torstai 26. tammikuuta 2017

J. S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit


Meresmaa, J.S. : Keskilinnan ritarit
Osuuskumma, 2016. 390 s.
Keskilinnan ritarit sisältää kolme aiemmin e-kirjana julkaistua pienoisromaania: Aseenkantajan kunnia, Ritarin ansio ja Kuninkaan tahto.

Kirjat kertovat ritari Jehremin ja hänen aseenkantajansa Konnon rakkaustarinasta. Keskilinnan kaupungissa myös juonittelua ja vastoinkäymisiä riittää... Ritari Jehremin täytyy selvittää, mitä tapahtui hänen entiselle aseenkantajalleen Merionille ja kuka haluaa pelata hänet ulos nousujohteiselta uralta. Konno taas yrittää löytää oman tiensä elämässä, menetettyään tulevaisuutensa ritarin aseenkantajana.

Tarina kerrotaan vuoroin Konnon ja vuoroin Jehremin näkökulmasta, mikä toimi mielestäni oikein hyvin tässä tapauksessa. Keskiaikaisen oloinen fiktiivinen maailma miekkoineen ja ritareineen oli myös mielenkiintoinen ympäristö miesten väliselle intohimoiselle rakkaudelle.

Pienoisromaaneissa on toimintaa, juonittelua ja erotiikkaa yllin kyllin, joten tylsää hetkeä ei ainakaan tullut vastaan. Konnon ja Jehremin hahmot ovat myös mielenkiintoisia ja tarpeeksi moniulotteisia omine demoneineen. Olisin kuitenkin halunnut syventyä enemmänkin tähän maailmaan, jossa tässä eletään. Maailma avautuu hieman, mutta ei tarpeeksi minun makuuni (pienoisromaanit ja novellit eivät monesti minua kiinnostakaan, juuri tästä syystä). Tulin myös uteliaaksi kirjan muista hahmoista, joista kerrottiin lopulta hyvin pintapuolisesti. Tarinan keskiössä on nimenomaan Jehremin ja Konnon suhde sekä muutama murha ja juonittelu.

Vaikka olisin tykännyt paksummistakin kirjoista, olen iloinen että luin nämä pienoisromaanit yhteen putkeen. Oli nämä sen verran koukuttavia, että onneksi sai jatkaa suoraan seuraavaan osaan. :D Tykkäsin myös Meresmaan kirjoitustyylistä ja se sai mielenkiintoni heräämään hänen muuhunkin tuotantoonsa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...