Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
 |
Lee, Harper: Kuin surmaisi satakielen Gummerus, 1961. 408 s. |
"Minä kuulin hänen sanovan, että oli jo aika että joku antoi niille läksyn, ne eivät enää pysyneet pilttuussaan ja kohta ne varmasti uskoivat voivansa mennä naimisiinkin meidän kanssamme. Jem, miten voi vihata Hitleriä niin kovasti ja sitten kuitenkin olla niin ilkeä omia ihmisiä kohtaan täällä omassa maassa..." (s. 357)
Haastoin itseni tutustumaan kymmeneen klassikkokirjaan, joita en ole vielä lukenut. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Kirjan nimi oli minulle ennestään tuttu, mutta tarinasta minulla ei ollut mitään hajua. Voin sanoa, että kirja oli positiivinen yllätys!
Tarinassa pääsemme sukeltamaan 1930-luvulle Alabamassa sijaitsevaan pikkukaupunkiin Maycombiin. Siellä asuu jos minkälaista väkeä, mutta lukija seuraa tapahtumia vilkkaan poikatytön Scoutin silmin, joka kirjan alussa aloittaa koulun. Scout ja hänen pari vuotta vanhempi veljensä Jem keksivät kaikennäköistä jäynää, tappelevat ja sopivat keskenään ja seuraavat sivusta aikuisten puuhia. Elämä on melko huoletonta, ainakin Scoutin silmin. Kun perheen isä Atticus määrätään mustan miehen puolustusasianajajaksi raiskausjutussa, kylän väestä paljastuu toinenkin puoli.
Kirjassa kuvataan nuoren Scoutin ja hänen veljensä kasvukipuja, kun he ymmärtävät että maailma ei ole aina mukava paikka. Ihmiset voivat olla ilkeitä ilman mitään syytä. Heidän oikeudentajuansa koetellaan ja he yrittävät käsittää, miksi oikeus ei aina toteudu. Atticus koettaa parhaansa mukaan kasvattaa lapsiaan kohtelemaan kaikkia ihmisiä samalla tavalla ja olemaan alistumatta joukkohysteriaan. Kirjassa käsitellään vaikeaa aihetta viattoman sivustakatsojan kautta... Yhdysvaltojen 30-luvun Etelävaltioissa rasismi on pureutunut syvälle. Aihe on varmasti ajankohtainen vieläkin.
Tykkäsin paljon rämäpäisen Scoutin ja hänen rauhallisen isänsä välisistä juttutuokioista kirjassa. Kirjailija on itse myös kasvanut 1930-luvun Alabamassa ja ajan kuvaus onkin todella hyvin kirjoitettua. Jostain syystä minua nauratti Jemin yhtäkkinen aikuistuminen kirjassa ja Scoutin ärsyyntyminen veljensä "Et sinä ymmärrä kuitenkaan, anna meidän aikuisten puhua" -tyyliseen puhumiseen, vaikka Jem on vain pari vuotta Scoutia vanhempi. :') Myös Scoutin suorapuheisuus epäsopivissa paikoissa toi hymyn huulille. Kaiken kaikkiaan kirja on uskottava ja välillä raadollinenkin kuvaus elämästä 30-luvun Alabamassa, mutta kuitenkin sellainen, josta jää lopulta ihan hyvä mieli. Scout ja Jem ovat tulevaisuuden toivoja.
Kommentit
Lähetä kommentti