaneet kirjan innostuksesta, työstä ja unelmista, jotka vievät eteenpäin näitä ihmisiä. Kirja inspiroi lukijaansa tarttumaan omaan työvälineeseensä, onhan kaikkein tärkeintä aloittaminen. Kirja tarjoaa myös lukuisia käytännön vinkkejä ja harjoituksia omaan kirjoittamiseen.

 Stephen Hawking: Mustat aukot - BBC:n Reith -luennot
WSOY 2017, 100 s. 
Kuvaus: Stephen Hawking on tutkinut avaruuden kenties salaperäisimpiä kohteita, mustia aukkoja, koko aikuisikänsä. Tässä kansantajuisessa kirjassa hän kertoo mitä me näistä normaaleja luonnonlakeja rikkovista ilmiöistä tiedämme. (Kyllä, mustan aukon kautta voi olla mahdollista matkustaa toiseen maailmankaikkeuteen). Kirja perustuu Hawkingin BBC 4:lle pitämiin luentoihin.

Mick Wall: Guns n' Roses - Viimeiset jättiläiset
Johnny Kniga 2017, 350 s.

Kuvaus: Guns N´ Roses oli lajinsa viimeinen. Ennakoimaton, kaoottinen ja vaarallinen. Ja valtava. 1960-luvun jättiläisten perillinen suoraan alenevassa polvessa.

 Mona Tähtinen: Say it with a cake
WSOY 2017, 144 s.

Kuvaus: Kerro se kakuin! Say It With a Cake! on kakkukirja kaikille aisteille. Kakkumuija Mona Tähtisen omaperäiset kakut taikovat juhlantuntua arkeen ja kruunaavat yhdessä jaetut hetket.
(Gluteenittomia reseptejä täytyy alkaa kokeilemaan enemmän)

 Jani Kaaro: Kauniimpi maailma
WSOY 2017, 256 s.

Kuvaus: Tiedetoimittaja Jani Kaaro tunnetaan ajattelijana, joka kulkee rohkeasti loppuun ajatuspolkuja, joita muut eivät rohkene seurata. Kauniimpi maailma -kirjan teksteissä hän tutkii arkipäiväistä olemassaoloa uusimman tieteen ja luonnonkansojen ikiaikaisen elämänmenon kautta. Miksi olemme onnettomia kaiken materian keskellä? Ovatko talouden rautaiset lait ikuiset? Määrittääkö aivojen sähköinen toiminta olemassaolomme? Tiedetoimittaja Jani Kaarolle nämä eivät ole tyhjiä ajatelmia tai kannanottoja vaan kysymyksiä, jotka vaativat vastausta.

Anne Leinonen: Kirjanoita
WSOY, 2017

Kuvaus: 17-vuotias Aura näkee välähdyksiä toisesta maailmasta: kun hän katsoo näyteikkunaa Bulevardilla syyssäässä, ikkunasta heijastuu lumimyrsky ja hänen takanaan kulkee ihmisiä, joita ei ole olemassa. Hän asuu Helbyssä, joka vain muistuttaa 2010-luvun Helsinkiä. ...

 Teemu Keskisarja: Suomen ihmisten historia
WSOY 2017, 128 s.


Kuvaus: Sankareina eivät kamppaile kruunupäät - vaan suomalaiset tytöt ja pojat.
Ihmisten historia elää Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi julkaistavassa teoksessa. Historioitsija Teemu Keskisarjan kertomukset on kuvittanut sarjakuvataiteilija JP Ahonen.
***

Melko tietokirjapainotteisia nämä minun valinnat, mutta haittaako se. :D Kiinnostavia uutuuksia tulossa paljon, niin lasten- ja nuortenkirjoissa kuin aikuisten kirjoissakin.

Uutuuksista ovat kirjoittaneet myös Karvakasan alta löytyi kirja ja Yöpöydän kirjat.




keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Zacharias Topelius: Morsian ja muita kauhunovelleja


Topelius, Zacharias: Morsian
ja muita kauhunovelleja
Faros, 2013. 168 s.

Tämä kirja on pyörinyt minulla lainassa jo jonkin aikaa, mutta nyt novellihaasteen myötä sain aikaiseksi luettua tämän. Aiemmin en olekaan lukenut Topeliukselta muita kuin lastensatuja, joten ihan jännä oli nähdä millaista tekstiä on luvassa.

Morsian ja muita kauhunovelleja sisältää neljä aikaisemmin suomentamatonta Topeliuksen kirjoittamaa novellia, jotka ovat aikoinaan ilmestyneet Helsingfors Tidningar -sanomalehdessä:

Yöstä aamuun

"Oli sumuinen ja kolea marraskuun ilta vuonna 1813, kun minä, yksinäinen nuori mies, ajoin kiikkerillä vaunuillani pitkin sohjoista kivitietä, joka johti **:n kirkolle. Tie oli syrjäinen, ilta pimeä ja äänetön."

Nuori mies saapuu pappilaan, jossa on vasta kuollut vanha kirkkoherra. Kirkkoherran huoneessa näkyy kuitenkin olevan valoa, vaikka ovi on ollut lukittuna... Nuori mies huomaa pian olevansa keskellä mystistä kuolematapausta, jonka hän on päättänyt selvittää.

Susi

Hämeessä sijaitsevassa pappilassa asustaa vanhahkoa väkeä, lukuun ottamatta nuorta Lars-herraa ja 16-vuotiasta Magdalenaa. Lars huomaa, että jotain epäilyttävää on tekeillä, ja hän haluaa suojella pappilan väkeä.

Morsian

Nuori vasta-avioitunut pari on matkalla vaunuissaan metsän halki, kunnes törmäävät naiseen, joka on hypännyt heidän tielleen. Miehen menneisyydestä tuttu hahmo ei jätä häntä rauhaan.

Vänrikkivainaan tohvelit

Mitä ovat nuo äänet, jotka kuuluvat Vänrikkivainaan kammarista, ihan kuin askeleita...

Odotin novellikokoelman nimen perusteella vertahyytävää kauhua, mutta olin väärässä. Novellit ovat hyvinkin kesyjä, vaikka niissä onkin kuolematapauksia, kummittelua ynnä muuta. Pidin Topeliuksen käyttämästä kielestä ja tykkäsin erityisesti miljööstä, johon tapahtumat sijoittuivat. Kuvauksia vanhoista pappiloista, puistoista ja luonnosta oli mukava lukea.

Kaiken kaikkiaan tämä oli ihastuttava novellikokelma kaikessa synkkyydessään, ja tämän jälkeen aion lukea muutakin Topeliukselta.

Novellihaasteeseen luetut novellit yht: 13



tiistai 6. joulukuuta 2016

Uusia jouluisia kuvakirjoja lapsille

Välillä pitää seurailla mitä lastenkirjamaailmassa tapahtuu. Joulu kun on jo hyvää vauhtia tulossa, niin tässäpä teemaan sopivia uusia kuvakirjoja:

Timothy Knapman: Metsän eläinten joulu
Kuvittanut Rebecca Harry
Karisto 2016

Tässä ihastuttavasti kuvitetussa kirjassa seikkailevat kettu, kani, pöllö ja orava. Kaikki muut valmistautuvat talveen, mutta kettu haluaa vain leikkiä. Kun talvi tulee ja muilla on kotoisa lämmin pesä jossa nukkua, kettu tärisee ulkona kylmissään. Yhtäkkiä taivaalta tipahtaa kasa lahjoja ja kettu haluaa kutsua ystävänsä joulun viettoon. Sen jälkeen kettukin pääsee lämpimään pesään nukkumaan.

Stella J. Jones: Täydellinen joululahja
Kuvittanut Caroline Pedler
 
Kustannus-Mäkelä 2016

"Jouluun on enää yksi yö. Parhaat kaverukset Oona ja Onni ovat hankkimassa toisilleen joululahjoja. He molemmat päätyvät luopumaan itselleen tärkeästä tavarasta ilahduttaakseen toista. Joulupukilta eivät sellaiset ystävyyden teot jää huomaamatta. Oonaa ja Onnia odottaa yllätys kuusen alla!"

Ihana ja lämmin tarina joulusta ja antamisen ilosta. Hyvät teot palkitaan aina!


Åsa & Michael Rönn: Pekka Töpöhäntä viettää joulua
Kuvittanut Ingrid Flygare
Gummerus 2016

"Pekka Töpöhäntä ja ystävät valmistautuvat viettämään iloista joulujuhlaa. Joulukuusi on koristeltu ja juhlapöytä katettu, mutta ilkeä Monni yrittää sotkea kaiken. Onneksi Monni saa lopulta pitkän nenän. Kukaan ei kuitenkaan arvaa, että kissoja odottaa mahtava jouluyllätys!"

Pekka Töpöhäntä -kirjat ihastuttavat kerta toisensa jälkeen. :)


Jessica Julius: Olafin jouluyö
Kuvittanut Olga T. Mosqueda
Sanoma 2016

"Lorumuotoinen kertomus Olafin ikimuistoisesta jouluyöstä. Lumiukko herää erikoiseen ääneen ja näkee taivaalla porojen vetämän reen. Pian piipusta kömpii itse joulupukki! Ihastuttava kuvitus ja sympaattinen tarina saavat taatusti joulumielen heräämään."

Kaikille Frozen-faneille kiva joulutarina lorumuodossa.

***

Tässä onkin uutta mukavaa luettavaa jouluksi joulumieltä kohottamaan. :)

🎄 💗 🌟

Hyvää itsenäisyyspäivää!


maanantai 5. joulukuuta 2016

Mauri Kunnas: Joulupukki ja noitarumpu

Kuvat ja teksti Mauri ja Tarja Kunnas
Otava 1995

Tämä Mauri Kunnaksen ihastuttava joulukirjojen klassikko tarttui mukaani selaillessani kirjaston lastenkirjoja. Veikkaisin, että varsinkin 1990-luvulla varttuneille tämä kirja tuo lapsuuden joulumuistot mieleen. Etenkin kirjasta 1996 ilmestynyt piirretty on jäänyt ainakin omaan mieleeni, sillä joulunahan piti aina istua katsomassa jouluohjelmia ja odottelemassa joulupukkia.

Tämä oli aina jännittävä ja hauska ohjelma. Varmasti tämän muistaa myös nuorempien (ja miksei vanhempienkin) ikäluokkien lapset, sillä onhan tämä toistuva ohjelma telkkarissa aina joulun alla. Luulen että tämä on myös monelle isille ja äidille on tuttu. :)

Voi käkkäränväkkäränkekkarankakkarankikkara!


Joulupukki ja noitarumpu on tarina Joulukylässä asustelevista ja jouluun valmistautumassa olevista tontuista, Joulupukista ja kadonneesta kirjeestä. Joulupukki on lukemassa lasten joululahjatoiveita, kun avaakin kirjeen, joka näyttää tosi vanhalta. Siitä ei kyllä meinaa saada mitään selvää. Joulupukki lähtee tonttulasten Nooran ja Villen kanssa selvittämään kirjeen arvoitusta, ja he kiertävät joulukylän jokaisen tontun luona kysymässä, että osaavatko he sanoa mitä kirje oikein esittää.

Mutta yhtäkkiä Joulupukki joutuu kaikkien mahdollisten kepposten uhriksi, eikä se voi enää olla sattumaa, että aina samaan aikaan kuuluu "pum pum pum", ihan kuin joku soittaisi rumpua! Noora ja Ville lähtevät selvittämään tätä ihmeellistä arvoitusta. Kuka kiusaa Joulupukkia ja miksi?



Kunnaksen kuvitusta on ilo katsella, sillä sieltä löytyy jokaisella lukukerralla jotain, mitä ei ole aiemmin huomannut. Tarina sopii mielestäni niin perheen pienille kuin isommillekin lapsille. Itse ainakin tykkäsin tätä kirjaa lukea, vaikka tiedän tarinan ulkoa jo melko hyvin muutenkin...


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Eddan jumalrunot


Eddan jumalrunot
Aale Tynnin suomennos vuodelta 1982
Viides Askel, 2016. 272 s.
Tämä kirja mustavalkoisine kansineen kiinnitti huomioni kirjaston uutuushyllyä silmäillessäni. Tarkemman silmäilyn jälkeen selvisi, että kirja sisältää muinaisskandinaavista runoutta Aale Tynnin suomentamana. Kaikennäköinen mytologia kiinnostaa minua, joten tämäkin kirja lähti lainaan kirjastosta.

Tähän kirjaan on koottu Runo-Eddana tunnetun runokokoelman jumaltarustoa kuvaavia runoja. Niiden kautta pääsemme tutustumaan germaanisten kansojen moraaliin, elämänkatsomukseen ja muinaiseen uskontoon.

Kirjan alussa on Aale Tynnin kirjoittama johdanto, jossa hieman valotetaan runojen alkuperää ja mitä niistä tiedetään (tai ei tiedetä). Kirjan lopussa on myöskin Tynnin kirjoittamat selitykset, joissa pureudutaan jokaiseen runoon hieman syvemmin. Siinä hän selittää runoissa esiintyviä nimiä ja paikkojakin tarkemmin.

Kirjan runot ovat aika pitkiä, ikään kuin pieniä tarinoita jokainen. Niissä seikkailevat muun muassa Odin, sodan ja soturien jumala ja Thor, ukkosen jumala sekä Freyr, hedelmällisyyden jumala. Runoissa vilahtelee myös muita tuttuja nimiä, kuten Freyja ja Loki. Runot ovat sävyiltään hyvin erilaisia: ne voivat olla maailman syntyä selittäviä, synkkiä maailmanloppua odottavia, opetusrunoja, rakkauslauluja, pieniä kurkistuksia ihmisten arkiseen elämään, seikkailutarinoita tai humoristista sanailua. Monissa runoissa jumalten ja jättiläisten maailmat ovat vastakkain keskenään.

Thrymr siirsi huntua
suudellakseen,
mutta ponkaisi pitkälle
salin päähän:
"Miten on noin kamala
Freyjan katse?
On kuin silmistä
syöksyisi tulta!"

Mieleeni jäi erityisesti Thrymrin laulu, jossa Thorrin vasara varastetaan, ja sen voi saada takaisin vain naittamalla Freyja varkaalle. Freyja vain ei tähän suostu! Thorr ja Lokipa ovatkin ovelia ja pukeutuvat itse naisiksi ja lähtevät hakemaan vasaraa takaisin. Mielessäni näin tietysti Chris Hemsworthin ja Tom Hiddlestonin. :D

Tykkäsin paljon lukea näitä runoja, vaikka välillä jokunen tuntui loputtoman pitkiltä. Mutta monet jumalat, nimet, paikat ja olennot olivat minulle tuttuja Viikinki-sarjan myötä, ja osa muutenkin, joten senkin takia niitä oli ihan hauska lukea. Veera Pitkäsen mustavalkoinen pohjoisen mytologiaan sopiva kuvitus oli hieno lisä kirjaan.


perjantai 2. joulukuuta 2016

Nicholas Wolterstorff: Surulaulu pojalleni


Wolterstorff, Nicholas: Surulaulu pojalleni
Karas-Sana, 1991. 105 s.

"Olin koskettanut hänen poskeaan. Se oli kylmä ja liikkumaton ja kova: vedin käteni takaisin. Kuolema, tiesinhän minä, oli kylmä. Ja kuolema on hiljainen. Mutta kukaan ei puhunut siitä, että pehmeyskin häviäisi. Hänen henkensä oli jättänyt ruumiin ja vienyt mukanaan lämmön, toimintakyvyn ja - niin, pehmeyden. Hän oli poissa."

Tutustuin tähän kirjaan alun perin tehdessäni oppariani, eli kirjallisuusluetteloa surukirjallisuudesta. Tämä jäi mieleeni parin sadan kirjan joukosta, ja nyt lainasin tämän uudestaan. Tällä kertaa tutustuin kirjaan rauhassa, ilman taustalla kummittelevia kirjan valintaan ja oppariin liittyviä kysymyksiä.

Surulaulu pojalleni on isän pohdintaa pojan kuoleman jälkeisenä aikana. Wolterstorff menetti 25-vuotiaan poikansa Ericin kiipelyonnettomuudessa Itävallan vuorilla. Kirja koostuu pienistä puolesta sivusta kahteen sivuun yltävistä pohdinnoista, ylös kirjoitetuista hetkistä, jolloin Nicholas on ajatellut poikaansa. Hän kertoo mietteistä, joita pojan kuolemasta kuuleminen, pojan ruumiin noutaminen kotiin, hautajaiset, ihmisten arkiset kysymykset ja askareet, kuoleman peruuttamattomuus ja uskonto hänessä herättivät. Yhtäkkiä kysymyksiin "Tulevatko kaikki lapsenne jouluksi kotiin?" tai "Montako lasta teillä on?" on vaikea vastata.

Tämä pieni kirja on paljon suurempi kuin miltä se kokonsa puolesta näyttää. Wolterstorff on saanut sisällytettyä lyhyisiin tekstinpätkiin paljon suuria tunteita, kysymyksiä ja mieltä avartavia pohdintoja. Tällä kirjallaan hän jättää hyvästit pojalleen, joka niin odottamatta menehtyi. Kirjan kautta hän myös haluaa tarjota vertaistukea toisille sureville ja pyrkii valottamaan surevan ihmisen mieltä sellaisille, jotka heitä haluavat ymmärtää.

Harmittavasti tämä kirja on ainakin Oulun kaupunginkirjastossa viety varaston puolelle, joten tähän ei voi törmätä edes sattumalta, muuta kuin tietokantaa selailemalla. Mielestäni tämä on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, vaikka aihe onkin raskas.


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Anu Holopainen: Boreaksen lapset (Pohjoistuulen jälkeläiset #1)


Holopainen, Anu: Boreaksen lapset
Karisto, 1998. 237 s.

Päätin lukea uudestaan tämän trilogian, josta aikoinaan tykkäsin ihan mielettömästi. Boreaksen lapset aloittaa tarunhohtoisen talvisen seikkailun, jossa kuljetaan ihmisten mailla, shamaanien käyttämässä välitilassa ja kuolleiden valtakunnassa.

Bork Parantaja on normaalilla kävelyretkellään metsässä, kun kohtaa kuolevan shamaanin lumella. Shamaani ojentaa Borkille pajupillin, ja pyytää tätä viemään sen ainoalle ihmiselle, joka sitä osaa soittaa: tummatukkaiselle naiselle. Pilli ei saa joutua vääriin käsiin, sillä ainoastaan sen avulla voidaan avata demoneille portti ihmiskuntaan. Bork joutuu kulkemaan pitkän matkan halki kapinaan nousseiden seutujen, joissa pajupilliä ja valtaa havitteleva Velhoruhtinas on käynyt käännyttämässä miehiä joukkoihinsa. Borkin seuraan liittyy yllättäen myös Caspari-koira, joka osoittautuu hyödylliseksi matkakumppaniksi. Yhdessä Pohjoistuulen vuorella asuvien Boreaksen lasten kanssa Borkin täytyy estää Velhoruhtinaan aikeet, keinolla millä hyvänsä.

Vähän reilu 200-sivuinen kirja on täynnä tapahtumia ja juonenkäänteitä. Nyt kun tätä luki pitkästä aikaa uudestaan, tuntui siltä, että kirjassa olisi ollut materiaalia paljon paksumpaankin opukseen. Tapahtumat tuntuvat seuraavan toisiaan hyvin nopeasti, joten olisin ehkä kaivannut kirjaan vähän enemmän "lihaa luiden ympärille". Mutta luin tämän kyllä tosi nopeasti läpi, sillä tarina on koukuttava. Hyvän ja pahan taistelu on tuttu teema monesta fantasiakirjasta, ja se on teemana tässäkin trilogiassa.

Kaikesta huolimatta rakastin edelleen kirjan maailmaa, johon tapahtumat sijoittuvat. Pohjoinen saari, jota sotaan tottumattomat hallitsijat ja ihmiset asuttavat, sekä shamaanien käyttämä välitila, jossa avuliaat lumihengettäret opastavat kulkijoita, saavat toivomaan että asuisi itsekin siellä. Tai ainakin pääsisi turistivierailulle.

Jos kaipaat nopealukuista fantasiaa, jossa pääsee uppoutumaan talviseen maailmaan shamaaneineen ja henkiolentoineen, tartu tähän kirjaan. :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...