keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Anu Holopainen: Boreaksen lapset (Pohjoistuulen jälkeläiset #1)


Holopainen, Anu: Boreaksen lapset
Karisto, 1998. 237 s.

Päätin lukea uudestaan tämän trilogian, josta aikoinaan tykkäsin ihan mielettömästi. Boreaksen lapset aloittaa tarunhohtoisen talvisen seikkailun, jossa kuljetaan ihmisten mailla, shamaanien käyttämässä välitilassa ja kuolleiden valtakunnassa.

Bork Parantaja on normaalilla kävelyretkellään metsässä, kun kohtaa kuolevan shamaanin lumella. Shamaani ojentaa Borkille pajupillin, ja pyytää tätä viemään sen ainoalle ihmiselle, joka sitä osaa soittaa: tummatukkaiselle naiselle. Pilli ei saa joutua vääriin käsiin, sillä ainoastaan sen avulla voidaan avata demoneille portti ihmiskuntaan. Bork joutuu kulkemaan pitkän matkan halki kapinaan nousseiden seutujen, joissa pajupilliä ja valtaa havitteleva Velhoruhtinas on käynyt käännyttämässä miehiä joukkoihinsa. Borkin seuraan liittyy yllättäen myös Caspari-koira, joka osoittautuu hyödylliseksi matkakumppaniksi. Yhdessä Pohjoistuulen vuorella asuvien Boreaksen lasten kanssa Borkin täytyy estää Velhoruhtinaan aikeet, keinolla millä hyvänsä.

Vähän reilu 200-sivuinen kirja on täynnä tapahtumia ja juonenkäänteitä. Nyt kun tätä luki pitkästä aikaa uudestaan, tuntui siltä, että kirjassa olisi ollut materiaalia paljon paksumpaankin opukseen. Tapahtumat tuntuvat seuraavan toisiaan hyvin nopeasti, joten olisin ehkä kaivannut kirjaan vähän enemmän "lihaa luiden ympärille". Mutta luin tämän kyllä tosi nopeasti läpi, sillä tarina on koukuttava. Hyvän ja pahan taistelu on tuttu teema monesta fantasiakirjasta, ja se on teemana tässäkin trilogiassa.

Kaikesta huolimatta rakastin edelleen kirjan maailmaa, johon tapahtumat sijoittuvat. Pohjoinen saari, jota sotaan tottumattomat hallitsijat ja ihmiset asuttavat, sekä shamaanien käyttämä välitila, jossa avuliaat lumihengettäret opastavat kulkijoita, saavat toivomaan että asuisi itsekin siellä. Tai ainakin pääsisi turistivierailulle.

Jos kaipaat nopealukuista fantasiaa, jossa pääsee uppoutumaan talviseen maailmaan shamaaneineen ja henkiolentoineen, tartu tähän kirjaan. :)


maanantai 28. marraskuuta 2016

Patrick Ness: Hirviön kutsu


Ness, Patrick: Hirviön kutsu
Tammi, 2016. 215 s.
"Tarinat ovat villeintä mitä on, hirviö jyrisi. Tarinat vainoavat, purevat ja polttavat."

13-vuotiaan Conorin äiti käy läpi rankkoja syöpähoitoja. Conor yrittää selvitä päivästä toiseen auttaen äitiään, mutta koulussa kaikki kohtelevat häntä erilailla kuin ennen. Kaverit hiljenevät, kun Conor astuu huoneeseen. Opettajat eivät anna rangaistuksia. Ihmiset supisevat Conorista ja hänen äidistään... Yhtäkkiä pojan elämään ilmaantuu pihan marjakuusesta muodostunut jättimäinen hirviö, joka alkaa kertoa tarinoita. Mutta mikä on tarinoiden tarkoitus? Miksi hirviö on tullut? Ja miksi se ilmaantuu aina samaan aikaan, 00:07...

Mielestäni kirjassa kuvataan hyvin Conorin läpikäymää surua aikuisten keskellä. Kukaan ei halua selittää Conorille asioiden oikeaa laitaa ja ihmisten käytös muuttuu oudoksi surevan pojan ympärillä. Conor vain haluaa, että kaikki olisi niin kuin ennenkin, mutta muitten jatkuva erikoinen käytös on masentavaa.

Hirviöksi muuttunut marjakuusi ja sen kertomat tarinat olivat mielestäni paras osa tätä kirjaa. Hirviö kertoo pojalle kolme epätavallista tarinaa, joiden toivoo auttavan Conoria ymmärtämään ihmisten monimutkaisuutta. Ei ole vain hyviä ja pahoja ihmisiä, vaan jokainen on yleensä sekä että, ja kaikkea siltä väliltä.



Viime aikoina olen lukenut yllättävän paljon kuvitettuja teoksia. Tämän kirjan on kuvittanut Jim Kay. Mustavalkoinen synkeä kuvitus hirviöineen ja mustine sielunmaisemineen sopii tarinaan kuin nenä päähän. Takakannesta luin, että samainen kuvittaja tulee kuvittamaan myös koko Harry Potter -kirjasarjan. Ne pitää lukea!


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

John Muir: Stickeen - Pieni urhea koira


Muir, John: Stickeen - Pieni urhea koira
Basam Books, 2013. 52 s.


"Kun sää oli liian myrskyinen kanoottiretkille, vietin päivät metsissä tai läheisillä vuorilla, milloin missäkin, minne tutkimukseni minut johdattivat. Stickeen seurasi tiiviisti perässäni, olipa ilma miten huono tahansa. Se viiletti pisaroivien mustikkapensaiden ja piikikkäiden ginseng- ja vaapukkaryteikköjen lomitse kuin kettu, tuskin koskettaen niiden sateen painamia lehtiä. Se kahlasi ja piehtaroi lumessa, ui jäisissä virroissa ja hyppeli puunrunkojen, kivien ja jäätiköiden halkeamien yli ripeästi ja kärsivällisesti kuin päättäväinen vuoristokiipeilijä, milloinkaan väsymättä tai lannistumatta."

Skotlannissa syntynyt, mutta Yhdysvalloissa elämänsä viettänyt John Muir on kuuluisa luontokirjailija ja luonnonsuojelun uranuurtaja. Stickeen - Pieni urhea koira kertoo tarinan koirasta, joka lähti retkiseurueen mukaan Alaskaan tutkimaan jäätikköä vuonna 1880. Koira teki Muiriin lähtemättömän vaikutuksen.

Aluksi Muir ei ymmärtänyt miksi koira otettiin mukaan, sehän on ihan pieni ja hyödytön. Tulee olemaan vain tiellä... Mutta Stickeen osoittautui toisenlaiseksi tapaukseksi. Itsenäinen ja vähän juro koira kulki omia polkujaan, eikä juuri käskyjä totellut. Aina se kuitenkin löysi takaisin seurueen luo, kun matkaa jatkettiin eteenpäin. Yksi vaarallinen seikkailu jäätiköllä myrskyn keskellä tuo kuitenkin Stickeenistäkin esiin ennennäkemättömiä puolia.



Minna Alanko on kuvittanut tämän teoksen. Kuvituksen veistoksellinen tyyli ja haalea värimaailma ei varsinaisesti tehnyt minuun vaikutusta, mutta en myöskään inhonnut sitä. Se tuntui ihan kivalta lisältä kirjaan. Tarina itsessään kyllä vei mukanaan, ja tämä sopiikin hyvin sekä lapsille että aikuisille.

Olen iloinen, että tämä kirja lähti mukaani kirjastosta. Kertomus ja varsinkin Stickeen-koira olivat mieleenjääviä. Muir kertoilee eläväisesti koiran kanssa kokemistaan seikkailuista, ja hänen kuvailunsa Stickeenin luonteesta saavat välillä hymyn kohoamaan huulille. Stickeen vaikutti omaperäiseltä, vähän erakkoluontoiselta ja periksiantamattomalta koiralta, joka kuitenkin oli päättänyt kulkea sinne minne John Muir päätti vain mennä, oli se kuinka vaarallista tahansa.

P.s. Välillä sitä miettii, että kaikkea hullua ne ihmiset lähtee tekemään... Mennä nyt myrskyn keskellä jäätikölle jättimäisten halkeamien keskelle kävelemään ihan vain huvin vuoksi... Huh. :D


perjantai 25. marraskuuta 2016

Kirjahyllyn kätköissä

Omassa kirjahyllyssäkin olisi sellaisia kirjoja, jotka ovat olleet lukujonossa jo aika pitkään. Mutta kun sitä tulee käytyä kirjastossa niin usein, ja sitten sitä ajattelee, että ne kirjat pitää lukea ensin...



Nämä kirjat ovat vielä hyllystä lukematta:

Stephen King: Painajainen
Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella
Suzanne Collins: Nälkäpeli
J. R. R. Tolkien: Hobitti
Nick Hornby: Alas on pitkä matka
Joanne Harris: Pieni suklaapuoti



Ja tästä hyllystä seuraavat kirjat:

Michael Blake: Tanssii susien kanssa
C.S. Lewis: Narnian tarinat
Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
Jo Nesbo: Lepakkomies
Winston Groom: Forrest Gump
Franz Kafka: Novelleja
Mika Waltari: Rakkaus vainoaikaan

Muut hyllyjen kirjat on tullut luettua (sentään). Nämä kirjat ovat päässeet kunniapaikalle näihin kahteen ainoaan hyllyyn jotka omistan, loput kirjat ovat epämääräinen kasa makuuhuoneessa...

Kaikki omat kirjat ovat lähinnä kirpparilöytöjä taikka lahjaksi saatuja.

***

Mikä teidän kirjahyllyssä odottaa lukemistaan?


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Saima Harmaja: Hunnutettu


Harmaja, Saima: Hunnutettu
Ntamo, 2007. 86 s.
Alkup. julkaisu: WSOY, 1936.

Rakas sielu, kevään matkan
kanssas kuljin kuulakkaan.
Yksin vaellusta jatkan
suveen tuntemattomaan.
Maiset ruusut polullani
ehkä kukkii huumaten.
Miten, tomu povessani,
niiden tulta katselen?
(Ote runosta Rakas sisko)

Välillä on mukava myös syventyä lukemaan runoja. Olen vähän kaksijakoinen runokirjojen suhteen, joko inhoan niitä tai tykästyn tosi paljon. Ihailen kyllä toisten sanallista luovuutta, mutta joskus runous voi mennä minulta täysin yli hilseen. Tämä edesmenneen Saima Harmajan runokirja Hunnutettu lukeutuu kuitenkin niihin, jotka tekivät minuun vaikutuksen.

Harmaja on omistanut tämän kirjan synnytyksessä kuolleelle siskolleen, ja kuoli myös itse vuotta myöhemmin tuberkuloosiin vain 23-vuotiaana. Harmaja sairasti keuhkotautia monta vuotta. Se näkyy usein myös teemana hänen runoissaan: kuumeilu ja hourailu, sairaalavuoteet, kuoleman pohtiminen...

Tämä runokirja jakautuu neljään osaan: aavistus, sairaalassa, suru ja turvassa. Runot tuntuvat siltä, että ne olisivat tulleet jonkun paljon vanhemman kynästä kuin parikymppisen Harmajan.

Etenkin runojen ystäviä (mutta myös muitakin) suosittelen tutustumaan tähän teokseen, jos se ei ole vielä tullut vastaan.


maanantai 21. marraskuuta 2016

Isän ja pojan pakomatka... Cyril Pedrosa: Kolme varjoa


Pedrosa, Cyril: Kolme varjoa
WSOY, 2010. 268 s.
Sarjakuvissakin voidaan käsitellä raskaita aiheita hienolla tavalla, kuten myös tässä Pedrosan Kolme varjoa -teoksessa. Tämä on kertomus isästä ja pojasta, luopumisesta, surusta ja yhteisten hetkien arvostamisesta.

Louisin ja Lisen perheessä elämä on rattoisaa ja simppeliä, huolet ovat kaukana poissa. Mutta sitten kaikki muuttuu. Perheen pieni poika Joachim huomaa kolme varjoa kukkulalla. Varjot tuntuvat haluavan Joachimin, mutta isä ei tätä salli! Näin alkaa vaiherikas matka merten yli, jonnekin mistä varjot eivät heitä löydä. Mutta niitä ei tunnu pääsevän pakoon...

Kirjassa kuvataan isän vaikeutta hyväksyä poikansa vääjäämätöntä kuolemaa. Hän on valmis tekemään mitä tahansa, jotta Joachimia ei vietäisi pois. Pieni poika taas toivoisi vain, että saisi viettää loppuhetket perheensä kanssa niin kuin aina ennenkin... Aihe on todellakin koskettava. Pedrosa kertoo idean lähteneen liikkeelle hänen seuratessaan ystävänsä surua lapsen kuoleman jälkeen.

Sarjakuvakirja on mustavalkoinen ja piirrokset hyvin vauhdikkaitakin välillä. Mustan ja valkoisen kontrastilla luodaan tunnelmaa, välillä kepeää ja välillä taas epätoivoa ja tuskaa kuvastavaa.


Joissain kohtaa toivoin, että kuvia olisi myös väritetty hieman, sillä se olisi voinut tuoda vähän selkeyttä piirroksiin. Lähinnä sellaisiin, joissa tapahtuu paljon ja joissa on paljon ihmisiä mukana. Mutta toisaalta mustavalkoinen teema toimii toisissa kohtaa todella hyvin.

Itse pidin tavasta, jolla tässä kerrotaan surusta, kuten myös Pedrosan tyylistä piirtää. Suosittelen tutustumaan tähän koskettavaan pakomatkaan, isän ja pojan vauhdikkaaseen viimeiseen seikkailuun.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia #Novellihaaste


Stoker, Bram: Draculan vieras
ja muita kauhukertomuksia
Tammi, 2012. 201 s.
Tällä kertaa päätin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tutustuin sekä novelleihin että kauhukirjallisuuteen. Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että kauhua en ole juuri yhtään lukenut, paria kirjasarjaa lukuun ottamatta. Se johtuu lähinnä omasta inhosta perinteisiä kauhuleffoja kohtaan... Ja mielessäni kuvittelen kauhukirjallisuuden yltävän ärsyttävyystasolla samalle asteelle leffagenren kanssa. Vampyyrit, ihmissudet ja muut tällaiset kyllä vetävät minua puoleensa, joten ehkä niissä teen poikkeuksen. 

Alun perin vuonna 1914 ilmestynyt Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia sisältää yhteensä yhdeksän kauhunovellia:

- Draculan vieras
- Tuomarin talo
- Squaw
- Kasvavan kullan salaisuus
- Mustalaisennustus
- Abel Behennan paluu
- Rottien hautajaiset
- Uni punaisista käsistä
- Crookenin hiekkasärkät

Ainoa näistä novelleista, josta pidin oli Draculan vieras. Tämä on oikeastaan pois jätetty katkelma Draculasta, ja novelli ehdottomasti sai minut haluamaan lukea myös Stokerin kuuluisimman kirjan. En tiedä miksi en ole Draculaa ikinä lukenut... Muista novelleista voin sanoa sen verran, että niiden perusteella olin oikeassa kauhugenrestä. Novellit sisälsivät ennalta-arvattavuutta ärsyttävyyteen asti, verta ja suolenpätkiä, pari myrskyä ja omituisia kuolemia. Novellimuodossa kauhujuttujen päättömyys (no pun intended) korostuu jotenkin vielä enemmän. Stokerin kirjoittamistyylistä pidin kyllä, mutta muuten tämä kirja ei oikein antanut minulle mitään.

Mielestäni nämä novellit edustavat perinteistä kauhua, joten jos olet kauhukirjojen (tai leffojen) ystävä, tutustu ihmeessä tähän kirjaan. Minua tämä ei valitettavasti voittanut kauhugenren puolelle, mutta lupaan lukea muutaman muunkin kirjan ennen lopullista genren diskaamista. ;)

#Novellihaasteeseen luetut novellit 9 kpl.


perjantai 18. marraskuuta 2016

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri


Hemingway, Ernest: Vanhus ja meri
Tammen äänikirja, 2007.
4 CD-levyä, kesto 3h 46min.
Matka Oulusta pohjoiseen Ivaloon on pitkä, varsinkin bussissa istuessa. Mikäs sen parempi tapa kuluttaa aikaa kuin kuunnella äänikirjaa. Päätin pysyä klassikkolinjalla ja saada haasteen etenemään, joten lainasin itselleni tämän Tammen äänikirjan, jonka lukijana toimii Ismo Kallio.

Vanhus ja meri on vuonna 1952 ilmestynyt Hemingwayn klassikko, joka kertoo kuubalaisen kalastajan Santiagon kamppailusta merellä, kun hän koittaa saada jättimäisen kalan tuotua rantaan. Santiagolla ei ole mennyt järin hyvin viime aikoina, saalista ei ole juurikaan tullut. Yhtäkkiä koukkuun nappaakin vanhuksen venettäkin isompi kala, jonka hän on päättänyt saada pyydystettyä, kävi miten kävi. Rantaan päästyään kalasta on jäljellä vain haiden kaluama runko.

Päällisin puolin tarina ei välttämättä kuulosta sellaiselta, josta itse hirveästi välittäisin. Otinkin varalta myös toisen äänikirjan matkaan, jos tämä käy liian tylsäksi. Olin kuitenkin väärässä. Tarina oli oudolla tavalla mielenkiintoinen ja toimintaakin riitti. Taistelu vanhan miehen ja kalan välillä oli kovaa, ensin kala täytyi saada uuvutettua, sitten tapettua ja lopuksi täytyi vielä saada se vietyä kotirantaan yhtenä kappaleena. Säälin sekä vanhusta että kalaa. Liian ison saaliin pyydystäminen oli viedä vanhukselta kaikki voiman rippeet, eikä siitä lopulta jäänyt edes mitään jäljelle. Kala yritti kaikkensa pysyä hengissä, mutta väsyi lopulta.

Tarina on karu, yksinkertainen ja välillä julmakin, mutta myös täynnä toimintaa, pohdiskelua ja selviytymistä meren armoilla. Odottaessaan kalan uupumista vanhus ajautuu miettimään syntyjä syviä. Välillä hän pohtii omaa ratkaisuaan ja toivoo, ettei kala olisi koskaan tarttunut syöttiin kiinni... Mutta se minkä on aloittanut, on vietävä loppuun. Jotenkin tästä tuli mieleeni myös lukukokemukseni Veijo Meren Manillaköydestä, joka ei sekään kuulostanut järin mielenkiintoiselta aluksi, mutta olikin yllättävän viihdyttävää luettavaa. Yksinkertaisen tarinan voi tulkita vertauskuvallisesti niin monin eri tavoin. Ismo Kallio sopi tähän kirjaan lukijaksi todella hyvin.



torstai 17. marraskuuta 2016

Vähän höpötystä tulevista elokuvista

Kirjat on tämän blogin pääjuttu, mutta nyt täytyy höpöttää elokuvista! Loppuvuodesta ja 2017 keväällä on nimittäin tulossa muutamia leffoja, joita odotan innolla:

Kaunotar ja hirviö


Pienenä tämä oli minun ehdoton lemppari Disney-leffa! Jännä nähdä millainen elokuva tästä on saatu tehtyä, mutta ainakin traileri näytti lupaavalta.

Lisätietoa ja traileri IMDbssä täällä.

Pääosia näyttelevät Emma Watson ja Luke Evans.

Fantasia, musikaali, romantiikka

Assassin's Creed


Samannimiseen pelisarjaan perustuva elokuva on sen verran mielenkiintoisen kuuloinen, että tottahan tämäkin täytyy katsoa sitten kun se ilmestyy. Mystisiä salaseuroja, salamurhaajia, inkvisition ajan Espanja... Vasta luin assassiineista kirjasta Varjojen väki - Maailman salaseurojen historia (John Lawrence Reynolds).

Traileri ja lisätietoa IMDbssä täällä.

Pääosassa Michael Fassbender.

Toiminta, seikkailu, fantasia, sci-fi
Passengers


Tuhansia ihmisiä kuljetetaan avaruusaluksella vieraalle planeetalle, mutta tapahtuu jokin virhe ja kaksi matkustajaa herää horteesta 90 vuotta liian aikaisin. Tykkään sekä Jennifer Lawrencesta että Chris Prattista ja nyt ne ovat molemmat samassa leffassa! Juoni myös kuulostaa mielenkiintoiselta, tietysti...

Traileri ja lisätietoa IMDbssä täällä.

Pääosissa Chris Pratt ja Jennifer Lawrence

Draama, sci-fi, romantiikka, seikkailu

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat



Palaamme rakastettuun Harry Potter -maailmaan vuoteen 1926, aikaan paljon ennen kirjojen tapahtumia. Lisko Scamander pysähtyy New Yorkissa tutkimusmatkansa lopuksi, mutta kaikki ei menekään kovin sujuvasti. Salkusta pääsee karkuun mitä ihmeellisimpiä otuksia, jotka aiheuttavat harmia niin velhoille kuin jästeillekin.

Lisää leffasta täällä.

Pääosassa Eddie Redmayne. Elokuvassa piipahtaa myös Johnny Depp.

Fantasia, seikkailu

Kaikenkattava kauneus


Lapsensa menettänyt mies käsittelee suruaan lähettämällä kirjeitä Rakkaudelle, Ajalle ja Kuolemalle. Yllättäen hän saa myös vastauksia.

Lue lisää ja katso traileri täältä.

Pääosassa Will Smith, leffassa myös mm. Helen Mirren ja Kate Winslet

Draama 

Hirviön kutsu


Patrick Nessin romaaniin perustuva elokuva kertoo pojasta, joka saa hirviön avukseen, kun äiti sairastuu syöpään.

Lisää täällä.

Pääosissa Lewis MacDougall, Sigourney Weaver, Felicity Jones

Fantasia, Draama

***

Näitä minä aion mennä katsomaan. Mitä elokuvia muut odottavat? :)


keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa


Cleave, Chris: Sodassa ja rakkaudessa
Gummerus, 2016. 480 s.
Kirjastossa uutuuksia vilkuillessani tämän kirjan kaunis kansi kiinnitti huomioni. Myöskin dramaattinen nimi Sodassa ja rakkaudessa kuulosti kiinnostavalta, joten täytyihän tämäkin lainata. Cleaven tuotannosta minulle on aiemmin tuttu Poikani ääni.

Tämän kirjan tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Lontooseen, ja kertoo nimensä mukaan juuri sodasta ja rakkaudesta. Sotaa kuvataan armeijaan värväytyvän Alistairin, Lontooseen jääneen Tomin ja vapaaehtoiseksi opettajaksi ryhtyvän Maryn näkökulmasta. Tom ja Mary jäävät Lontooseen opettamaan niitä lapsia, joita ei ole lähetetty ilmahyökkäyksiltä suojaan maalle. He ovat lähinnä köyhiä, värillisiä tai vammautuneita, lapsia joista kukaan ei tunnu oikein välittävän.

Cleave kirjoittaa soljuvaa ja oivaltavaa tekstiä, jota on helppo ja mukava lukea. Pidin myös kirjan näkökulmasta, jossa sotaa seurataan eniten Lontoon pommituksien keskelle jääneiden siviilien näkökulmasta, toki välillä myös Alistairin silmin. Lontoossa elämää yritetään jatkaa mahdollisimman normaalisti, päivällä käydään töissä ja illalla mennään pommisuojaan piiloon. Sota tuo paljon murhetta ja menetyksiä jokaiselle, mutta kukin yrittää omalla tavallaan selviytyä päivästä toiseen. Cleave kuvaa uskottavasti henkilöiden surua ja shokkia katastrofin keskellä.

Myös kirjan henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja uskottavia. Erityisesti tykästyin huumorintajuiseen, välittävään, suorapuheiseen ja vähän vallattomaan 18-vuotiaaseen Maryyn. Kirjan saatesanoissa Cleave kertoo tarinan lähteneen liikkeelle hänen miettiessään isoisäänsä ja tämän kokemuksia sodasta. Tarina kuitenkin kietoutuu eniten Maryn ympärille, ja tämän hahmon kirjailija on osittain perustanut molempiin isoäiteihinsä, jotka kummatkin kokivat sodan kauhut läheltä.

Kaiken kaikkiaan kirja oli voimakas ja koskettava lukukokemus. Voin jo sieluni silmin nähdä tästä tehdyn elokuvan valkokankaalla, tämä vaikuttaa juuri sellaiselta kirjalta. Tai ehkä minä vain toivon, että tästä tehdään jonkinlainen filmatisointi. :D


maanantai 14. marraskuuta 2016

Virginia Woolf: Leskinainen ja papukaija


Woolf, Virginia: Leskinainen ja papukaija
Savukeidas, 2014. 35 s.
"Rodmellissa vieraillessaan saattaa yhä nähdä viisikymmentä vuotta sitten palaneen talon rauniot. Monet sanovat, että jos käy paikan päällä keskiyöllä, voi kuulla papukaijan naputtavan nokallaan tiililattiaa, ja toiset taas kertovat nähneensä vanhan naisen istuvan siellä valkoinen esiliina yllään."

Virginia Woolf on kuuluisa romaaneistaan, mutta kirjoitti aikanaan myös sadun nimeltään Leskinainen ja papukaija.  Tämä voisi mielestäni käydä hyvin myös novellista, vaikka sadun määritelmäkin täyttyy. Kirjastossa törmäsin tähän kuitenkin luokkaa 84.2 selaillessa.

Tarina sijoittuu Englannin Yorkshireen. Leskinainen Rouva Gage saa kitupiikkiveljeltään perinnöksi talon ja sen mukana James-nimisen papukaijan. Talo on ränsistynyt, vaikka veljellä ei ollut rahasta pulaa. Rouva Gage pettyy pahasti, sillä hänellä tosiaan olisi ollut rahalle tarvetta. Hän on kuitenkin aina ollut eläinrakas, toisin kuin veljensä, ja ystävällisyys papukaijaa kohtaan palkitaan lopulta.

Pienen kirjasen lukaisi hyvinkin nopeasti läpi. Se on kertomus siitä, kuinka hyvät teot ja ystävällisyys kannattavat aina. Kirjassa korostetaan myös rakkautta eläimiä kohtaan, rouva Gage olisi mielummin itse ilman kuin säästäisi koiransa luista. Itse pidin tarinasta paljon, mielestäni tämä sopii hyvin sekä lapsille että aikuisille. Kirjan on kuvittanut Mika Vaaranmaa.

***

Samalta kustantajalta olen aiemmin lukenut yhden lasten kuvakirjan, Ville Hytösen Isovaarin Alppiruusun. Se oli oikein kauniisti kuvitettu tarina surusta ja menetyksestä. Takasivulta luin kustantajan muista julkaisuista, ja ainakin nämä herättivät kiinnostukseni:
  • Maahisen kosto ja muita irlantilaistaruja
  • Miten sumu syntyi ja muita inuiittien ja jupikien taruja
  • Kuinka kilpikonna sai kilpensä ja muita aboriginaalisatuja

perjantai 11. marraskuuta 2016

Klassikkohaaste jatkuu... D. H. Lawrence : Lady Chatterleyn rakastaja


Lawrence, D. H. : Lady Chatterleyn rakastaja
WSOY, 1989. 387 s. 
Tutustumisretki klassikkokirjojen maailmaan jatkuu D. H. Lawrencen kielletyllä rakkaustarinalla Lady Chatterleyn rakastajalla. Kirja aiheutti aikamoista kohinaa ilmestyessään vuonna 1928, ja joutui yleensä julkaisukieltoon tai se julkaistiin sensuroituna. Itselleni tästä jäi ristiriitaiset tunteet...

Kirjassa Lady Chatterley, Connie, on onnettomasti naimisissa Cliffordin kanssa ja aloittaa intohimoisen rakkaussuhteen riistanvartijaan Mellorsiin. Lordi Chatterley on komea mies, mutta vyötäröstä alaspäin rampautunut ja luonteeltaan kylmäkiskoinen. Lady Chatterley ei viihdy uudessa talossa ollenkaan, eikä tunnu löytävän tietä ulos. Toisaalta hän inhoaa miestään ja tämän mielipiteitä, mutta toisaalta taas ei halua jättää rampaa miestään oman onnensa nojaan. Mellors taas on yksinäinen sielu, joka huomaa kaipaavansa myös läheisyyttä.

Ymmärrän hyvin, miksi tämä kirja on aiheuttanut kohua ilmestyessään, sillä onhan muutamat eroottiset kohtaukset värikkäästi kuvailtuja ja muutenkin romaanissa käytetään sellaista kieltä, jota ei välttämättä ole tuolloin kirjoissa paljoa ollut. Alastomuutta kuvaillaan hyvinkin estottomasti ja välillä humoristisestikin.

Jotenkin itseeni ei iskenyt välillä hyvin dramaattinen kirjoitustapa, huutomerkkejä joka lauseessa! Ihmeellistä! Suorastaan uskomatonta! En myöskään saanut itseäni tykkäämään Connien hahmosta, vaikka onnettoman avioliiton kyllä ymmärsin. Jotenkin hän vain piirtyi mieleeni toisaalta oikuttelevana ja juonittelevana, ja toisaalta taas onnettomana ja vähän säälittävänä hahmona. Cliffordista en myöskään tykännyt sen enempää. Kirja oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen lukukokemus, mutta ehkä odotin jotain muuta.

Parhaiten mieleeni jäi kohtaus, jossa Cliffordin moottoroitu pyörätuoli sammuu, ja Connie työntää Mellorsin avulla hänet ylös mäkeä. Siinä kuvastuu Cliffordin kauhu ja viha, kun taas joutuu muiden kiikutettavaksi ja Connien tuntema häpeä ja vastenmielisyys miestään ja tämän käytöstä kohtaan. Itse pystyin sentään ymmärtämään miksi Clifford oli vihainen ja halusi välttämättä saada moottorin taas toimimaan, kun taas Connien kyvyttömyyttä tuntea myötätuntoa miestään kohtaan en ymmärtänyt ollenkaan.

Kun aloin lukemaan kirjaa, olin ihan varma että olen nähnyt tästä joskus jonkun elokuvan. Tarkastin asian IMDb:stä ja huomasin, että BBC:ltä on ilmestynyt 2015 TV-elokuva romaanista. Se ei ole kuitenkaan minkä minä olen nähnyt, mutta voisin vaikka katsoakin, kun riistanvartijaa Mellorsia esittää kukapa muu kuin Richard Madden aka Robb Stark! :D Ei ole oranssia partaa niin kuin kirjassa, mutta ehkä sen voi antaa anteeksi.


keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Diana Gabaldon: Sudenkorento (Matkantekijä #2)


Gabaldon, Diana: Sudenkorento
Gummerus, 2003. 763 s.

Matkantekijä-kirjasarjan ensimmäinen osa Muukalainen on yksi parhaista kirjoista mitä olen lukenut, ehdottomasti sellainen kirja, jonka voi lukea moneen kertaan. Tässä kirjasarjan toisessa osassa Clairen ja Jamien tarina jatkuu.

Kirjassa hyppäämme Clairen mukaan, kun hän palaa Skotlantiin 1960-luvulla tyttärensä Briannan kanssa aviomiehensä Frankin kuoleman jälkeen. Claire lähtee kävelemään vanhalle hautausmaalle kunnes törmää Jamien hautakiveen. Muistot Jamiesta ja 1700-luvun Skotlannista nousevat pintaan, ja Claire alkaa kertoa tarinaa tyttärelleen hänen oikeasta isästään.

Tämäkin kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, täynnä juonenkäänteitä, 1700-lukua, draamaa, romantiikkaa ja mahtavia henkilöhahmoja. Mielestäni tämä ei silti yltänyt ensimmäisen kirjan tasolle, vaikka ei missään nimessä huono kirja olekaan. Välillä tarinassa tuntui vain olevan sellaisia suvantokohtia, joiden yli tuntui tuskaiselta lukea, kunnes tarina alkoi taas kulkea ja kirjaan saattoi uppoutua kunnolla.

Brianna ei tällä hetkellä ole minun lempihahmojani, ainakaan tämän kirjan perusteella. Voihan olla, että tulevissa kirjoissa Briannan hahmo kehittyy ja siitä tulee mielenkiintoisempi, vähän niin kuin Sansa Game of Thronesissa. Saattaa olla, että joskus toisella lukukerralla kirjasta jää erilainen fiilis, mutta tällainen kokemus jäi kuitenkin ensimmäiseltä lukukerralta. Odotukset olivat todella korkealla Muukalaisen lukemisen jälkeen.

Kirjasarjaa lukeneille suosittelen myös Outlander tv-sarjaa, josta on jo ilmestynyt toinen tuotantokausi ja siinä keskitytään tämän kirjan tapahtumiin. Sarja on mielestäni hyvin kirjojen henkeä ja alkuperäistä tarinaa kunnioittava.


maanantai 7. marraskuuta 2016

Terhi Ekebom: Kummituslapsi


Ekebom, Terhi: Kummituslapsi
Asema, 2013. 
Lainasin vastikään kaksi Terhi Ekebomin sarjakuvakirjaa, joista toisesta en yhtään tykännyt ja tähän taas rakastuin. Sarjakuviin pitäisi muutenkin tutustua enemmän, jos sieltä tällaisia helmiä löytyy...

Kummituslapsi on kauniisti kuvitettu ja hieman surumielinenkin kertomus naisesta, joka muuttaa yksinäiseen taloon synkän metsän laidalla. Metsä on täynnä hylättyjä henkiä, jotka etsivät pääsyä pois, mutta pimeässä ne eivät löydä tietä ulos. Nainen päättää alkaa auttamaan henkiä ripustamalla metsään naruja, joita seuraamalla voi löytää valoon. Pieni kummituslapsi ei kuitenkaan halua lähteä, mutta kiinnostuu kovasti tästä uudesta tulokkaasta.

Pidin todella paljon sarjakuvan tyylistä ja sävystä. Kuvat ovat aina sivunkokoisia lyijykynäpiirroksia. Tekstiä on harvakseltaan, sillä tarinan kulun pystyy hyvin ymmärtämään jo pelkkien kuvien avulla. Tykkäsin siitäkin, että naisen menneisyydestä ei paljoa paljasteta, muuten kuin pienin vihjein. Tämän kirjan luki läpi myös todella nopeasti.

Jos etsit jotain helppolukuista sarjakuvaa kummituksilla ja pienellä surumielisyydellä höystettynä, tartu tähän kirjaan. :)


perjantai 4. marraskuuta 2016

Historiallisia rakennuksia Oulun läänissä: Viisikanta - Hyvää rakennussuojelua


Viisikanta - Hyvää rakennussuojelua
Rakennustieto, 2008. 168 s.

Tähän ihanuuteen törmäsin etsiessäni tietoa Oulun Maikkulassa sijaitsevasta Maikkulan kartanosta. Vanhat rakennukset ovat aina kiehtoneet minua linnoista talonpoikaismökkeihin. Niissä on oma historiansa ja niitä on mukava katsella. Koska olen Lapista kotoisin, ja melkein kaikki vanhat rakennukset tuhoutuivat Lapin sodassa, kiinnostus niitä kohtaan on entistä suurempi. Muuttaessani Ouluun kiinnitinkin huomiota kaikkiin vanhoihin rakennuksiin, joita etenkin Oulun keskustasta löytyy.

Viisikanta - Hyvää rakennussuojelua esittelee erilaisia talonpoikaisrakennuksia, asuinrakennuksia, huviloita, julkisia rakennuksia ja elinkeinoihin liittyviä rakennuksia, jotka ovat saaneet Oulun läänin rakennussuojelupalkinnon nimeltään Viisikanta-palkinto. Palkinnon saamisessa ovat seuraavanlaiset perusteet:

"1) alkuperäisessä asussa säilytetty rakennus tai pihapiiri, esimerkillinen restaurointi, ympäristönhoito tai korjaustyö
2) perinteitä kunnioittava rakennuksen perusparannus tai käyttötarkoituksen muutos
3) perinteitä kunnioittava rakennetun ympäristön, perinnemaiseman tai kaupunkikuvan säilyttäminen tai perusparannus
4) erityisen hyvin perinteisen rakennuskulttuurin ja ympäristön huomioon ottava yleis- tai asemakaava
5) muu taho tai teko, joka on merkittävästi edistänyt rakennetun ympäristön säilyttämistä." (sivu 7)

Kirjassa esitellään vanhoja rakennuksia muun muassa Oulusta, Limingasta, Kajaanista, Raahesta, Iistä ja Tyrnävältä. Kaikista eniten minua tietysti kiinnostivat Oulussa sijaitsevat rakennukset, joiden ohi on tullut usein kuljettua ja mietittyä, että asuuko niissä joku ja miltä siellä sisällä oikein näyttää... Kirjassa pääsee tosiaan mahtavien kuvien avulla kurkistamaan talojen pihapiiriin ja sisälle huoneisiin. Valokuvia on niin vanhoja kuin kirjan julkaisuaikaan otettuja, ja ne ovat todella laadukkaita ja kauniita kuvia. Kuvien lisäksi kerrotaan jokaisen rakennuksen kohdalla niiden historiasta, käyttötarkoituksista, asukkaista ja muutoksista, mitä niihin on vuosien aikana tehty.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille historiasta ja vanhoista rakennuksista kiinnostuneille, etenkin jos olet Oulun läänistä kotoisin tai muuten vain alueesta kiinnostunut. Myös jos etsit tietoa tietyistä vanhoista rakennuksista, tämä voi olla hyvä tiedonlähde.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Graham Hancock: Magicians of the Gods - The forgotten wisdom of earth's lost civilisation


Hancock, Graham: Magicians of the Gods
- The forgotten wisdom of earth's lost civilisation
Coronet, 2015. 591 s. 
Tämä on sellainen kirja, josta kiinnostuin todella paljon kuunneltuani Joe Roganin podcastia Youtubesta, jossa vieraana olivat Graham Hancock ja Randall Carlson. Aihe on todella kutkuttavan mielenkiintoinen ja laittoi pohtimaan kaikkia mahdollisia teorioita ja asioita, joita emme omasta historiamme vielä tiedä...

Magicians of the Gods on tietokirja, jossa spekuloidaan ja esitetään todistusaineistoa maailman kadonneista sivilisaatioista. Kirjassa kyseenalaistetaan koko ihmiskunnan kehityksen kulku metsästäjä-keräilijöistä nykyaikaiseen kehittyneeseen sivilisaatioon. Kirjailija esittää teorian, jonka mukaan kehittyneitä kulttuureja on ollut olemassa jo noin 11 000 vuotta sitten, mutta meteoriitti, joka iskeytyi maahan ja aiheutti valtavan tulvan, ja jonka takia maapallolla vallinnut jääkausi tuli loppuunsa, tuhosi ihmiskunnan rakentaman sivilisaation ja myös monia eläimiä kuoli sukupuuttoon.

Kirja tosiaan pistää aivot raksuttamaan. Entä jos joskus on ollut olemassa kehittynyt sivilisaatio, joka vain katosi? Mitä jos nyt tulisi valtava tulva, joka tuhoaisi kaiken, mitä tietoa meistä jäisi tuhansien vuosien jälkeen tuleville sukupolville? Pystyisikö kukaan keksimään internettiä uudelleen? Ja niin edelleen... Nämä asiat kiehtovat minua. Kun miettii ketkä ihmiset selviäisivät olosuhteista, joissa oma ruoka täytyisi hankkia tai kasvattaa itse, jossa täytyisi selvitä luonnon armoilla.. Metsästäjät? Ihmiset, jotka ovat tottuneet kulkemaan luonnossa ja tietävät mitä kannattaa syödä? Jos kokonainen sivilisaatio tuhoituisi ja ei olisi enää sähköä tai internettiä, en minä ainakaan osaisi niitä laittaa uudelleen pystyyn. :')

Kirjailijan mukaan tutkijat eivät ole avoimia uudelle tiedolle, eivätkä ota vastaan edes tutkimisen arvoisia teorioita, jos niissä kyseenalaistetaan nykyistä vallalla olevaa käsitystä asioiden kulusta... Mielenkiintoista. Toisaalta kirjailija esittää välillä väitteitä salaliittoteorioista, jotka ovat ehkä vähän turhan kaukaa haettuja. Muuten kirja on tosiaankin lukemisen arvoinen. Harmittavasti sitä vain ei ole suomennettu, joten se täytyy lukea englanniksi. Tai jos aihe kiinnostaa, vaihtoehtoisesti voi myös kuunnella podcastin, jossa puhutaan kirjasta ja siinä käsitellyistä asioista:




tiistai 1. marraskuuta 2016

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen


Lee, Harper: Kuin surmaisi satakielen
Gummerus, 1961. 408 s.
"Minä kuulin hänen sanovan, että oli jo aika että joku antoi niille läksyn, ne eivät enää pysyneet pilttuussaan ja kohta ne varmasti uskoivat voivansa mennä naimisiinkin meidän kanssamme. Jem, miten voi vihata Hitleriä niin kovasti ja sitten kuitenkin olla niin ilkeä omia ihmisiä kohtaan täällä omassa maassa..." (s. 357)

Haastoin itseni tutustumaan kymmeneen klassikkokirjaan, joita en ole vielä lukenut. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Kirjan nimi oli minulle ennestään tuttu, mutta tarinasta minulla ei ollut mitään hajua. Voin sanoa, että kirja oli positiivinen yllätys!

Tarinassa pääsemme sukeltamaan 1930-luvulle Alabamassa sijaitsevaan pikkukaupunkiin Maycombiin. Siellä asuu jos minkälaista väkeä, mutta lukija seuraa tapahtumia vilkkaan poikatytön Scoutin silmin, joka kirjan alussa aloittaa koulun. Scout ja hänen pari vuotta vanhempi veljensä Jem keksivät kaikennäköistä jäynää, tappelevat ja sopivat keskenään ja seuraavat sivusta aikuisten puuhia. Elämä on melko huoletonta, ainakin Scoutin silmin. Kun perheen isä Atticus määrätään mustan miehen puolustusasianajajaksi raiskausjutussa, kylän väestä paljastuu toinenkin puoli.

Kirjassa kuvataan nuoren Scoutin ja hänen veljensä kasvukipuja, kun he ymmärtävät että maailma ei ole aina mukava paikka. Ihmiset voivat olla ilkeitä ilman mitään syytä. Heidän oikeudentajuansa koetellaan ja he yrittävät käsittää, miksi oikeus ei aina toteudu. Atticus koettaa parhaansa mukaan kasvattaa lapsiaan kohtelemaan kaikkia ihmisiä samalla tavalla ja olemaan alistumatta joukkohysteriaan. Kirjassa käsitellään vaikeaa aihetta viattoman sivustakatsojan kautta... Yhdysvaltojen 30-luvun Etelävaltioissa rasismi on pureutunut syvälle. Aihe on varmasti ajankohtainen vieläkin.

Tykkäsin paljon rämäpäisen Scoutin ja hänen rauhallisen isänsä välisistä juttutuokioista kirjassa. Kirjailija on itse myös kasvanut 1930-luvun Alabamassa ja ajan kuvaus onkin todella hyvin kirjoitettua. Jostain syystä minua nauratti Jemin yhtäkkinen aikuistuminen kirjassa ja Scoutin ärsyyntyminen veljensä "Et sinä ymmärrä kuitenkaan, anna meidän aikuisten puhua" -tyyliseen puhumiseen, vaikka Jem on vain pari vuotta Scoutia vanhempi. :') Myös Scoutin suorapuheisuus epäsopivissa paikoissa toi hymyn huulille. Kaiken kaikkiaan kirja on uskottava ja välillä raadollinenkin kuvaus elämästä 30-luvun Alabamassa, mutta kuitenkin sellainen, josta jää lopulta ihan hyvä mieli. Scout ja Jem ovat tulevaisuuden toivoja.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...