sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Anni Blomqvist: Eikä merta enää ole


Blomqvist, Anni: Eikä merta enää ole
Gummerus, 1990. 123 s.

Ruoka oli valmista ja eväsreppu pakattu, seisoin ikkunassa ja odotin Bengtiä tulevaksi. Että se olisi viimeinen kerta kun sain nähdä hänen palaavan kotiin, siitä olin onnellisen tietämätön. En tiennyt liioin että olin pakannut hänen eväsreppunsa viimeisen kerran.

Anni Blomqvist on tullut suomalaisille tutuksi kirjoittamastaan Myrskyluoto-kirjasarjasta. Blomqvist aloitti kirjoittamisen, kun hänen miehensä Valter ja vanhin poikansa Tommy hukkuivat myrskyssä mereen. Esikoisteoksessaan Meri yksin ystäväni hän kertoo tästä raskaasta kokemuksesta ja läpikäymästään surusta. Eikä merta enää ole jäi Blomqvistin viimeiseksi kirjaksi ja se kertoo hänen surutyöstään, kun nuorin poika Bengt hukkuu myös mereen, kymmeniä vuosia isänsä ja veljensä jälkeen.

Tässä kirjassa hän kertoo vuoroin Bengtin kuoleman jälkeisestä ajasta ja vuoroin mieleen nousevista muistoistaan. Eniten kirja keskittyy Bengtiin, mutta muistoihin sisältyvät luonnollisesti myös Valter ja Tommy. Hän muistaa kaikkien ensimmäisen kalasaaliin. Ja monen monta kalareissua, jotka joskus olivat raskaitakin kokemuksia, mutta joista aina selvittiin. Kirjan julkaisun aikaan Anni on ollut lähemmäs kahdeksankymmentä vuotias, ja kokenut elämässään monia hautajaisia ja muistotilaisuuksia. Hän joutui saattamaan haudan lepoon myös kaksi tytärtään, jotka molemmat kuolivat muutama tunti syntymänsä jälkeen.

Kaipuun kaivo on syvä ja täynnä lukemattomia muistoja, jotka aivan yhtäkkiä saattavat tulvahtaa esiin ja tuntuu kuin meidän täytyisi kohottaa kädet suojellaksemme kasvoja, tai sydäntä, tai koko minäämme tuskalta jota nuo muistot herättävät.

Blomqvist kertoo koruttomasti, mutta lämpimästi ja koskettavasti surutyöstään ja kaikesta siitä, mikä häntä on auttanut jaksamaan. Etenkin ystävien apu ja uskonnollisuus, ajatus jälleennäkemisestä, olivat hänelle tärkeitä. Muistojen ja muistelemisen tärkeys korostuu erityisesti, hänelle tämän kirjan kirjoittaminen on ollut juuri sitä: muistojen vaalimista. Minua riipaisi erityisesti kohta kirjassa, jossa Blomqvist muistelee yhtä venereissuaan Bengtin kanssa, joka oli tavallista ankarampi sään vuoksi. Hän kertoo Bengtin jälkeenpäin kiitelleen häntä rauhallisuudesta, mutta kertoo sen johtuneen ajatuksesta, että jos he molemmat nyt hukkuisivat, kummankaan ei tarvitse jäädä suremaan toista. Sen vuoksi hän oli rauhallinen.

Kaiken kaikkiaan kirja on synkkä ja sydäntä riipaiseva kertomus surusta, monista suruista, mutta myös omalla tavallaan valoisa, voimaa antava ja täynnä elämänviisautta. Kaikessa surussaan Blomqvist koki, ettei itsesääliin kannata vaipua koskaan. Koskaan ei saisi ajatella, ettei kellään toisella ole yhtä vaikeaa. Sen sijaan täytyy olla myötätuntoinen, ja lohduttaa toisia heidän surussaan, niin kuin toivoisi itsellekin tehtävän. Ja muistaa olla myös kiitollinen kaikista hyvistä hetkistä, joita on saanut elämässä kokea. Se on varmasti hyvä asia muistaa jokaiselle, niin läheisensä menettäneille kuin muillekin.

Vaikka ihmisestä tuntuisi siltä että kaikki pysähtyy ankaran iskun tai suuren onnettomuuden jälkeen, elämän täytyy jatkua. Se on kuin lähtisi kulkemaan uutta tietä jonka varrella on monia vaikeuksia voitettavana, monia kynnyksiä jotka meidän on ylitettävä, tuntuivatpa ne kuinka korkeilta hyvänsä ja kuinka vastahakoisesti sen teemmekin.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus


Christie, Agatha: Idän pikajunan arvoitus
WSOY, 2013. 214 s.
Englanninkielinen alkuteos v. 1934
Joulun aikaan telkusta tullut minisarja Eikä yksikään pelastunut sai minut kiinnostumaan Agatha Christien kirjoista. Siinä oli niin hyytävä tunnelma ja mysteeri, jota sai pohdiskella ihan loppuratkaisuun saakka. Tämä kirja vaikutti sellaiselta, josta on hyvä aloittaa, sillä Idän pikajunan arvoitus on jo klassikkoaseman saavuttanut Hercule Poirot -dekkari. Tykkäsin tästä, vaikka tämä oli tunnelmaltaan hyvin erilainen katsomaani minisarjaan verrattuna. Se ei haitannut yhtään.

Tapahtumien kulku alkaa siitä, kun Poirot astuu muiden matkustajien mukana Balkanin läpi kiitävään Idän pikajunaan. Ykkösluokka on yllättäen täpöten täynnä, mutta Poirot saa varattua hytistä makuupaikan. Yhtäkkiä juna pysähtyy yön pimeydessä keskelle ei-mitään, sillä kinostunut lumi estää sen etenemisen. Mutta yöllä on tapahtunut muutakin, nimittäin yksi matkustajista löytyy hytistään murhattuna. Poirot ryhtyy selvittämään murhamysteeriä, joka tuntuu muuttuvan aina vain oudommaksi ja oudommaksi.

Kirja koostuu pitkälti Poirotin haastatteluista, kun hän puhuttelee ensimmäisen luokan matkustajia (vaikka toki tässä muutakin on). Hänen apureinaan ovat tohtori Constantine ja Kansainvälisen Makuuvaunuyhtiön johtaja herra Bouc. Yhdessä he yrittävät saada murhamysteeristä selkoa. Onko murhaaja yksi matkustajista vaiko joku ulkopuolinen henkilö?

Ensimmäisen luokan vaunu on täynnä hyvin erilaisia ihmisiä. On sammakon näköistä rikasta vanhaa rouvaa, rotevaa italialaista kauppiasta... Christie on veistellyt kirjaansa myös reippaasti stereotypioita eri maiden ihmisistä. Ne vaikuttivat paljolti pilke silmäkulmassa kirjoitetuilta ja saivat minut hymähtelemäänkin pariin kertaan. Tietysti jos puukolla on isketty umpimähkään kiihkomielisesti, täytyy asialla olla joko vihainen nainen tai latino. ;) Mutta englantilainen se ei silloin ainakaan voi olla. Monesti näiden lauseiden päästelijä on herra Bouc, Poirot tuntuu ajattelevan asioita hieman syvällisemmin.
"Junassa on eräs kookas amerikkalainen" sanoi herra Bouc kehitellen aatettaan edelleen, "epäilyttävän näköinen mies. Hänellä on aivan hirvittävä puku ja hän jäystää purukumia, mikä ei luullakseni kuulu hienoihin tapoihin. Tiedättehän ketä tarkoitan?"
Tässäkin kirjassa sai arvuutella murhaajaa pitkin tarinaa, välillä tuntui että saattaa ehkä arvata jotain, mutta sitten ei kuitenkaan. Loppuratkaisu yllätti ainakin minut. Tosin yhdessä vaiheessa (loppua kohden) aloin arvailla jotain tämän suuntaista. Jos siis kaipaat arvoituksellista murhamysteeriä ilman väkivallalla mässäilyä, tähän kirjaan kannattaa tarttua.

Täytyy myös mainita, että kansikuva on mielestäni oikein houkuttelevan näköinen, etenkin värimaailmaltaan. Olen niin perso kansikuville, että monesti ne vaikuttavat siihen lainaanko jotain kirjaa vai en, etenkin jos minulla ei ole kirjasta paljoa ennakkotietoja valmiiksi. Tästä minulla oli jo jonkinnäköinen mielikuva, mutta propsit kuitenkin kivasta kannesta. 👌

Löysin kirpparilta myös Christien Kuolema Niilillä dekkarin, se meni kirjahyllyyn odottamaan lukemistaan. (Samalla löytyi myös Kauniston Luxus uudenveroisena vain 2,5e 😲  Pakkohan sekin oli ostaa.)

tiistai 21. helmikuuta 2017

Diana Gabaldon: Matkantekijä (Matkantekijä #3)


Gabaldon, Diana: Matkantekijä
Gummerus, 2004. 928 s.
Englanninkielinen alkuteos v. 1994

Kun olin pieni, en halunnut koskaan astua vesilätäkköön. En siksi, että olisin pelännyt veteen hukkuneita matoja tai kastelevani sukkahousut, sillä olin jo koko lailla sottainen lapsi ja autuaan piittaamaton kaikesta liasta. 

Syynä oli, etten uskonut kiiltävän pinnan olevan vain ohut kalvo, jonka alla oli tukeva maaperä. Uskoin lätäköiden olevan aukkoja johonkin käsittämättömään maailmaan.

Kerrankin tuli luettua kirja omasta hyllystä! Ja hyvä kirja olikin. Matkantekijä on kolmas osa samannimistä kirjasarjaa, jossa sukelletaan 1700-luvun Skotlantiin. Suosittelen lukemaan sarjan aikaisemmat osat, Muukalainen ja Sudenkorento, ennen tätä. Tämä kirja on aikamoinen tiiliskivi (kuten kaikki muutkin sarjan kirjat...), mutta se ei haitannut yhtään. Kirja tempaisi mukaansa eikä tylsää hetkeä tullut vastaan. Välillä saatoin miettiä, miksi johonkin kohtaan käytettiin niin paljon aikaa, mutta sekin selvisi sitten juonen edetessä.

Edellisessä kirjassa Claire oli elänyt 20 vuotta omassa ajassaan toimien lääkärinä Bostonissa, kunnes palasi takaisin Skotlantiin ja sai selville, että Jamie ei kuollutkaan Cullodenin taistelukentällä. Jamie selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä skottien ja englantilaisten välisestä taistelusta, jonka he yhdessä yrittivät viimeiseen asti estää. Claire nimittäin tiesi, miten skoteille ja skottikulttuurille tulee käymään... Nyt Claire alkaa tyttärensä Briannan ja vanhan tuttavansa pojan, Rogerin, kanssa selvittämään Jamien elämää 20 vuoden ajalta, jotta voitaisiin saada selville miten Jamielle on käynyt ja voiko Claire palata hänen luokseen.

Kirjan alkuosassa käydään läpi Jamien monivaiheista, mutta rankkaa elämää Skotlannissa sodan jälkeen. Välillä siitä kerrotaan Jamien näkökulmasta ja välillä taas siirrytään Clairen elämään vuoteen 1968, jolloin hän selvittelee Jamien jälkiä. 20 vuotta on pitkä aika olla erossa toisista, ja paljon on ehtinyt siinä ajassa tapahtua molempien elämässä. Mutta silti Claire päättää palata takaisin kivikehän kautta. Ja siitäpä vasta vuoristorata alkaa!

Tässä osassa tulee myös paremmin tutuksi Lordi John Grey, joka on vilahtanut jo aiemmissakin osissa hetken. Gabaldon kirjoittaa Lordi John Greystä myös omaa kirjasarjaa, mutta niitä en ole vielä lukenut. Jamie ja Claire ovat yksiä minun lempparihahmoja kirjallisuudessa, ja heidän vaiheistaan (niin yhdessä kuin erikseen) on ihana lukea. Mutta mieluummin yhdessä tietenkin. 💜

Gabaldon on mahtava tarinankertoja. Tykkään hirveästi hänen paneutumisestaan historiallisiin yksityiskohtiin, mikä tekee kirjasta elävän, käsin kosketeltavan ja todentuntoisen. Kuin olisi itsekin aikamatkalla. Matkantekijä oli melkein jopa parempi kuin ensimmäinen osa, tai ainakin yltää samalle tasolle. Ihanan nautinnollista luettavaa. Toisessa osassa oli joitakin kohtia, joiden yli täytyi sinnitellä, ennen kuin tarina taas vei mukanaan, mutta tässä ei sellaista ongelmaa ollut. 900 sivua tuli luettua tosi nopeasti läpi. Tuntui, että tässä oli niin paljon tapahtumia ja juonenkäänteitä, että luettuani kirjan olisin voinut aloittaa heti alusta uudestaan.

Tuttuun tapaan kirja sisältää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mahtavia henkilöhahmoja, romantiikkaa ja intohimoa, murhia, 1700-lukua, rohtojen tuoksua, Skotlannin nummia ja laivamatkailua... Tästä ei jäänyt puuttumaan mitään. Suosittelen tätä kirjasarjaa etenkin kaikille historiallisen kirjallisuuden ystäville, mutta miksei myös muillekin. Näissä kirjoissa on niin paljon elementtejä, että nämä varmasti vetoaa monenlaiseen lukijaan.

Nythän on myös tekeillä Outlander tv-sarjan kolmas kausi, joka perustuu tähän kirjaan. Sen pitäisi ilmestyä syksyllä, joten vähän aikaa tässä saa vielä odotella. Sarjassamme malttamaton...

Jos et ole tutustunut vielä tv-sarjaan niin tässä on pieni traileri ekalta kaudelta:



sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Fifty shades darker (elokuva)


Fifty Shades Darker
Draama, romantiikka
2017

Luin kaikki kolme Fifty Shades -kirjaa joskus kolmisen vuotta sitten. Minusta ne olivat ihan hyviä ja nopealukusia kirjoja. Tykkäsin etenkin Anastasiasta ja vähän myös Christianista, vaikka välillä kiristelinkin hampaitani hänen takiaan... Ihmettelin silloin kirjoista syntynyttä älämölöä ja kommentteja siitä, miten ne on huonosti kirjoitettuja ynnä muuta. Taisin lukea kirjat englanniksi. Kävin myös katsomassa ekan leffan ja vastikään kävimme katsomassa myös toisen osan, Fifty Shades Darker.

Elokuvassa Anastasia ja Christian ovat olleet hetken erossa ja päättävät palata takaisin yhteen, tällä kertaa ilman sopimuksia ja sääntöjä. Ongelmia silti aiheuttavat Christianin mielisairas entinen "tyttöystävä" ja Christianin omistava ja määräilevä käytös. Saamme tietää myös enemmän Christianin lapsuudesta. Tuttuun tapaan leffassa on luvassa myös paljon erinäisiä seksikohtauksia, kuten etenkin kaikki kirjoihin tutustuneet jo tietävät.

Elokuva oli ihan ok, mutta täytyy sanoa että tykkäsin ensimmäisestä osasta vähän enemmän. Tietysti tapahtumia jätetty pois, kuten aina kun kirjasta tehdään elokuva, mutta nyt tämä sai tarinan tuntumaan liian hoputetuilta. Mielestäni tästä olisi voinut tehdä vaikka puolisen tuntia pidemmänkin, sillä onhan kirjassa sentään sen verran materiaalia olemassa jo valmiiksi.

Jotenkin tässä oli kesympi tunnelma kuin ensimmäisessä leffassa. Vaikka nimi on Fifty Shades Darker. Just saying. Musiikista on myös tehty iso osa elokuvaa, mutta vähempikin olisi minulle riittänyt. Tarviiko melkein joka kohtaukselle olla oma biisinsä? Kaipasin siis sujuvampaa tarinan rakentelua sekä Anastasian ja Christianin hahmoihin enemmän syvyyttä (kuten kirjoissa on, ainakin minusta). Itse tykkäsin roolivalinnoista, Dakota Johnson on hyvä valinta Anastasian rooliin ja Jamie Dornan Christianin rooliin. Dornan oli minulle jo näitä elokuvia aiemmin tuttu The Fall -sarjasta perverssinä sarjamurhaajana, joten hän tuntui täydelliseltä valinnalta Christianiksi. ;)

Muistan lukeneeni ja kuulleeni aikoinaan hyvinkin ärtyneitä arvosteluja näistä kirjoista (joista osa oli kyllä niin hauskasti kirjoitettuja, että naurussa oli pitelemistä). Itse en suhtautunut näihin ihan yhtä vakavasti. Minusta kirjat olivat viihdyttävää luettavaa kahden hyvin erilaisen ihmisen törmäämisestä, heidän suhteestaan ja S/M meiningistä. Luin kaikki kirjat läpi ja tykkäsin niistä, mutta kun ne on kerran luettu, niin eipä niitä ole tehnyt mieli lukea uudestaan. Nämä ei ole sellaisia kirjoja, joista voisi löytää jotain uutta seuraavalla lukukerralla, ainakaan minusta. Juoni on sen verran yksinkertainen. Mutta viihdyttävä. 😃


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Nämä kirjat jätin kesken...

Ennen olin sellainen lukija, jonka oli pakko lukea kaikki aloitetut kirjat loppuun, eikä mitään uutta voinut aloittaa ennen sitä. Se vei lukuintoa huomattavasti, kun vastaan tulee kirja, jota ei huvittaisikaan lukea, ei sitten yhtään. Sitten aloin yhtäkkiä miettiä, että miksi minun pitäisi lukea jotain, joka ei sillä hetkellä huvita, varsinkin jos mieluummin lukisin jotain muuta...

No ei miksikään. Niinpä olen nykyisin melkoinen kirjojen keskenjättäjä ja monta kirjaa yhtä aikaa lueskeleva kirjanarkomaani. Joskus ei vain huvita lukea tietynlaista kirjaa, ja silloin sitä ei pidäkään lukea. Sen hetki on joskus toiste. Vika ei ole kirjassa. Jotkut kirjat taas ovat sellaisia, että niitä pitää lukea lyhyissä erissä ja välissä voi lueskella muutakin. Sekään ei tarkoita, että ne olisi huonoja.

Nämä seuraavat kirjat taas olivat sellaisia, jotka jäivät kesken, enkä aio lukea loppuun jatkossakaan. Joku toinen varmasti tykkää, mutta minä en.


Anne Rice: Kuinka Prinsessa Ruusunen hurmataan
Basam Books, 2014

"Ruusus-satua päivittävän trilogian ensimmäinen osa tuo vanhaan satuun tihkuvaa himoa ja eroottista kaipuuta. Erotiikkaa lähestytään naisen näkökulmasta, naisen nautinnon kautta, eikä häpeämättömän sadomasokistinen kuvaus sorru liikaan väkivaltaisuuteen vaan pitäytyy ihastuttavassa viehkeydessä."

Ihastuttava viehkeys tästä oli kaukana...

Tässä kirjassa sitä vasta erotiikkaa ja sadomasokismia piisaa. Fifty Shadesit ei ole mitään tähän verrattuna... Prinsessaa raiskattiin, talutettiin alasti pitkin maita ja mantuja, laitettiin konttaamaan ja syömään lattialta ja nöyryytettiin kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin. Luulin, että en juuri järkyty kirjoista, mutta täytyy myöntää, että tämä oli vähän järkyttävä. Tai ehkä parempi sana on kuvottava. Muistan sulkeneeni kirjan jossain alle sadan sivun kohdalla ja miettineeni päässäni Anne Rice, WTF? Mutta ei siinä mitään, hienoa että kaikenlaista kirjaa julkaistaan, eikä aleta sensuroimaan, ja ilmeisesti näilläkin on lukijansa. Mulle ei maistunut tämä vaihtoehtoinen tarina. Mutta jos tykkää tällaisesta, niin go for it! Fiktiotahan tämä vain on.


Virginia Woolf: Orlando
Tammi, 2002
Alkup. julkaisu 1928

Tarina miehestä, joka vissiin muuttuu romaanin aikana naiseksi. Ja elää monella vuosisadalla. Tai jotain tällaista. Tämä oli jotenkin niin sekavaa ja tajunnanvirtaista tekstiä, että en vain pysynyt tässä kärryillä. Odotukset olivat korkealla, kun monet ovat sanoneet tykänneensä tästä. Minä en voi paljoakaan tästä sanoa, koska en pystynyt lukemaan kovinkaan pitkälle. Ja siitäkään vähästä mitä luin, en tajunnut pätkääkään. Kirja jäi yllättäen kesken...




J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi
Tammi, 2016

"Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista."

Odotin tätä kirjaa innoissani. Liityin kirjaston varausjonoon. Sitten sain tämän käsiini ja luin jonkin verran, kunnes tajusin, etten halua Harry Potterin tarinalle jatkoa. Potterit ovat minulle pyhiä kirjoja. Ja seitsemäs oli viimeinen. Piste. Myöskään näytelmän muotoon kirjoitettu tarina ei houkutellut sittenkään. Niinpä tämäkin jäi kesken. Saattaa olla, että joskus muutan mieleni, mutta nyt ei tunnu siltä.


tiistai 14. helmikuuta 2017

Tarina yksinäisyydestä... Elina Hirvonen: Näkymätön


Hirvonen, Elina: Näkymätön
Kuvittanut Ville Tietäväinen
Lasten Keskus, 2016. 30 s.

Muut lapset leikkivät pihalla pareittain tai isoissa porukoissa, mutta hän keinuu yksin korkealle ja ajattelee pilviä ja lentämistä, millaista olisi olla lintu ja lentää kattojen yli. Mitä linnut tekevät, kun niillä on paha mieli?

Niin monta hyvää kirjavinkkiä on tarttunut mukaan toisista kirjablogeista, tämä mukaan lukien. Ystävänpäivä tuntuu hyvältä hetkeltä nostaa tämä kirja esiin. :)

Näkymätön on tarina avaruusoliotytöstä, Kapteenista, joka viettää päivänsä päiväkodissa monien muiden lasten kanssa. Mutta tyttö on yksinäinen, kukaan ei leiki hänen kanssaan. Kapteeni yrittää osallistua toisten leikkeihin, mutta häntä ei hyväksytä. Ja torjunta sattuu. Yöllä on vaikea saada unta, kun aamulla on taas meno päiväkotiin.


Kirjassa puhutaan rehellisellä tavalla lasten yksinäisyydestä ja siitä, kuinka se sattuu kun ei hyväksytä osaksi joukkoa. Kun näkee, että kaikilla muilla on kaveri tai kavereita, mutta sinulle ei kukaan tule puhumaan eikä kukaan ala leikkimään. Kirjassa Kapteenilla on vaikeaa puhua asiasta vanhemmilleen. Joskus aikuisten täytyy olla tarkkaavaisia ja huomata ongelmat, jotta niihin voidaan löytää ratkaisu.

Tämä sopii luettavaksi niin pienille kuin isoillekin lapsille. Kirjan lukeminen on yksi hyvä tapa avata keskustelu tärkeästä aiheesta: ei suljeta ketään ulkopuolelle, sillä miltä se sinusta tuntuisi?

Iloista ystävänpäivää kaikille! 💕 😊 

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Lempparileffoja osa 1: Midnight in Paris


Midnight in Paris, 2011
Kirjoittanut ja ohjannut Woody Allen


Luen paljon kirjoja, mutta seurailen myös noin miljoonaa tv-sarjaa ja välillä vilkuilen elokuviakin. Niistäkin siis tulee kirjoitettua tänne silloin tällöin.

Midnight in Paris tuli taas katsottua telkkarista ja oi että tämä on ihana. 💜 Elokuvan on ohjannut Woody Allen ja pääosissa ovat muun muassa Owen Wilson ja Rachel McAdams.

Elokuvassa Owen Wilsonin esittämä kirjailija Gil lähtee Pariisiin kihlattunsa perheen mukana. Gil ihastuu kaupunkiin perin pohjin ja löytää uutta inspiraatiota kirjoittamiseen. Keskiyöllä hän lähtee vaeltelemaan pitkin Pariisin katuja ja astuu erääseen baariin, vain huomatakseen, että on siirtynyt ajassa 1920-luvulle "kultaiseen aikakauteen". Hän tapaa Hemingwayn, Zelda ja F. Scott Fitzgeraldin, Dalín ynnä muita kuuluisia hahmoja.

Tässä elokuvassa on aivan ihana tunnelma. Keskiyön Pariisi, 1920-luku, kuuluisat taidemaalarit ja kirjailijat... Pääsisipä itsekin tuollaisella aikamatkalle. Tämä on kaikkea romantiikan, komedian ja draaman väliltä. Gil on sympaattinen mies kirjailijaunelmineen. Tyttöystävä on melkoinen bitch, mutta onneksi Gil voi aina mennä takaisin 20-luvulle . :')

torstai 9. helmikuuta 2017

Lewis Carroll: Alicen seikkailut ihmemaassa


Carroll, Lewis: Alicen seikkailut ihmemaassa
WSOY, 1995. 133 s.
Suomentanut Alice Martin
Englanninkielinen alkuteos v. 1865
 

Alas, alas, alas. Eikö alastulo ikinä loppuisi! "Montakohan kilometriä minä olen pudonnut tähän mennessä?" hän kysyi ääneen. "Kohta aletaan varmaan olla lähellä maan keskipistettä. Katsotaan: sinne piti kai olla matkaa kuusituhatta kilometriä" - (Alice oli oppinut kaikkea tämän tapaista koulutunneilla, ja vaikka nyt ei ollut paras tilaisuus kerskua tiedoillaan, koska ketään ei ollut kuulemassa, kannatti aina sanoa ääneen mitä tiesi, harjoituksen vuoksi) ...

Potkaisin Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteen käyntiin Carrollin klassikkosadulla Alicen seikkailut ihmemaassa. Tämä oli kyllä ihana aloitus! 💜 Lewis Carroll kirjoitti tämän alun perin pienelle Alice-tytölle, joka eräällä souturetkellä halusi Carrollin kertovan hänelle tarinan. Loppu on historiaa.

Tunnetussa sadussa Alice lähtee seuraamaan puhuvaa kania ja tipahtaa kaninkolosta alas maailmaan, jossa kaikki tuntuu olevan nurinkurista. Alice muuttaa kokoa vähän väliä, tutustuu mitä eriskummallisimpiin eläimiin, korttipakan kortteihin, hulluun hatuntekijään, vielä hullumpaan kuningattareen ynnä muihin veikeisiin hahmoihin.



Tämä tarina oli minulle aikaisemmin tuttu elokuvista, mutta kirjaa en ollut koskaan lukenut. Jostain syystä en ikinä hirveästi välittänyt näistä elokuvista, vaikka en niitä varsinaisesti inhonnutkaan. Huomasin kuitenkin, että minulle oli syntynyt jotain ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan. Kuvittelin tämän olevan sekavaa sepittelyä ilman päätä ja häntää, mitä se olikin, mutta hyvällä tavalla. Tarina ei tuntunut lukiessa yhtään sekavalta, vaan hauskalta ja mielikuvitukselliselta.

Alice on ihanan toimelias tyttö, joka haluaa tutkia kaikkea ja pohtii asioita (omasta mielestään) hyvinkin fiksusti. Hullunkurinen maailma on pilke silmäkulmassa kirjoitettua ja siitä paistaa läpi huumori ja lapsenmielisyys, mikä teki kirjasta hauskaa luettavaa. Ja sehän onkin tarinan opetus: älä kadota vilpitöntä lapsensydäntä, vaikka kasvatkin aikuiseksi!

maanantai 6. helmikuuta 2017

Tess of the D'Urbervilles (minisarja 2008) #paperiltaruutuun


Tess of the D'Urbervilles
BBC minisarja 2008

Tämä suomennetusti Tessin tarina -nimellä kulkeva neliosainen minisarja perustuu Thomas Hardyn samannimiseen, aikanaan kohua herättäneeseen romaaniin vuodelta 1891.

Traaginen tarina alkaa siitä, kun Tess Durbeyfieldin juopohko isä saa kuulla, että he ovatkin sukua rikkaille D'Urbervilleille. Tess lähetetään tekemään tuttavuutta sukulaisten luo ja siellä hän tapaa Alecin. Alecille syntyy pakkomielle Tessistä, eivätkä asiat suju lainkaan hyvin. Tess palaa takaisin kotiinsa ja päättää hakea töitä muualta elättääkseen perheensä. Siellä hän tapaa Angelin, johon rakastuu. Mutta Tessillä on salaisuus, jota hän ei uskalla kertoa Angelille...

Yritän kertoa tästä paljastamatta liikaa juonesta, mikä on yllättävän vaikeaa. Juonenkäänteitä ja draamaa tästä ei ainakaan nimittäin puuttunut. Tess on puhtoinen ja vähän naiivi, eikä oikein osaa pitää puoliaan. Hän ei kulje elämässä ihan sitä helpointa tietä ja vaikeuksia tuppaa tulemaan joka nurkan takaa. Alec ja Angel taas olivat minun silmissäni jotenkin samankaltaisia, melko vastenmielisiä hahmoja, vaikka toisen on tarkoitus olla tarinan roisto ja toisen Tessin rakkauden kohde. 

Tarinassa nostetaan esiin 1800-luvun naisen asemaa, seksuaalisia normeja ja siihen liittyvää kaksinaismoralismia. Tess kamppailee muiden paheksunnan ja köyhyyden kanssa. Lopulta hänen täytyy tehdä valinta, joka auttaisi hänen perhettään, mutta jonka kanssa hänen itsensä on vaikea elää. Vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä. Välillä alkoi tuntua, että tämä alkaa olla jo vähän liiankin traaginen tarina... Kuinka paljon vastoinkäymisiä voi yhden ihmisen kohdalle osua? Pidin kuitenkin tästä minisarjasta, taisi pari kyyneltäkin lopussa ilmaantua silmäkulmaan.

Tässä pieni klippi ekasta jaksosta (koska en löytänyt traileria tälle). Tess ja Alec tapaavat ensimmäisen kerran:




Pääosissa on Eddie Redmayne, Gemma Arterton ja Hans Matheson. Hyvin onnistuneet roolivalinnat. 👌 Sarja herätti paljon tunteita, mikä on sinänsä ihan hyväkin asia, ja se on luultavasti ollut tarkoituskin. Puolet ajasta halusin ravistella Tessiä, joka oli ihan liian kiltti, ja toisaalta taas ärsyynnyin suunnattomasti kaikesta siitä paskasta, jota Tessin niskaan satoi. Ja ihan turhan takia, mikä ärsytti kaikkein eniten. Pisteet kuitenkin odottamattomasta lopusta. Kirjaa en ole lukenut, mutta sekin on ollut lukulistalla jo jonkin aikaa.

Jos kaipaat jotain tummasävyisempää pukudraamaa, tämä voisi sopia siihen hetkeen. Oli tässä kevyempiä ja jopa hauskojakin hetkiä, mutta pohjavire on aika tummanpuhuva ja murheellinen.

Osallistun tällä Karvakasan alta löytyi kirja -blogin Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen.


perjantai 3. helmikuuta 2017

Tammikuu: mitä tuli luettua


Lueskelin tässä muitten tammikuun yhteenvetoja ja ajattelin, että voisin kai itsekin sellaisen tehdä!  Vuosi lähti liikkeelle ihan mukavasti kirjojen parissa. Tammikuun alussa työkuviot olivat vähän hiljaisempia, joten aikaa oli lukemiselle. Nyt on taas enempi töitä, mutta kyllä sitä aina tunnin tai pari vähintään tulee päivässä lueskeltua.

Tammikuussa jätin surutta kesken monta kirjaa, ei vain ollut niiden aika. Luettua tuli yhteensä 11 kirjaa, lisäksi olen lueskellut muutamia novelleja, mutta en ole saanut niistä kirjoitettua mitään vielä. Tuntuu paremmalta ajatukselta kirjoittaa koko novellikokoelmasta sitten kerralla.

Mukaansatempaavin kirja oli varmasti Milja Kauniston Luxus, joskin Keskilinnan ritarit tulee hyvänä kakkosena perässä. Luxus oli sellainen ihana kirja, johon sai kunnolla uppoutua ja jonka lukemista ei halunnut jättää kesken. Onneksi tälle on tulossa jatkoa!

Surumielisyydellään minuun teki vaikutuksen Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle. Tämä oli virkistävällä tavalla erilainen lukukokemus sodasta ja sodan kauhuista. Miksi samat vanhat kaunat aina nostavat rumaa päätään, vaikka kukaan ei muista mistä alun perin edes tapeltiin? Kirjan teemat sopivat niin hyvin myös tähän päivään.

Luin myös muutaman oikein hyvän tietokirjan, joista on vaikea valita sitä parasta. Nämä ovat niin erilaisia teoksia, mutta jokainen omalla tavallaan kiinnosti minua. Taistelu internetistä - Microsoftin, Applen ja Googlen digisodat oli kutkuttavaa luettavaa kerta kaikkiaan. Suomen lasten linnakirja taas puhutteli sitä historiafriikkiä, joka asustaa jossain päin pääkoppaani.

Runojakin tuli luettua jonkin verran, muutamasta kokoelmasta en oikein saanut mitään irti, joten en niistä sitten mitään kirjoittanutkaan. En enää edes muista niiden kirjojen nimiä... Saima Harmajan Sateen jälkeen taas kolahti, kuten Harmajan runot yleensä tuppaa minulla tekemään.

Helmikuulle on lukujonossa monen monta kirjaa, kirjastosta niitä on taas kannettu kasoittain kotia. Pyrin lukemaan Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteeseen pari kirjaa, kaksi minulla on nyt jo luvussakin. Lisäksi ajattelin lukea pari kirjaa myös Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen, mulla on jo valikoituna siihenkin jotakin. Ja sitten luen mitä päähän sattuu pälkähtämään, kuten yleensäkin. :)


keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Heli Slunga: Jumala ei soita enää tänne - #runo100


Slunga, Heli: Jumala ei soita enää tänne
Minerva, 2008. 95 s.

meidän on elettävä 
kolmessa kuukaudessa
vuoden edestä

ja ne loput yhdeksän pitkää ja pimeää,
ne kuluvat hakatessamme toisiamme
tai polttopuita.

(Ote runosta sivulta 10)

Poimin tämän kirjan kirjaston hyllyltä, johon se oli nostettu kutsuvasti esille. Jotenkin runokirjan nimi Jumala ei soita enää tänne kuulosti sellaiselta, että tähän kannattaa tarttua. Halusin jotain kevyttä, mutta en kuitenkaan kevyttä luettavaa. Sitä sain.

Heli Slunga on purkanut runoihinsa yksinäisyyttä, parisuhdekiemuroita, seksikokemuksia, tytär-äitisuhdetta, rakkaudetonta lapsuutta, itsemurhayritystä, jumalan pohdintaa, suhdettaan omiin lapsiinsa... Äänensä saa myös pohjoinen Tervola. Runoissa puhutaan rankoista jutuista ja kieli on sen mukaista, roisia ja välillä irvokastakin. Runot tuntuivat todelta, eletyltä elämältä, joka on kaunistelematta ja säälimättä runomuotoon puettu ja tähän kirjaan painettu. Tykkäsin siitä.

Tämä oli koskettava, rujo, armoton, rohkea, räiskyvä ja loppua kohden myös toiveikas runokirja. Minulle runoista kuvastui maailma, joka on usein julma ja piittaamaton, mutta josta myös hyviä asioita voi löytää, jos haluaa. Täytyy tunnustaa, että luen vain harvoja ja valittuja runokirjoja, sillä joskus runot voivat olla liian vaikeaselkoisia minulle. Näissä ei ollut sitä ongelmaa lainkaan! Runot soljuivat mukavasti eteenpäin ja kirja tuntui kivalta kokonaisuudelta vaihtelevine teemoineen ja sävyineen.

Jumala katkaisi puhelun. Löi luurin korvaan.
Jo vuosia luurista on humissut mykkä hiljaisuus
jota kuuntelen aina välillä. 
Jumala kai kyllästyi kun vastasin aina vaan kännissä tai jos olin  
muuten yksinäinen.

(ote runosta sivulta 15)

Osallistun tällä Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...