sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kolmetoista syytä (tv-sarja 2017) - #paperiltaruutuun



Tämä sarja meni jostain syystä multa ohi, kun tutkailin tämän vuoden uutuuksia. Ehkä ajattelin, että tämä on jotain teinidraamaa, joka ei sillä hetkellä kiinnostanut minua. Mutta aloin sittenkin katsomaan Netflixistä ekaa jaksoa tästä, ja sen jälkeen oli pakko katsoa kaikki melkein yhteen putkeen. Kolmetoista syytä perustuu Jay Asherin samanimiseen kirjaan vuodelta 2007.

Sarjassa seurataan teini-ikäistä Clay Jenseniä, joka saa kotiinsa mystisen paketin. Paketin sisällä on kasetteja, joille itsemurhan tehnyt Hannah on nauhoittanut 13 syytä, miksi hän päätyi tähän ratkaisuun. Jokainen kasetti on osoitettu jollekulle henkilölle, joka on omalta osaltaan tehnyt vääryyttä Hannahia kohtaan tavalla tai toisella. Kun Clay on kuunnellut kasetit, hänen olisi tarkoitus antaa ne eteenpäin seuraavalle henkilölle.

Heti ensimmäisessä jaksossa, ja melkein kaikissa jaksoissa sen jälkeen, tulee esiin kysymyksiä joihin täytyy saada vastaus. Mitä nämä ihmiset tekivät Hannahille, mikä on "se hetki", josta muut koululaiset puhuvat, miksi he eivät halua että Clay kuuntelee nauhat loppuun, kuka on mystinen Tony... Halusin todellakin vastaukset kaikkiin kysymyksiin, ja ärsyynnyin älyttömästi aina kun Clay keskeytti nauhojen kuuntelemisen. Kiljuin pääni sisällä "KUUNTELE NE NAUHAT PRKL!!" Samoten myös jotkin hahmot aiheuttivat suuria (negatiivisia) tunteita. Tämä on kyllä tosi surullinen aihe ja entistä surullisemmaksi teki se, kun tässä tietää jo heti alusta asti, että Hannah päätyy lopulta tekemään itsemurhan.

Pidin tässä kuitenkin siitä, että mitään ei esitetty mustavalkoisena. Tyhmiä ja pahoja asioita tekevät ihmiset eivät aina ole läpeensä pahoja, eikä ikinä voi tietää mitä toisen ihmisen elämässä on meneillään. Pohjimmiltaan kunnollisetkin ihmiset osaavat olla ilkeitä milloin mistäkin syystä. Sarjan aikana katsojien kysymyksiin vastaillaan, mutta sitten ilmaantuu uusi mysteeri joka vaatii vastausta, ja kiinnostus säilyy loppuun asti. Sävy tosin muuttuu koko ajan mustemmaksi ja viimeiset jaksot olivat jo todella raskasta katsottavaa. Taisi pari kyyneltäkin (okei, enemmän kuin pari) tulla silmäkulmasta.  😢

Tässä vaihdellaan takautumien ja nykyhetken välillä usein, mutta se on toteutettu hyvin, eikä sarja tuntunut sekavalta ollenkaan. Aihetta käsitellään myös mielestäni aika realistisesti. Välillä aloin jo miettimään, että kuinka paljon paskaa voi yhden ihmisen niskaan sataa, mutta niinhän se monesti menee. Lumipalloefekti lähtee pyörimään yhden ihmisen kohdalla ja kohta sitä on kaikkien silmätikkuna. Ja kaikkein surullisinta on se, että tällaista oikeasti tapahtuu kouluissa. Tässä on aiheena myös koulun osallisuus ja se, miten asiat olisi voitu hoitaa paljon paremmin.

Clay, Hannah ja Tony ovat minun lempihahmojani tässä sarjassa. Muut hahmot ovat myös hyviä ja monivivahteisia, mutta en nyt sanoisi että pidin heistä (jotkut hahmot halusin kuristaa omakätisesti). Ja Hannahin vanhemmat, voih. :( Näyttelijät olivat todella vakuuttavia, en tuntenut ketään heistä entuudestaan mistään. Paitsi Hannahin äiti oli kyllä jostakin tuttu.

Suosittelen tätä sarjaa kaikille, vaikka aihe onkin raskas. Kannattaa tosin varata tukku nenäliinoja mukaan... Ja valmistautua henkisesti rankkoihin loppupään jaksoihin. Onhan sarjassa lopulta tärkeä sanoma, ja tämä jäi kyllä mieleen pyörimään vielä pitkään katsomisen jälkeenkin.

Osallistun tällä Karvakasan alta löytyi kirja -blogin Paperilta ruutuun -haasteeseen.

***

Oletteko katsoneet sarjaa (tai lukeneet kirjaa) ja mitä tykkäsitte?


torstai 27. huhtikuuta 2017

Nils-Aslak Valkeapää: Kevään yöt niin valoisat - #runo100


Valkeapää, Nils-Aslak: Kevään yöt niin valoisat
Kirjayhtymä, 1980. 62 s.
Niin kauas kuin silmä kantaa
meidän hienoja tuntureita

Mutta niin monta askelta sinun luoksesi

Ompun runohaasteen myötä on tullut tutustuttua paljon eri runokirjoihin, ja olen oikeastaan jopa alkanut pitämään runoista. Ennen en lukenut runoja juuri ollenkaan... Nils-Aslak Valkeapää (1943-2001) oli Enontekiöltä kotoisin oleva saamelainen kirjailija, kuvataitelija ja muusikko. Hänen tuotannostaan on suomennettu vain kaksi runokokoelmaa: Kevään yöt niin valoisat ja Aurinko, isäni. Ihastuin tähän runokirjaan ja toivoisin kyllä, että hänen muukin tuotantonsa käännettäisiin suomeksi.

Runoissaan Valkeapää pohtii ihmisyyttä, omaa saamelaista identiteettiään sekä myös muiden vähemmistöryhmien ja alkuperäiskansojen asemaa, rakkautta, luontoa ja elämää. Runot ovat kauniita ja niissä on havaittavissa tiettyä haikeutta, välillä surua ja välillä taas iloa. Valkeapään luoma mustavalkoinen kuvitus sopii myös hienosti kirjaan.


Kirjan runot tuntuvat etenevän kevään valoisista päivistä aina kesään ja lopulta kaamokseen. Tykkäsin myös lukea näitä siitäkin syystä, että runot ovat mukavan lyhyitä, pohtivia ja välittömiä. Kuten kirjan saatesanoissa jo mainitaan, niistä löytyy samankaltaista "ihmisen sisäisen avaruuden tutkimisen tuntua" kuin kiinalaisesta ja japanilaisesta lyriikasta. Mielestäni tämä on hyvin voimakas runokokoelma.

Suosittelen todellakin kaikkia runouden ystäviä (ja miksei muitakin :D) tutustumaan tähän kirjaan. Osallistun tällä Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen.


tiistai 25. huhtikuuta 2017

Beatrix Potter: Petteri Kaniinin satumaailma


Potter, Beatrix: Petteri Kaniinin satumaailma
Otava, 2002. 400 s.


Tutkailin taas yksi päivä lähikirjastoani etsien jotain luettavaa Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteeseen ja noukin sieltä Petteri Kaniinin satumaailman. Tässä on jotenkin niin ihastuttava kansikuvitus ja vieläpä koko Potterin tuotanto koottuna yksien kansien väliin. Tämä vaikutti myös mukavan kevyeltä luettavalta. Satumaailmaa tuli aamukahvin äärellä lueskeltua ja muisteltua kaikkia lapsuuden piirrettyjä, varmaan olen Petteri Kaniiniakin joskus nähnyt telkkarista pienenä.

Tähän kirjaan on koottu julkaisujärjestyksessä kaikki Beatrix Potterin (1866-1943) luomat sadut. Ensimmäinen satu on vuodelta 1902 ja hän julkaisi niitä pari vuosikymmentä siitä eteenpäin. Joka tarinan alussa on pieni johdanto, jossa kerrotaan mistä Potter on saanut inspiraationsa sitä kirjoittaessaan ja kenelle hän on sen omistanut. Maalaismaisemien mallina olivat monesti hänen omat lempipaikkansa, joissa hän usein vietti aikaansa. Myös monet hänen hahmoistaan ovat saaneet vaikutteita oikeista henkilöistä.


Saduista mieleeni jäi erityisesti Kaksi tuhmaa hiirtä, jossa hiiret huomaavat nukketalon ja alkavat kokkaamaan siellä lojuvia ruokia. Vaan nepä eivät paistu kunnolla! Ja ovat vielä muovista tehtyjä, kaikkea sitä. Siitäpä hiirulaiset suuttuvat ja alkavat ryöstämään nukketalon tavaroita omaan kotiinsa. Mutta sitten heillä on sen verran syyllinen mieli, että käyvät aina välillä nukkekotia siivoilemassa. Myös Tarina räätälistä jäi mieleen jouluisen tunnelmansa takia. Siinä ystävälliset hiiret ompelevat salassa väsyneen räätälin työn loppuun.


Sadut ovat ihanan idyllisiä maalaismaisemineen ja eläinhahmoineen: on kaneja, kissoja, kettuja, oravia, hiiriä, hanhia... Mukana on hyväntahtoista, mutta välillä ilkikuristakin huumoria. Milloin on kettu houkuttelemassa hanhirouvaa omaan pataansa ja milloin kissa vaanimassa jänösiä. Joskus ilkikurisille eläimille käy köpelösti ja jokunen hännäntupsu saatetaan menettää. Saduissa on kuitenkin aina suhteellisen onnellinen loppu. Hahmojen vaatetuksesta ja kuvituksessa näkyvistä vanhoista kodeista syntyy mukava 1800-lukulainen tunnelma.

Ymmärrän hyvin miksi nämä sadut ovat kohonneet klassikoiksi, sillä näiden sisältämä huumori ja hahmojen veikeys varmasti välittyy tämän päivän lapsellekin. Tarinat ovat myös sopivan lyhyitä luettavaksi, hahmojen söpöydestä puhumattakaan!


perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kiinnostavia vuoden 2017 tv-sarjoja

Mikä onkaan parempaa kuin koukuttua uuteen tv-sarjaan... Kirjojen lisäksi tietenkin. ;) Tässä on katsaus muutamiin uusiin ja tuleviin vuoden 2017 sarjoihin, jotka herättivät minun kiinnostukseni:

American Gods



Neil Gaimanin kirjaan (sanottakoon tässä välissä, että en ole lukenut tätä kyseistä teosta, muuta Gaimanilta kyllä) Unohdetut jumalat perustuva tv-sarja. Tämä tulee Starzilta, mikä enteilee hyvää, sillä sieltä on tullut paljon laadukkaita tv-sarjoja aiemminkin (Outlander, Power, Spartacus, Black Sails...) Lyhyesti sanottuna tämä kertoo miehestä, joka ajautuu uusien ja vanhojen jumalien taistelun keskelle. Kirjoihin perustuvat sarjat on yleensä hyviä, joten toivon mukaan tämäkin on. Kuulostaa ainakin!

Fantasia, draama, trilleri, kauhu
Katso lisää IMDb
Pääosissa: Emily Browning, Ian McShane, Ricky Whittle

The Handmaid's Tale



Tämä sarja perustuu Margaret Atwoodin romaaniin Orjattaresi, joka nousi luetuimpien kirjojen kärkeen George Orwellin 1984 ohella, Trumpin noustua presidentiksi. Olen nähnyt tätä kirjaa käsiteltävän monessakin kirjablogissa ja ajattelin itsekin lukea tämän. Pääosassa on Mad Menistä tuttu Peggy (💜). Aiheena on naisen aseman raju romahdus ja itsemääräämisoikeuksien menettäminen.

Draama, scifi, dystopia
Katso lisää IMDb
Pääosissa Jordana Blake, Alexis Bledel, Elisabeth Moss, Joseph Fiennes

Surkeiden sattumusten sarja



Tämäkin on kirjaan perustuva sarja (nämä vaan on niitä kiinnostavimpia! :D). Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarja on varmasti monelle ainakin nimeltä tuttu jos ei muuten. Traileri näytti tosi lupaavalta ja suurin osa Netflixin originaaleista sarjoista, mitä minä olen katsonut, ovat olleet loistavia. Tässä siis orvoiksi jääneet lapset joutuvat menemään kamalan Kreivi Olafin luo, joka havittelee lasten vanhempien omaisuutta itselle.

Seikkailu, draama
Katso lisää IMDb
Pääosissa Neil Patrick Harris, Malina Weissman, Louis Hynes


Defenders



Marvelin sarjakuviin perustuva tv-sarja, jossa Jessica Jones, Luke Cage, Rautanyrkki ja Daredevil lyöttäytyvät yhteen Avengers-tyyliin. Tykkäsin paljon kaikkien omista sarjoista, paitsi Rautanyrkkiin liittyvää sarjaa en ole vielä katsonut. Jessica Jones on ehdottomasti katsomisen arvoinen! Sarjan pitäisi ilmestyä syksyllä 2017.

Toiminta, rikos, seikkailu, scifi
Katso lisää IMDb
Pääosissa Mike Colter, Krysten Ritter, Charlie Cox

Z: the Beginning of Everything 



Tämä tv-sarja kertoo kuuluisan kirjailijapariskunnan Zelda ja F. Scott Fitzgeraldin myrskyisästä suhteesta nimenomaan Zeldan näkökulmasta. Ilmeisesti Scott muun muassa varasti Zeldan kirjoituksia omiin kirjoihinsa... Kuulostaa ja näyttää mielenkiintoiselta, ja tykkään Christina Riccistä!

Draama, biografia
Lue lisää IMDb
Pääosissa Christina Ricci, David Hoflin

Taboo



Koska Tom Hardy. Ja tarinakin kuulostaa ihan kivalta...

Draama, fantasia, trilleri
Lue lisää IMDb
Pääosissa Oona Chaplin, Tom Hardy

Santa Clarita Diet



Vähän pirteämpää sarjaa tähän väliin! Tavallaan... Musta huumori on sitä parasta huumoria ainakin minun mielestä, ja sitä tässä sarjassa näyttäisi riittävän. Taas yksi Netflix originaali, joka vaikuttaa loistavalta! Joel ja Sheila ovat kiinteistövälittäjiä ja asuvat Kaliforniassa mukavassa naapurustossa, kunnes Sheila muuttuu joksikin ihan muuksi. Kuolleeksi.

Kauhu, komedia
Lue lisää IMDb
Pääosissa Drew Barrymore, Timothy Olyphant

***

Odotan innolla myös näiden sarjojen jatkumista:



Lopputuloksena tästä kaikesta voisi sanoa, että katon ihan liikaa telkkaria :')


torstai 20. huhtikuuta 2017

Lukuviikko 2017: Kirjavinkkejä



Nyt on meneillään vuoden 2017 lukuviikko, joka on osa koko vuoden kestävää Suurta lukuseikkailua (lue lisää lukuseikkailusta täältä ja lukuviikosta täältä). Tämän lukuviikon teemana on Anna lahjaksi lukuseikkailu, jossa olisi tarkoitus vinkata kirjoja. Tämähän kuulosti hauskalta jutulta, joten pitihän sitä osallistua. Tässä minun kirjavinkit:

*** Kaunokirjat ***


Pat Conroy: Vuorovetten prinssi

Tarina Wingon perheestä, josta draamaa ja tragediaa ei puutu. Tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, kun Tomin sisko Savannah on yrittänyt itsemurhaa, ja Tomin on matkustettava New Yorkiin siskonsa terapeutin juttusille. Siellä hän alkaa kertoa tarinaa heidän traumaattisesta lapsuudestaan, auttaakseen terapeuttia ymmärtämään siskoaan. Kirjassa pidän erityisesti Conroyn tavasta kirjoittaa ihmisistä, tehdä heidän eläviksi, monipuolisiksi ja aidolta tuntuviksi hahmoiksi. Tarina perustuu osittain kirjailijan omaan elämään.



Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Eletään 1930-lukua Maycombissa Alabamassa. Mustaa miestä syytetään valkoisen naisen raiskaamisesta. Miestä puolustamaan valikoituu asianajaja Atticus Finch ja tapahtumia seurataan hänen vilkkaan tyttönsä Scoutin silmin. Tämä on klassikko ihan syystäkin. Kauhea ja ruma, mutta samalla koskettava ja toiveikas tarina, joka tuo Yhdysvaltojen etelän 1930-luvulla hyvin lähelle ihoa. Tämäkin tarina perustuu Harper Leen omiin kokemuksiin, sillä hän kasvoi itse Alabamassa, hänen isänsä oli asianajaja ja hän seurasi tyttönä juurikin tuollaista oikeudenkäyntiä. Tässä on siis vahva yhteiskunnallinen sanoma.

Cyril Pedrosa: Kolme varjoa

Hienosti piirretty sarjakuvaromaani kertoo pojasta, joka alkaa nähdä pelottavia varjoja, jotka seuraavat häntä kaikkialle. Isäkin näkee varjot ja aikoo viedä poikansa pois - mihin tahansa mistä varjot eivät heitä löydä! Kirja kertoo surusta ja luopumisen vaikeudesta kauniilla tavalla,  ollen samalla vauhdikas ja vaarallinen seikkailu.





J. S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit

Tässä on kolme pienoisromaania yksissä kansissa. Keskilinnan ritarit on rakkaustarina, joka sijoittuu keskiaikaiseen fantasiamaailmaan. Ritari Jehrem ja hänen apupoikansa Konno tuntevat vetoa toisiinsa, mutta eivät voi paljastaa sitä muille (tai toisilleen). Samalla joku yrittää juonitella Jehremiä pois ritarin uralta ja Konno taistelee omien demoniensa kanssa. Tämä on mukavan nopeatempoista ja viihdyttävää luettavaa juonitteluineen kaikkineen. Jos tykkää esimerkiksi Meresmaan Mifonki-sarjasta, voisi hyvin tykätä tästäkin. Tässä on toisin jo aikuisempi sävy ja rutkasti enemmän erotiikkaa...

Anu Holopaisen Pohjoistuulen jälkeläiset -trilogia

Nämä kirjat ovat mun yksiä kaikkien aikojen lemppareita! Luin näitä monta kertaa nuorempana, ja nyt olen alkanut lukemaan taas uudestaan Holopaisen kirjoja. Ihanan nostalgista. :D Näissä tosiaan liikutaan pohjoisessa lumisessa maisemassa, shamaanien maailmassa ja kuolleiden valtakunnassa. Aiheena on fantasiakirjoille tyypillinen hyvän ja pahan taistelu, mustalla ja valkoisella magialla ja taruolennoilla höystettynä. Tämä on niin ihana maailma.

Trilogian osat: Boreaksen lapset, Musta liekki ja Sinisilmä.


Tähän voisi myös mainita pari kirjasarjaa, joita luin ala-asteella (ja ehkä vähän yläasteellakin...) aina uudestaan ja uudestaan:
  • J. K. Rowling: Harry Potterit (tietenkin)
  • Marilyn Kaye: Replica-kirjat, Amy oli paras!
  • Fiona Kelly: Mystery club: jännää rikosten selvittelyä
  • Louise Rennison: Georgia Nicolsonin salatut elämät, näille kirjoille sai nauraa aina vedet silmissä.
  • R. L. Stine: Goosebumps-kirjat, hui! R. L. Stineä tuli luettua paljon. 
  • Anu Ojala: Emilia-kirjat, nämä tuntui jo vähän aikuisemmilta kirjoilta (:D) ja tykkäsin eläinrakkaasta päähenkilöstä paljon.
Luultavasti tulen lukemaan osan näistä tämän vuoden aikana uudestaan, Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -haasteeseen.

*** Tietokirjat ***


Graham Hancock: Magicians of the Gods

Tämä oli niin mielenkiintoista luettavaa ja pohdittavaa. Onko kaukana menneisyydessä voinut olla mahtavia sivilisaatoita, jotka ovat tuhoutuneet esimerkiksi suurten luonnonkatastrofien seurauksena? Harmittavasti tätä kirjaa ei ole suomennettu, joten se täytyy lukea englanniksi. Vaihtoehtoisesti voi myös kuunnella esimerkiksi youtubesta Joe Roganin podcasteja, joissa Graham Hancock on vieraana. Mielenkiintoisia keskusteluja!



Karin Bojs: Homo europaeus 

Erilainen näkökulma kulttuureihin ja historiaan kuin edellisessä kirjassa. Tässä Bojs lähtee tutkimaan omia sukujuuriaan kymmeniä vuosituhansia taaksepäin ja liittää sen samalla kaikkia eurooppalaisia koskevaksi sukututkimukseksi. Bojsin lähestymistapa on mielenkiintoinen ja helposti ymmärrettävä. Kaikille historiasta ja kulttuureista kiinnostuneille tässä on loistava kirja!




Raili Mikkanen: Suomen lasten linnakirja

Tämä on ihana tapa tutustua erilaisiin linnoihin ja kartanoihin, joita Suomessa sijaitsee, jännittävien taustatarinoiden ja kauniin kuvituksen kera. Kirja on enemmänkin lapsille ja nuorille tarkoitettu, mutta kyllä minäkin tykkäsin tätä lukea...






Kuoleman matkatoimisto - Ammattina ihmissalakuljetus

Ajankohtainen ja ajatuksia herättävä aihe. Tässä kirjassa sitä lähestytään haastattelemalla ihmissalakuljetusta harjoittavia henkilöitä: miten he hankkivat ihmisiä salakuljetettavaksi, miten he tienaavat sillä rahaa yms. Miten eri tavoin ihmisiä salakuljetetaan ja kuinka raakaa tämä toiminta on. Mieleeni jäi etenkin ajatus siitä, että ihmissalakuljetus on monella tavoin helpompaa ja riskittömämpää kuin esimerkiksi huumeiden salakuljetus: ihmisillä ei ole väliä, sillä ei ole merkitystä pääsevätkö he määränpäähänsä vai kuolevatko matkalle, matkanjärjestäjä on jo tienannut rahansa. Kyseessä on siis hyvin julma bisnes. Kirjassa pohditaan myös keinoja ihmissalakuljetuksen ehkäisemiseksi.

John Lawrence Reynolds: Varjojen väki - Maailman salaseurojen historia

Tässä kirjassa sukelletaan erilaisten salaseurojen maailmaan, joita vuosisatojen aikana tiedetään olleen (tai vieläkin olevan) olemassa. Toiset ovat rauhaa rakastavia kultteja, kun taas toiset rikollisjärjestöjä... On ruusuristiläisiä, assassiineja, mafiaa, yakuzaa... Tämä oli myös tosi mielenkiintoista luettavaa!






***

Tässä on muutama suosikkikirjani, toivottavasti tästä joku nappaa hyvän lukuvinkin ja pääsee lukuseikkailulle. :)

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö (Mifonki-sarja #1)


Meresmaa, J. S. : Mifongin perintö
Karisto, 2012. 470 s.

Lukaisin tuossa jokin aika sitten J. S. Meresmaan kolmen pienoisromaanin yhteisniteen Keskilinnan ritarit. Siitä jäi kytemään halu lukea hänen muutakin tuotantoaan, ja nyt sain vihdoinkin luettua Mifonki-sarjan ensimmäisen osan, Mifongin Perinnön. Tykkäsin tästäkin! Taas yksi kirjasarja aloitettu, vaikken ole aiemmistakaan saanut läheskään kaikkia luettua, mutta oh well. Pikaisen googletuksen perusteella tästä on julkaistu viisi osaa ja kuudes osa ilmestyy syksyllä 2017.

Tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, kun sudhaerilainen Dante Rondestani lähtee metsästämään yhtä neljästä tunnetusta Keisarin kirjasta, jonka olinpaikasta veli Arran oli saanut vihiä. Dante matkustaa Merontesiin mustan puumansa Reun kanssa ja onnistuu sotkemaan itsensä maan kuningasperheen asioihin pelastamalla prinsessa Ardiksen hukkumiselta. Ardis on luvattu eräälle kuninkaalle vaimoksi, mutta se ei estä kipinöitä syttymästä parin välille. Tästä alkaa seikkailutarina, joka vie lukijan eripuolille kirjan keskiaikaista fantasiamaailmaa. Välillä ollaan merillä ja pakomatkalla, välillä vankityrmissä... Kaiken keskiössä - kielletyn rakkauden ohella - on Keisarin kirjat, joita metsästää muutama muukin taho Arranin ja Danten lisäksi, sekä salaperäinen ikivanha myytti marmoosiinikansasta, Mifongeista ja verenperinnöstä.

Pidän paljon Meresmaan kirjoitustyylistä, joka luo mukavan ja lämpimän tunnelman kirjaan, sisältäen kuitenkin tarpeeksi särmää minun makuuni. Kerronta muistuttaa minua vähän Anu Holopaisen fantasiakirjoista, seisoen kuitenkin tukevasti omilla jaloillaan. Henkilöhahmot herättävät kiinnostuksen, ja etenkin Ardis kasvaa ja kokee kirjan aikana paljonkin. Danten ja Ardisin rakkaustarina lähtee kehittymään mielenkiintoiseen suuntaan, vaikka esteitä tuntuu löytyvän joka nurkan takaa.

Tämä oli kivan nopealukuinen kirja: on seikkailua ja tapahtumaa toisensa perään, eikä juonittelua tai vauhtia ja vaarallisia tilanteita jää puuttumaan. Juoni noudattaa melko perinteistä kaavaa: arvoitus aukeaa hetki hetkeltä, tapahtumat riepottelevat ihmisiä erilleen toisistaan ja kaikki kulminoituu loppuhuipennukseen. Juoni oli paikoin ennalta-arvattava, mutta se ei haitannut lukukokemusta liikaa. Aion lukea seuraavankin osan jossain vaiheessa, kunhan saan tätä lainattujen kirjojen pinoa madallettua...

Kirja sopii varmasti sekä nuorille että aikuisille. Ehkä tämä on sitä paljon puhuttua nuorten aikuisten kirjallisuutta, jota minä en ole paljoakaan vielä tutkinut, mutta siltä suunnalta on putkahdellut paljon kiinnostavia kirjoja. Luulen, että tästä saattaisivat nauttia sellaisetkin lukijat, joka eivät normaalisti fantasiakirjaan tarttuisi. Etenkin jos historiallinen seikkailuromaani yhtään kiinnostaa!

Ps. Huomasin vasta tätä kirjoittaessa, että olen lukenut päähenkilön nimen väärin koko ajan, se onkin Ardis eikä Adris. 🙈


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Janne Kukkonen: Voro - Kolmen kuninkaan aarre


Kukkonen, Janne: Voro - Kolmen kuninkaan aarre
Like, 2016. 279 s.

Janne Kukkosen sarjakuvaromaani Voro - Kolmen kuninkaan aarre on vuoden 2017 Sarjakuva-Finlandian voittaja. Tämä herätti tietenkin kiinnostukseni, ja halusin nähdä millaisesta sarjakuvasta on oikein kyse. Yleensä olen ollut aika huono lukemaan näitä palkintoehdokas/voittaja -kirjoja, mutta olen muutenkin halunnut tutustua enemmän sarjakuviin, ja ajattelin että tämä voisi olla hyvä valinta.

Sarjakuvassa liikutaan keskiaikaisessa fantasiamaailmassa, ja seurataan voroa nimeltä Lilja, joka kuuluu varkaiden kiltaan ja haaveilee Mestarivarkaan tittelistä. Hän yrittää kovasti ansaita kunnioitusta ja todistaa hyödyllisyytensä killan johtajan edessä. Mutta suurisuinen ja rämäpäinen tyttö hankkiutuukin melkoisiin hankaluuksiin otettuaan vastaan tehtävän, joka ei ollut hänelle tarkoitettu. Mihin Lilja on oikein sekaantunut ja onko tästä ulospääsyä... Kyseessä on kuitenkin koko ihmiskunnan kohtalo. Jaiks.


Sarjakuva on piirretty kaikissa mustan, harmaan ja valkoisen sävyissä. Tykkäsin näistä piirroksista tosi paljon, ne olivat tarpeeksi selkeitä minun makuuni. Joskus sarjakuvia lukiessa tulee sellainen tunne, että kuvat vilisevät silmissä, eikä oikein tiedä mihin katseensa kohdistaisi. Keskiaikainen maailma tuli tässä myös hyvin esiin. Tekstit ja ihmisten puheet on välillä kirjoitettu murteella, mistä pidin myös.

Tarina oli mukaansatempaava ja vauhdikas myyttisine kirouksineen, kuninkaineen, jumalineen ja vaarallisine tehtävineen. Verenvuodatukseltakaan ei tässä vältytä. Lilja taas on mukavan rämäpäinen, ehkä liiankin omaksi parhaakseen (voi Seamus-parkaa, joka joutuu tyttöä kestämään). Suosittelen tätä sarjakuvaa sekä nuorille että aikuisille. Tämä oli mukava uusi tuttavuus!

***

Vorosta muualla: Evarian kirjahylly, Lukupino, Oksan hyllyltä, Yöpöydän kirjat, Kirjojen keskellä, Hurja Hassu Lukija, Notko, se lukeva peikko, Cats, books and me


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Miksi en lue e-kirjoja



Tässä on ollut viimeaikoina uutisointia (esimerkiksi täällä) siitä, kuinka e-kirjojen suosio on laskenut muualla, mutta noussut Suomessa. Se sai minut pohtimaan sitä, miksi en itse koskaan lue e-kirjoja. Tässä muutama syy:

📖 Tykkään hakea lukemiseni kirjastosta, harhailemalla päämäärättömästi hyllyjen välissä, tutkailemalla palautettujen kirjojen sekamelskaa, katselemalla näytille nostettuja kansikuvia ja muuten vain hypistelemällä.

📖 Jos olen tykännyt jostain kirjasta älyttömästi, haluan monesti ostaa sen omaan kirjahyllyyn joko kirppareita, divareita, nettihuutokauppoja tai ihan vain kirjakauppoja selailemalla.

📖 En halua hankkia jotain epämääräistä tiedostoa koneelle, koska tuntuu siltä että se voi helposti kadota sieltä. Kehitys kehittyy ja tiedostomuodot jää edelliseen päivään, koneet lakkaa toimimasta ja niiden mukana on monesti kadonnut tiedostoja ja valokuvia.

📖 En omista lukulaitetta, enkä halua ostaa taas yhtä vimpainta nurkkiin heilumaan, joka menee kuitenkin vanhaksi parin vuoden päästä.

📖 Koska mulla ei ole lukulaitetta, lukemisen täytyisi tapahtua joko läppärillä tai puhelimella, ja niiden näyttöjä ei pysty tuijottamaan niin pitkiä aikoja.

📖 En yksinkertaisesti näe mitään syytä vaihtaa fyysistä kirjaa e-kirjan lukemiseen. (Joku voisi sanoa ympäristösyyt, mutta onhan se muovisten laitteiden valmistus ja teknologiaromun/roskan lisääntyminenkin haitallista ympäristölle.)

Tässäpä nämä minun mietinnät. En näe e-kirjaa mitenkään uhkana kirjastoille tai fyysiselle kirjalle, minusta se on vain hyvä asia, jos se saa ihmiset lukemaan enemmän. Minä en vain kuulu siihen lukijajoukkioon. Äänikirjojakin tulee kuunneltua lähinnä matkustaessa, kun ei matkapahoinvoinnin takia pysty lukemaan normaalisti.

***

Tykkäättekö te lukea e-kirjoja?

 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Silja Kejonen: Vihkilumen talo - #runo100


Kejonen, Silja: Vihkilumen talo
Otava, 2017. 74 s.

Takatalven ensimmäinen hiutale
viikattuna tyynyn alle.

Yllä oleva ote yhdestä kirjan runosta tuntui sopivalta tähän säähän, joka Oulussa tätä kirjoittaessa vallitsee. Vihkilumen talo on oululaisen Silja Kejosen esikoisrunokokoelma. Mietin ensin, että kannattaakohan minun kirjoittaa tästä, kun en ole kovin hyvä runoanalyytikko, eikä minulla ole tästä sen painavampaa sanottavaa. Mutta kyllä, haluan kirjoittaa tästä, vaikka ihan vain sanoakseni että pidin tästä runokokoelmasta.

Mutta sitten mietin, miten tätä oikein kuvailisi... Mieleen herää ensimmäisenä ajatus "aikuisten Alice in wonderland runomittaan puettuna." :') En tiedä kuvaako se tätä kovin hyvin, mutta Liisa Ihmemaassa on tuoreena mielessä ja en voinut olla yhdistämättä näitä kahta. Toisin sanoen kyseessä on siis abstraktia, unenomaista, tajunnanvirtaista runoutta. Jos tämä olisi maalaustaidetta, olisi kyseessä varmasti surrealismi. Ja minähän pidän surrealismista. Tämän kirjan runot onnistuivat yllättämään käänteillään ja odottamattomilla ilmaisuillaan.

Lukeminen oli vähän niin kuin katselisi esimerkiksi René Magritten maalausta, jossa kaikki asiat ovat kyllä todellisia, oikeita, mutta ne tuodaan esille odottamattomissa, epätodellisissa paikoissa, asiayhteyksissä ja muodoissa. En minä niitä maalauksiakaan sen kummemmin analysoi, kunhan vain nautin siitä, että joku on osannut yhdistää asioita yllätyksellisesti, luovasti ja rajoja rikkovasti keskenään.

Kirjan kansikuva on kerrassaan kaunis. 💜

Osallistun tällä Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Karin Bojs: Homo Europaeus - Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia


Bojs, Karin: Homo Europaeus -
Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia
Minerva, 2016. 473 s.
 Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000 vuotta kattava tarina eurooppalaisten alkuperästä, DNA:sta ja sukututkimuksesta.

Historia ja erilaiset kulttuurit kiinnostavat minua suunnattomasti. Niinpä kun huomasin tämän kirjan kirjaston tietokantaa selaillessa, pakkohan se oli laittaa varaukseen! Tämä tulikin luettua yllättävän nopeaa tahtia näin tietokirjaksi. Yleensä tietokirjoja tulee lueskeltua pikkuhiljaa kaiken muun lukemisen ohella, mutta tämä oli pakko ahmia heti.

Kirjassa ruotsalainen tiedetoimittaja Karin Bojs lähtee tutkimaan omia sukujuuriaan, seuraten dna-ketjuja aina 54 000 vuotta ajassa taaksepäin. Hän liittää hienosti oman sukututkimuksensa kaikkia eurooppalaisia koskevaksi tarinaksi. Mistä eurooppalaiset ovat alun perin tulleet ja kuinka monena aaltona? Miten vastoinkäymisistä selvittiin ja miten ne ovat vaikuttaneet meidän geeneihin tänä päivänäkin? Missä vaiheessa kissa, koira ja hevonen tulivat mukaan ihmisten elämään Euroopassa? Entä miten meistä tuli valkoihoisia? Kaikkea näitä (ja lukuisia muita kysymyksiä) tässä pohditaan uusimpien löydösten ja tutkimustulosten valossa. Mitä kaikkea voidaankaan saada selville tuhansia vuosia vanhoista luurangoista ja muumioista, on hämmästyttävää. Mitä syvemmälle historiaan mennään, sitä enemmän tiedot koostuvat pienistä sirpaleista, ja niistä tehdyistä päätelmistä. Mutta onhan se kiinnostavaa!

Bojs kirjoittaa mukavan yleistajuisella kielellä. Hän on seurannut aiheeseen liittyviä tutkimuksia jo yli kymmenen vuotta ja on selvästi hyvin perehtynyt aiheeseen, mutta kirjaansa varten hän on myös haastatellut lukuisia uraauurtavia tutkijoita ja arkeologeja. Pidän siitä, että hän osaa olla hyvin objektiivinen ja ottaa esiin myös tutkimuksiin kohdistuvan kritiikin ja vastakkaiset mielipiteet. Samalla hän kertoo omasta suvustaan ja sukujuuristaan, sekä luo lukijalle mielenkiintoisia mielikuvia siitä, millaista elämä on missäkin vaiheessa Euroopassa ollut. Millainen on voinut olla esimerkiksi homo sapiensin ja neandertalilaisen kohtaaminen? Tutkitusti nykyihmisistä löytyy myös neandertalilaisten dna:ta.

Kirjassa nostetaan esiin myös dna:n ja geenitutkimuksen pimeämpää puolta. Sitä, joka liittyy rotuhygieniaan ja haluun todistaa toiset (kirjassa nostetaan esimerkiksi muun muassa saamelaiset) huonommiksi, vähemmän älykkäiksi ihmisiksi. Tässähän ei tietenkään kukaan ole onnistunut, mutta on surullista kuinka paljon ja kuinka sinnikkäästi sitä ovat jotkin tahot yrittäneet. Mielenkiintoista oli myös lukea tutkijoiden keskinäisestä kiivaasta kilpailusta, eriävistä mielipiteistä ja siitä närästä mitä syntyy, kun jotain uutta löydetään, joka todistaa vanhat uskomukset vääriksi. Maanviljelyksen rantautuminen Eurooppaan tuntuu olevan yksi näistä kiistan aiheista.

Tätä lukiessa mieleen heräsi myös kysymys siitä, miten tämä meidän aika tulee näyttäytymään tulevaisuuden tutkijoiden silmissä? Mitä meistä saadaan selville ja miten dna-ketjut ovat muuttuneet esimerkiksi 5000 vuoden päästä. Onko suomenkieltä vielä olemassa silloin? Ja miten mielenkiintoista olisi saada tietää omasta suvusta noin pitkälle historiaan? Onhan noita testejä olemassa, niistäkin Bojs kertoo kirjassa enemmän.

Suosittelen tutustumaan tähän hienoon tietokirjaan, joka kertoo eurooppalaisten historiasta ja perimästä kiinnostavalla tavalla. Etenkin jos olet kiinnostunut historiasta, sukututkimuksesta, dna:sta tai ylipäätään kulttuurien muovautumisesta ja kehittymisestä. Minulle tämä oli mieltä avartava lukukokemus. 


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi - ja miten tarina syntyi


Saint-Exupéry, Antoine de: Pikku Prinssi
ja miten tarina syntyi
WSOY, 2006. 117 s.
Ranskankielinen alkuteos v. 1943

Oi mikä ihana kirja! Miten en ole tätä lukenut aikaisemmin, en tiedä... Klassikot, varsinkaan lastenkirjojen puolelta eivät ole olleet minun juttu. Mutta onneksi nyt tämä erhe on korjattu. Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteen myötä lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkoihin tutustuminen on osoittautunut ihan mukavaksi puuhaksi. Tässä kirjassa on Pikku Prinssin lisäksi myös alussa aikalaiskuvin kuvitettu selostus siitä, miten kyseinen tarina on syntynyt.

 Pikku prinssi on kertomus lentäjästä, joka on pakkolaskeutunut aavikolle, ja Pikku Prinssistä, joka tulee hänen luokseen vierailemaan toiselta planeetalta. Hän pyytää lentäjää piirtämään tälle lampaan, jonka voisi sitten viedä kotiplaneetalleen. Ja tästä alkaa lentäjän ja Pikku Prinssin ystävyys. Kirja on täynnä viisaita sanoja ja vertauskuvauksellisia tarinoita onnesta ja sen tavoittelusta. Pikku Prinssi matkustaa toisille planeetoille ja tapaa monia kaavoihinsa kangistuneita henkilöitä. Maassa hän tapaa lentäjän lisäksi myös myrkkykäärmeen ja viisaan ketun.

Aikuiset rakastavat numeroita. Kun kerrotte heille vaikka uudesta ystävästänne, niin he eivät milloinkaan kysy teiltä oikeita asioita. He eivät milloinkaan sano: "Minkälainen on hänen äänensä? Mistä leikeistä hän pitää eniten? Kerääkö hän perhosia?" Vaan he kysyvät: "Kuinka vanha hän on? Kuinka monta veljeä hänellä on? Kuinka paljon hän painaa? Paljonko hänen isänsä saa palkkaa? Vasta silloin he luulevat hänet tuntevansa.

Minusta tämä on muun muassa tarina siitä, kuinka ei pitäisi koskaan kasvaa liian aikuiseksi. Rivien välistä voi lukea lapsuuden viattomuuden ja yksinkertaisemman elämän kaihoa. Näen tässä yhtäläisyyksiä vasta lukemani Alicen seikkailut ihmemaassa -sadun kanssa, sillä siinäkin oli omalla tavallaan teemana lapsen mielikuvitus ja vilpittömyys sekä aikuisten tympeys. Molemmissa on hauskat päähenkilöt hassuine, mutta fiksuine ajatuksineen. Toisin kuin edellä mainittu, tämä kirja on monisävyisempi ja teki myös oudosti surulliseksi.

Kirjassa on alussa esittely siitä, kuinka Pikku Prinssi syntyi, ja sen jälkeen tulee kirjailijan itsensä kuvittama kuuluisa tarina. Halusin lukea ensin tarinan ja sitten esittelyn, koska tuntui oudolta tehdä se toisin päin. En muutenkaan kovin usein tykkää lukea syvempiä arvioita/taustatietoja teoksesta ennen kuin olen itse sen lukenut ja muodostanut omat käsitykseni.



Tarinan luettuani olikin mielenkiintoista päästä kurkkaamaan sen luomisen aikoihin ja siihen, mistä se sai alkunsa. Kirjan mukaan Pikku Prinssi sai kuvallisen hahmonsa jo paljon aikaisemmin kuin milloin itse kirja julkaistiin. Se on kulkenut Saint-Exupéryn mukana jo pitkään. Mutta tarinaa hän alkoi kirjoittamaan sodan synkkyyden keskellä. Silloin syntyi tämä ihastuttava, hellyttävä, lempeä, lämpimän humoristinen tarina Pikku Prinssistä. Kirjassa kysytään, onko tämä lapsille suunnattu satu vai aikuisille osoitettua mietiskelyä? Minusta se on kumpaakin.

Pikku Prinssin syntymä -osiossa avataan kirjailijan omaa elämää ja taustoja, hänen elämäänsä sodan keskellä, kirjallista tuotantoa, Pikku Prinssi -tarinan syntyä ja sen sisältämiä viitteitä ajan henkeen sekä kuvituksen syntyä tarkemmin: kirjasta päätettiin myös jättää synkempää kuvitusta pois. Tarinaa pohditaan hyvin syvällisesti ja kiinnostavasti. Suosittelen tutustumaan!

Toivottavasti se lammas ei nyt syö sitä ruusua...


torstai 6. huhtikuuta 2017

Milja Kaunisto: Corpus - Kuolema ja kurtisaani (Purppuragiljotiini #2)


Kaunisto, Milja: Corpus - Kuolema ja kurtisaani
Purppuragiljotiini-kirjasarja
Gummerus, 2017. 584 s.
Marianne ravisti päätään. "Ei sinun minulta tarvitse pyytää anteeksi. Huoratalo tämä on, ja minä vallankumouksen huora. Vallankumous on kuin väkivaltainen, viinasta horjuva parittaja. Meidän on kaikkien pitänyt myydä sielumme ja ruumiimme sille, että se pysyisi pystyssä eikä hakkaisi meitä maahan."

Vasta tämän vuoden alussa sain luettua Purppuragiljotiini-kirjasarjan ensimmäisen osan, Luxuksen, joten ei tarvinnut kauaa jatkoa odotella. Onneksi! Kyllähän tämä Ranskan vallankumouksen aikakausi kiinnostaa aatelisineen, vihaisine kansalaisineen ja juonitteluineen. Täytyy sanoa, että ei näissä kirjoissa vallankumousta ainakaan kaunistella.

Tässä jatketaan suoraan siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin. Marianne elää ilotalo Maison de Luxessa Markiisi de Saden sätkynukkena, Isidorekin asuu siellä yrittäen pitää Mariannea silmällä ja Markiisi de Sade on yhtä perverssi kuin aina ennenkin. Mutta tasavallaksi havittelevassa Ranskassa kukaan ei ole turvassa eikä mikään ei ole pysyvää. Varsinkaan ylellisyys. Kaikilla on myös omat salaisuutensa ja motiivinsa.

Kirjan alkupuoliskolla Marianne alkoi käydä jo pahasti minun hermoille, vaikka toisaalta ymmärsin häntä, mutta toisaalta taas... Agh. Isidoresta taas tykkään aina, vaikka hän tekeekin niinkin kurjaa työtä, kuin pyövelinkisällin virka. Jonkunhan sitäkin täytyy tehdä, ja vallankumouksen aikaan giljotiini onkin kovalla käytöllä. Tässä kirjassa hän tosin pääsee tekemään muutakin. Markiisi de Sade on kiinnostava henkilöhahmo, joka tuo väriä ja ruokotonta paheellisuutta kirjaan.

Onhan tässä paljon hyvinkin raakoja tapahtumia, joita kuvaillaan puistattavan yksityiskohtaisesti. On ruumiita joita kaivetaan haudoista, teloituksia, väkivaltaisia kohtauksia. Mukana on myös muutama poikkeuksellisen ärsyttävä henkilöhahmo, että ihan sydämestä otti tätä lukiessa. Terrorin aika on todellakin alkanut, kaikkien täytyy todistaa olevansa vallankumouksen kannattaja, ilmiantajia löytyy joka nurkalta, tasavaltalaisnaamion on pysyttävä päällä.

Corpus oli yhtä vaikuttava ja mukaansatempaava lukukokemus kuin edellinenkin osa. Kaunisto kuvailee ympäristöä, ihmisiä ja tapahtumia värikkäästi, runsain ja väkevin sanankääntein. Hänellä on hyvin omanlaisensa tyyli, mikä on hienoa! Arvostan hänen paneutumistaan historiallisiin yksityiskohtiin. Pisteet myös kauniista, kirjan henkeä hienosti kuvastavasta kansikuvasta.


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Being Human (tv-sarja 2008-2013)


Aloin jo jokin aika sitten seuraamaan tällaista sarjaa kuin Being Human (UK versio). Tällä hetkellä olen jo kolmoskaudella menossa, mutta ajattelin tähän väliin kertoa tästä tänne. Tämä on nimittäin niin hyvä sarja, että pakkohan se on!

Sarja kertoo ystävyksistä, Georgesta ja Mitchellistä, joista toinen on ihmissusi ja toinen vampyyri. Ekassa jaksossa he muuttavat uuteen kämppään, joka tuleekin yllättävällä lisäyksellä: kämpässä asustelee haamu, Annie, jota ihmiset eivät pysty näkemään, mutta he pystyvät. Eikä Annie ole lähdössä mihinkään.

Sarjassa on sopiva sekoitus huumoria, paranormaaliutta, kauhua, rakkauskuvioita, pahiksia, hyviksiä... Mutta kumpia ovat nämä päähenkilöt, pahiksia vai hyviksiä? Siitä onkin vaikea ottaa selvää, mutta eihän heistä voi olla tykkäämättäkään.

Henkilökemiat on kyllä näyttelijäkaartilla kohdillaan! Mitchelliä esittää Poldark sarjasta tuttu komistus Aidan Turner, Georgea loistava Russell Tovey ja Annieta Leonora Crichlow. Tässä vielä yksi klippi, joka on kyllä kakkoskaudelta. Ei sisällä juonipaljastuksia, mutta kertoo päähenkilöiden ekasta tapaamisesta:


Tämän mukana on saanut nauraa vedet silmissä, mutta eipä tästä puutu draamaakaan. Mitchellillä on melko tummanpuhuva vampyyrimeininki päällä, tätä voisi varmaan verrata esimerkiksi huumekoukkuun jääneeseen ihmiseen. Hän yrittää pysyä kuivilla verenjuonnista, mutta se ei olekaan niin helppoa. Georgella taas on vaikea hyväksyä omaa ihmissusipuoltaan. Annie yrittää löytää omalle olemassaololleen tarkoitusta. Miten elää maailmassa, jossa suurin osa ei näe eikä kuule sinua?

Tämä on ihan loistava sarja! En tiedä miten tämä on mennyt ohi silloin, kun tämä on tullut, mutta onneksi se löytyi Netflixistä. 💜

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Fernando Pessoa: Minä, aina vieras


Pessoa, Fernando: Minä, aina vieras
Poesia, 2016. 153 s.
Suomentaneet Janne Löppönen & Harry Salmenniemi


Missä kuolleet nukkuvat? 
Nukkuuko joku tässä atomeja myöten valheellisessa universumissa?

 Minä, aina vieras on valikoima Portugalilaisen Fernando Pessoan (1888-1935) omalla nimellään kirjoittamia runoja, joista osa julkaistaan tässä ensimmäistä kertaa suomeksi. Kirjailija tuli aikoinaan tunnetuksi luomistaan heteronyymeistä, erillisistä kirjoittajapersoonista. Aikaisemmin häneltä on suomennettu kaksi heteronyymeihin keskittyvää runokokoelmaa: Hetkien vaellus ja En minä aina ole sama.

Tämä on minulle ensikosketus Pessoan kirjallisuuteen, näin runokirjan kirjastossa ja sen nimi herätti kiinnostukseni. Tykkäsin siitä, että runot on esitetty aina sekä portugaliksi että suomeksi. En ole koskaan ollut kovin hyvä analysoimaan runoja, mutta nämä kiehtoivat minua siinä määrin, että halusin yrittää ymmärtää. Joitakin ajatuksia minussa heräsikin, mutta nämähän ovat vain minun tulkintojani.

Sieluni etsii minua
mutta minä piileksin.
Kunpa se ei ikinä
löytäisi minua.

Pessoan runot tuntuvat hyvin henkilökohtaisilta, tuli sellainen olo kuin lukisi päiväkirjaa. Hän pohtii minuutta ja olemassaolon tarkoitusta. Hän kysyy, kuka minä olen? Ja mitä väliä sillä on? Runoista tihkuu läpi yksinäisen suden ajatukset, sellaisen, joka oli myös vieras itselleen aina välillä. 

Uskonnollisuus on myös toistuva elementti runoissa. Kohtalo on kaiken jo määrännyt ja mitä tapahtuu, se tapahtuu. Mutta samalla niistä huokuu maailmankaikkeuden suuruus ja olemassaolon tarkoituksettomuus. Runoissa elämän merkityksettömyys tuntuu olevan sekä lohdun tuoja että ahdistuksen aiheuttaja. Minä olen ajatellut, että uskonto suo ihmiselle pakopaikan tuosta elämän tarkoituksettomuuden tunteesta, mutta ehkä se voi myös tuoda tilalle toisen. Tunteen siitä, että ei itse vaikuta oman elämänsä kulkuun.

Minulla ei ole ketään ketä rakastaisin,
ei elämää jonka haluaisin eikä kuolemaa joka sen ryöstäisi.
Kaikki, niin kuin tuuli joka taittaa ruohon
vain jättääkseen sen entiselleen, menee lävitseni.

Hän pohtii rakkautta, rakkaudettomuutta, iloa ja surua, mitä väliä millään on? Toisissa runoissa hän parodisoi runoilijoiden "tunteellisuutta", joka ei aina ole aitoa. Jotkin hänen runonsa saivat minut nostelemaan kulmiani hieman, ja miettimään, millainen mies tämä Fernando oikein oli eläessään.

Ja eläköön sielu irrallaan,
aineettomana, muistamatta
karkeaa, naismaista elämää
ja mitätöntä kuolemaa!

Sain vähän sellaisia vivahteita kuin Pessoa olisi kärsinyt masennuksesta. Runoista huokuu (ainakin minulle) toivottomuus ja kyynisyys. Elämä on sama kuluttaa ryyppäämällä, kun kuolema korjaa kuitenkin. Mitä väliä kuoleeko 30 vai 100-vuotiaana, kun kuitenkin kuolee?

Näiden runojen perusteella hän myös nautti yksinäisyydestä ja eli unelmoiden. Rakenteli mielessään valtakuntia, pelkoja ja toiveita, jotka olivat hänelle yhtä todellisia kuin elämä mielikuvituksen ulkopuolella. Ymmärrän tietenkin, että runous on myös taidetta, eikä niistä välttämättä voi vetää niin suoria johtopäätöksiä kirjoittajan omaan elämään. Mutta minua ei yllättänyt tieto, että Pessoa lopulta kuoli alkoholismiin.

Tämä oli hyvin mielenkiintoinen lukukokemus, sukellus yhden miehen mielensyövereihin. Runot ovat hyvin voimakkaita. Ja kukapa ei näitä elämän suuria kysymyksiä aina silloin tällöin pohtisi.


lauantai 1. huhtikuuta 2017

Helmi-maaliskuu: mitä tuli luettua


Noniin, taas on luettujen kirjojen koonnin aika. Helmikuu oli jotenkin niin nopeasti ohi ja tuntui, että ei ole paljoa materiaalia koontipostiaukseen, joten päätin tehdä tällä kertaa tällaisen yhdistelmäkoontipostauksen. Oulussa, ja pitkälti varmaan koko Suomessa(?) on ollut mukavat pakkaskelit vielä näin kuun lopulla. Minä tykkään niistä, koska _inhoan_ loskakelejä (kukapa ei). Tosin onhan ne vielä edessä kuitenkin. Ei voi välttyä. Nyyh.

Kahden kuukauden aikana tuli luettua yhteensä 17 kirjaa, joista kaikista kirjoitin myös tänne. Luettuihin sisältyy muutama lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikko ja nuoruuden suosikkikirja, yllättävän paljon kotimaista kirjallisuutta, yksi sarjakuva ja kaksi runokokoelmaa. Suurin osa lukemistani kirjoista taitaa olla naisten kirjoittamia tällä kertaa.


Pari tietokirjaakin tuli luettua, joista mieleen jäi erityisesti Tiedon tyttäret. Kaunokirjallisuudesta mieleenpainuvimpia lukukokemuksia olivat Johanna Valkaman Itämeren Auri ja Matkantekijä-sarjan kolmas osa, Matkantekijä. Historiallinen kaunokirjallisuus on mun suosikkigenrejä ja se varmasti luetuissa kirjoissa näkyykin, vaikka pyrin aina myös lukemaan jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Koskettavimpiin kirjoihin lukeutuu Anni Blomqvistin omaelämäkerrallinen kirja Eikä merta enää ole sekä Elina Hirvosen lasten kuvakirja Näkymätön. 

Lukusuunnitelmissa seuraavalle kuulle on muutama uutuuskirja (Corpus on mulla juuri kesken 💜) ja lisää lanu-klassikoita. Ja sitten paljon muuta siihen päälle. Tälläkin hetkellä minulla on ihan liian monta kirjaa lainassa kirjastosta, ja en varmaan ehdi lukea niitä kaikkia ennen palautuspäivää, mutta yrittänyttä ei laiteta. Onneksi Oulussa saa viis kertaa uusia ennen kuin on pakko palauttaa, jos ei ole varauksia... :')

Yritän myös lukea enemmän sarjakuvia, koska niitä olen onnistunut välttelemään melko pitkälle. Osaako kukaan suositella hyvää sarjakuvaa? :) Lainasin juuri Voron, mutta muutakin voisin lukea.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...