maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kirjaostoksia ja kuulumisia

Blogi on ollut jo yli viikon hiljaisena kiireiden takia, joten ajattelin kertoilla vähän että mitä uutta kirjarintamalle kuuluu. 😃 Kävin tänään nimittäin kirpparilla ja tein muutaman kivan kirjalöydön:


  • Nora Roberts: Morriganin risti, kirja jonka olen lukenut jokunen vuosi sitten ja tykkäsin silloin tästä koko trilogiasta. Fantasiaa ja romantiikkaa, vampyyreja, noitia ja niin edelleen. Viihdyttäviä kirjoja. 
  • Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki, jo toinen Waltari saatu pyydystettyä omaan hyllyyn. :)
  • Ilmari Kianto: Punainen viiva, suomalaisen kirjallisuuden klassikkoteos vuodelta 1909. 
  • W. Tarkiainen  & O.J. Brummer:  Poimintoja wanhemmasta suomalaisesta kirjallisuudesta, tämä kyseinen kirja on neljäs painos vuodelta 1938. Tämä on periaatteessa valikoitu bibliografia suomalaisesta ja suomennetusta kirjallisuudesta 1500-1800 -luvuilta. Kirja on ilmeisesti kuulunut aikanaan Pyhäjärven koulun käsikirjastoon. Kirjan lukemista vaikeuttaa hieman wanhahtava fontti ja kirjoitustapa. Toisaalta se myös tekee tästä ihanan. :) Alun teksti oli aika kiva: 

">>Tiedon ala on avara kuin meri>> Mitä isommaksi kasvat, sitä paremmin opit tämän totuuden ymmärtämään. Kaikki jo saavutettu inhimillinen tieto on talletettu kirjallisuuteen. Halutessasi jostakin asiasta tietoja menettelet viisaimmin, jos turvaudut hyvän tietokirjan apuun. Se voi parhaiten antaa sinulle luotettavan vastauksen."

Muuten lukurintamalla on ollut vähän hiljaisempaa koko heinäkuun ajan. Olen kyllä lueskellut, mutta hitaammin kuin yleensä. Nytkin mulla on neljä kirjaa kesken, jotka ovat kaikki enemmän tai vähemmän tiiliskiviä vielä. Klassikkohaasteeseen oli tarkoitus lukea Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani. Kyseistä kirjaa olenkin tässä iltaisin aina lukenut (ja tykännyt), mutta en ihan ehtinyt määräaikaan asti eli tälle päivälle. Sniff.

Toivottavasti elokuussa tulee taas normi lukuvauhti päälle ja voi päivitellä sitten luettuja kirjoja tiheämmin tänne blogin puolelle. 😊

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Aino Kallaksen kauneimmat runot


Aino Kallaksen kauneimmat runot
toim. Eino Kauppinen & Sirkka Rapola
Otava, 1959. 109 s.

Aino Kallas (1878-1956) on Saima Harmajan ohella toinen suomalainen runoilija, jonka tuotantoon olen halunnut tutustua jo pidemmän aikaa. Tietenkin Kallas on kirjoittanut paljon muutakin, kuten näytelmiä ja novelleja. Olen aikaisemmin lukenut häneltä vain Sudenmorsiamen, josta kyllä tykkäsin paljon. Niinpä kun kirjastossa törmäsin tähän nättiin marjapuuronväriseen runokirjaan, olihan se pakko lainata. En oikeastaan tiedä paljoakaan Kallaksen elämästä, mutta tämän runovalikoiman luettuani tuntui kuin olisin päässyt tutustumaan häneen henkilökohtaisesti. Hänen elämässään on selvästi ollut paljon raskaita menetyksiä.

Sinä löit minut murheella kuin pitaalilla
Sinä teit minut yksinäiseksi ihmisten seassa.

Koska riemulliset raitilla käyskentelevät,
niin minä selin käännyn,
ettei minun murheeni muoto heitä säikyttäisi,
sillä minä olen rupia ja rohtumia täynnä,
ja minun kasvoni ovat mustuneet kuin ruumiin. 

Runokirja jakautuu neljään osioon: Kuoleman joutsen - 1942, Kuun silta - 1943, Polttoroviolla- 1945 ja Iäisyyden portilla - käsikirjoituksia. Kaikissa osioissa aiheet ovat raskaita, painavia, tuskaa täynnä. Hän puhuu lastensa kuolemasta, kysyy jumalilta miksi hänen taakkansa on näin suuri, purkaa sydänsuruja ja pohtii elämän lopullisuutta ja kuolevaisuutta. Etenkin viimeisissä osioissa hän tuntuu osoittavan sanansa suoraan luojalle.

Jotenkin runoista huokuu myös sota-ajan masentava toivottomuus ja ihmisten pahuus. Kallas puhuu sotaratsuista, unhoitetuista haudoista ja merten takaisesta elämästä. Etenkin Polttoroviolla osion runoista huokui sodan läsnäolo ja siihen liittyneet menetykset, ehkä hän menetti sodassa miehensä tai lapsensa? Tämä on todellakin hyvin koskettava, synkkä, murheellinen ja voimakas runokokoelma. Takakansitekstissä mainitaan myös sanat kohtalomainen ja elämäntahto, jotka sopivat myös hyvin kuvaamaan näitä kyseisiä runoja.

Herra, etköstä ota kuuleviin korviisi minun kolkutustani?
Sormeni rystyset ovat hiertyneet verille,
jalkani ovat kompastelleet Lapin kiveliöissä,
katso, ne ovat rakoilla ratki!

Herra, vaivaiskoivujen oksat ovat repineet ryysyiksi
                                                             ruumiini verhon 
                                                                        (...) 

Tuli sellainen tunne, että pitäisi käydä Kallaksen runollista tuotantoa (ja miksei muutakin) julkaisujärjestyksessä läpi. Hänen ensimmäinen runokokoelmansa Lauluja ja ballaadeja (1897) kuulostaa hyvin erilaiselta verrattuna tähän kirjaan, johon oli poimittu runoja Kallaksen myöhemmästä tuotannosta.

Osallistun tällä Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen.
 

tiistai 18. heinäkuuta 2017

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (kuvittanut Jim Kay)


Rowling, J. K. : Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Tammi, 2016. 259 s.
Englanninkielinen alkuteos 1998

Harry Potterit kuuluivat olennaisena osana lapsuuteeni (ja nuoruuteeni ja elämääni :D), kuten varmasti monella monella muullakin. Ekan Potterin ilmestymisestä taisi vastikään kulua tasan 20 vuotta, herranjestas! Sarjan toinen osa, Salaisuuksien kammio, ilmestyi alun perin vuonna 1998. Muistan penskana lukeneeni tämän, mutta varsinaiseksi suosikiksi Salaisuuksien kammio ei koskaan noussut. Jos olen joitakin Pottereita lukenut aikanaan monen monta kertaa, niin tämän ehkä korkeintaan kahdesti, nyt siis kolmesti.

SALAISUUKSIEN KAMMIO ON AVATTU.
VAROKAA PERILLISEN VIHOLLISET.

Harry Potter ja Salaisuuksien kammio jatkaa Harryn, Ronin ja Hermionen seikkailuja Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Harryn tympeä kesä Likusteritiellä keskeytyy, kun Ron tulee veljineen hakemaan Harryn luokseen isänsä loihtimalla lentävällä autolla. Hauskan Weasleyden luona vietetyn loppukesän jälkeen on aika palata Tylypahkan pikajunaan, mutta Harry ja Ron eivät pääsekään seinästä läpi. Kouluvuosi alkaa siis rytinällä kun kaksikko saapuu kouluun  lentävällä autolla. Luvassa on jännittävä kouluvuosi huispauksen ja uusien kouluaineiden parissa, mutta myös siksi, koska Salaisuuksien kammio on taas avattu, ja avaajan huhutaan olevan Luihusen perillinen. Monet oppilaista löytyvät kangistuneina koulukäytäviltä ja Ron, Hermione ja Harry koettavat selvittää mitä salaisuuksien kammiossa oikein on. Kuka on sen avannut ja mikä on tuo pelottava ääni, jonka vain Harry tuntuu kuulevan? Mikä on Tylypahkan kohtalo?

Tämä oli oikein nautinnollinen lukukokemus, koska Rowling kirjoittaa niin jouhevasti ja lyö väliin myös nasevaa huumoriakin. Jostain syystä erityisesti kohta, jossa mennään Melkein päättömän Nickin kuoleman päivää juhlimaan, nauratti minua. Raukka kun ei päässyt päättömään jahtiin mukaan. Gilderoy Lockhart on huvittava, mutta erittäin ärsyttävä hahmo, ja tässä Rowling on myös aika taitava: nimittäin raivostuttavien hahmojen luomisessa. Olen aina myös rakastanut kohtia, joissa Harry ja Dumbledore käyvät syvällisiä keskusteluja, ja niin myös tässäkin kirjassa. Olin jo ehtinyt unohtaa nämäkin. 💜

Jim Kayn näkemys talvisesta Tylypahkasta

Huomasin, että toista osaa lukiessa ei tullut samanlaisia muistoryppäitä aina jokaisen kappaleen nimen luettuani, kuten kävi ekaa osaa lukiessa. Silloin kappaleen nimestä tuli heti mieleen suurin piirtein kaikki mitä siinä tulee tapahtumaan, ja muistikuvat olivat kyllä hyvin säilyneet, koska kirja oli luettu jo niin monta kertaa. Salaisuuksien kammiota taas ei, minkä takia tätä pystyi lukemaan ja jopa yllättymään asioiden saamista käänteistä. Muistui mieleen myös miksi tämä ei ole suosikki Potterini... Koska hämähäkit. Ja käärmeet. Samoista syistä voin sanoa tykänneeni Viisasten kiven kuvitetusta versiosta enemmän kuin tästä, hrr... 😣

Jim Kayn kuvituksesta on kuitenkin sanottava sen verran, että hän on ehdottomasti oikea henkilö Pottereita kuvittamaan. Erityisesti tykkään katsella hänen luomiaan tunnelmakuvia Tylypahkasta ja isompia maisemakuvia, joita saa tuijotella pidempäänkin. Erityisesti talvinen Tylypahka on 💜. Hämähäkit hän on myös oikein hyvin kuvittanut, valitettavasti...

Tylypahka ja koko Potter-maailma on niin eläväksi luotu, että sitä tuntee itse olevansa myös paikalla tässä ihmeellisessä noitien ja velhojen koulussa. Sen takia rakastan fantasiakirjallisuutta ja omalla tavallaan myös historiallisia romaaneja, koska niissä saa sukeltaa aina niin uuteen ja erilaiseen maailmaan. Osallistun tällä kirjalla Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen, with a twist, koska kuvitettu versio.

Suosittelen kaikkia Potter-faneja tarttumaan näihin, nää on niin ihania! Kolmas kuvitettu osa on tulossa syksyllä, eli siis ihan kohta!


sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Grimmin sadut: Satu pojasta joka tahtoi oppia pelkäämään

Tämä kyseinen Grimmin satu on sieltä vähän raaemmasta päästä ja taitaa jäädä myös sinne vähemmän tunnettujen puolelle. Satu pojasta joka tahtoi oppia pelkäämään kertoo nimensä mukaan pojasta, joka halusi oppia pelkäämään. Monet yrittävät häntä opettaa, mutta poika ei ymmärrä, mitä tarkoittaa kun pelätään niin että selkäpiitä karmii.

Tarinan perheessä on kaksi poikaa ja isä. Toinen pojista on fiksu ja filmaattinen, osaa kaiken mahdollisen ja tuo kunniaa isälleen. Toinen pojista on vähän tyhmempi tapaus, eikä hän osaa juuri mitään. Mutta hän on päättänyt, että jos jotain täytyy elämässä oppia, niin se on pelko: miten pelätään niin että selkäpiitä karmii? Isä on saanut pojan tyhmyydestä tarpeekseen, sillä eihän pelkäämisellä voi itseään elättää! Poika tuo isälleen häpeää ja hänet häädetään kodistaan, eikä poika saa koskaan mainita kenellekään mistä hän on kotoisin tai kuka hänen isänsä on.

Poika lähtee siis yksinään kulkemaan pitkin tietä hokien itsekseen "kunpa oppisin pelkäämään, kunpa oppisin pelkäämään". Kun kanssakulkijat kuulevat hänet, ihminen toisensa jälkeen laittaa pojan pelottaviin tilanteisiin, mutta ne eivät pelota sitten yhtään. Hän joutuu esimerkiksi hautausmaalle hirtettyjen ihmisten viereen nukkumaan yöksi, mutta ottaakin ihmisraukat alas nuotiolle lämmittelemään. Kun kuolleista ei ole seuraksi, hän pistää ne takaisin hirteen roikkumaan. Mutkien kautta poika pääsee suorittamaan kuninkaalle tehtävää, jossa on tarkoitus selvitä kolme yötä lumotussa linnassa: Palkintona on tietysti prinsessa ja puoli valtakuntaa, kuinkas muutenkaan.



Lumotussa linnassa poika näyttää vähän julmemman puolensa ja muun muassa hakkaa kissoja kuoliaaksi. (😒) Muka pelottavia tilanteita tulee vastaan, mutta poikaa ei edelleenkään pelota ollenkaan. On vihaisia rumia miehiä, haamuja ja pääkallokeilausta... Tässäkin sadussa on onnellinen loppu ja vähän jopa hurttia huumoria heitetty sekaan. Oikeastaan koko satu tuntui kieli poskessa kirjoitetulta aikuisten huumorilta enemmän kuin lasten sadulta.

Eikä tässä ollut mitään varsinaista opetustakaan, ainakaan kovin selkeää sellaista. Tämä oli omalla tavallaan ihan hauska tarina, mutta en ihmettele yhtään miksi tästä ei löydy Disneyn animaatiota. :') Satu pojasta joka tahtoi oppia pelkäämään on neljäs satu Tammen satukirjasta Grimmin sadut I - Ruusunen.


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Grimmin sadut: Marian lapsi

Sunnuntait on pyhitetty saduille täällä blogissa ja ensimmäiset satusunnuntait pyörähtävät käyntiin Grimmin satujen parissa. Tämä oli tarkoitus aloittaa jo viime sunnuntaina, mutta sähkökatkos esti blogitekstin kirjoittamisen ja en sitten iltamyöhällä alkanut enää kirjoittelemaan, joten jätin suosiolla tämän seuraavalle sunnuntaille.

Näitä Grimmin satukirjoja on aivan ihana lukea iltaisin, kun sadut ovat juuri sopivan lyhkäsiä ja ne sopivat hyvin muun lukemisen lomaan. 💜 Nyt on vuorossa ehkä vähän vähemmän tunnetumpi satu:




Grimmin sadut: Marian lapsi

 

Marian lapsi on satu numero kolme ensimmäisestä satukirjasta (Grimmin sadut I - Ruusunen, Tammi 1999). Se kertoo köyhään perheeseen syntyneestä tuiki tavallisesta puunhakkaajan tyttärestä, jonka Neitsyt Maria käy hakemassa perheen luota luokseen taivaaseen. Taivaassa tyttö "sai syödä sokerileipää ja juoda makeaa maitoa, hänen vaatteensa olivat puhdasta kultaa ja enkelit leikkivät hänen kanssaan". 

Neljätoista vuotta täytettyään tyttö saa hetkeksi huolehdittavakseen taivaan avaimet, mutta vain yhdellä ehdolla: kolmattatoista ovea ei missään nimessä saa avata. Mutta tyttö on liian utelias ja menee kurkkaamaan kiellettyyn huoneeseen, mistä seuraa karkotus taivaasta. Tyttö joutuu elämään kurjaa elämää puhekyvyttömänä yksin erämaassa, kunnes eräs kuningas törmää tähän omalla metsästysretkellään ja ottaa tytön omaksi vaimokseen (tietenkin). 


Eikä vastoinkäymiset tähän lopu, vaan kun tyttö (nyt kuningatar) saa lapsia, Neitsyt Maria käy ne aina ryöväämässä taivaaseen, niin kauan kunnes kuningatar päättää tunnustaa syntinsä. Kansa epäilee kuningatarta omien lastensa tappamisesta ja kaikesta mahdollisesta pahasta, ja kuningatar joutuu jopa roviolle asti. Saduille tyypillisesti tässäkin on kuitenkin onnellinen loppu ja opetus kaiken takana, kuningatar ei sentään pala poroksi.

Tämä oli hyvin kristillinen satu: on Neitsyt Mariaa ja taivasta ynnä muuta. Tarinan opetus on myös hyvin kristillinen: se joka syntiä tekee ja sen tunnustaa, saa myös anteeksi (ja ilmeisesti jos ei tunnusta, niin Neitsyt Maria vie sinulta kaiken mahdollisen niin kauan kunnes tunnustat...) Raamattua paremmin tunteva löytäisi tästä varmasti kasan muitakin viittauksia kyseiseen kirjaan.

Rangaistus siitä, että menit lapsena kurkkaamaan kiellettyyn huoneeseen, tuntuu melko suurelta verrattuna itse tekoon, mutta ehkä sadulla on yritetty pelotella lapsia tunnustamaan pahat tekonsa joskus aikoinaan? Olisi mielenkiintoista tietää, koska tämä on alun perin kirjoitettu. Tyttönen käy läpi melkoisesti vastoinkäymisiä jääräpäisyytensä takia, mutta lopulta kaikki kääntyy parhain päin. Tässä ei kuitenkaan mielestäni mitään kauhean raakaa... Tai no, viedäänhän kuningatar poltettavaksi elävältä, ja elo metsässä monta vuotta yksin kuulosti melko karulta, mutta noin muuten, ei paljoa julmuuksia tässä tarinassa. Ainakaan verrattuna muutamaan muuhun, jonka olen tähän mennessä lukenut. 😱

Mutta niistä bloggaus tulossa myöhemmin...

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteen yhteenveto

Viikko sitten päättyi Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaaste, ja nyt on aika tehdä vähän yhteenvetoa haasteen aikana luetuista kirjoista. Lukuhaasteen tavoitteena oli tutustua lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkoteoksiin lukemalla vähintään yhden sadun tai kirjan. Haasteeseen ilmoittautui 18 bloggaajaa ja lopulta 12 (minut mukaan luettuna) osallistuivat. Ihan yllätyin siitä kuinka moni tähän innostui lähtemään mukaan! 😊


Haasteeseen tuli luettua yhteensä 67 kirjaa / satua.

Suosituimmat kirjailijat olivat:

💮 Tove Jansson (7 kirjaa)
💮 Anni Polva (7 kirjaa)
💮 Michael Bond (4 kirjaa)
💮 Astrid Lindgren (4 kirjaa)
💮 Anni Swan, Lewis Carroll ja Mauri Kunnas. (3 kirjaa)

Kuten yllä olevista kirjailijoista voi jo päätellä, suosittuja valintoja olivat Muumi-kirjat, Tiina-kirjat ja Karhuherra Paddington -kirjat.

Haasteeseen luettiin paljon klassikkoteoksia monilta eri kirjailijoilta: yhteensä 37 kirjailijan tuotantoa pääsi mukaan, joista 17 oli kotimaisia kirjailijoita. Suosituimpia kirjoja olikin sitten vaikeampi lähteä hakemaan, sillä tähän luettiin hyvin erilaisia teoksia, mikä on tietenkin hienoa. Joitakin kirjoja oli luettu kaksi kertaa, kuten näitä seuraavia:

💮 Anni Swan: Iris rukka (Kirjan pauloissa, Oksan hyllyltä
💮 Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi (Kirjasähkökäyrä, Kirjojen pyörteissä)
💮 Astrid Lindgren: Mio, Poikani Mio (Hurja Hassu Lukija, Yöpöydän kirjat)
💮 Colin Dann: Kaukametsän pakolaiset (Yöpöydän kirjat, Orfeuksen kääntöpiiri)
💮 Tove Jansson: Muumipapan urotyöt (Unelmien aika, Hurja Hassu Lukija)
💮 Tove Jansson: Taikatalvi (Unelmien aika, Kirjojen pyörteissä)


Mitä muuta haasteeseen luettiin? Käyhän katsomassa osallistuneiden koosteet alta:

Eniten minua kiinnostaa tie
Hurja Hassu Lukija
Jokken runonurkka
Kirjan pauloissa
Kirjasähkökäyrä
Kirjojen pyörteissä
Luetaanko tämä?
Oksan hyllyltä
Orfeuksen kääntöpiiri
Sheferijm
Unelmien aika
Yöpöydän kirjat

Jos koosteesi puuttuu listalta, niin ilmoitathan minulle. Kiitoksia kaikille haasteeseen osallistuneille, tästähän sai hyviä kirjavinkkejä omalle lukulistalle! :)

💮💮💮

Tässä vielä loppuun pieni kirjavinkkilista, jonka koostin haasteeseen luetuista kirjoista. (Valitsin kuitenkin vain yhden kirjan per kirjailija, vaikka häneltä olisi luettu useampikin teos ja jätin tästä pois niitä, jotka ovat jo yllä mainittuina):


Aapeli: Koko kaupungin Vinski 
Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
Alf Prøysen: Eukko pikkurillin kepposet
Beatrix Potter: Petteri Kaniinin satumaailma
C. S. Lewis: Velho ja leijona

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle
Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha
Grimmin sadut: Punahilkka
Jalmari Finne: Kiljusen herrasväki
Jeanne-Marie de Beaumont: Kaunotar ja hirviö

J.M. Barrie: Peter Pan
Johanna Spyri: Pikku Heidi
Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä
Kaarina Helakisa: Suklaapilvet
Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi

Michael Ende: Tarina vailla loppua
Oiva Paloheimo: Tirlittan
Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt
Raul Roine: Sata haavaa ja tuhat tuskaa eli kauniin Fatiman kampa
Roald Dahl: Kirahvi, Kaani ja minä

Robert Arthur: 3 etsivää ja kauhujen linna
William Sleator: Sokkeloportaikko
Yrjö Kokko: Pessi ja Illuusia
Zacharias Topelius: Adalmiinan helmi
Zdeněk Miler & Eduard Petiška: Myyrän auto

P.s. Jos joku haluaa jatkaa tätä haastetta omassa blogissaan niin go for it! Täällä olisi heti ainakin yksi osallistuja. 😉

torstai 6. heinäkuuta 2017

Jenna Kostet: Pikimusta, sysipimeä


Kostet, Jenna: Pikimusta, sysipimeä
Robustos, 2017. 239 s.

Eletään vuotta 1942. Sota repii miehiä rintamalle ja naiset jäävät tekemään kotipuoleen miestenkin työt. Yksi heistä on Ester, tumma ja omaperäinen kaunotar, joka asustaa metsässä talossaan eristyksissä muista. Toisaalla taas on vuosi 2015 ja Aura menee käymään äitinsä suvun vanhalla asunnolla, Ketolanperällä. Aura ei tiedä suvustaan juuri mitään, mutta haluaisi ottaa siitä selvää, äitinsä vastusteluista huolimatta.

Pikimusta, sysipimeä on Jenna kostetin kolmas romaani. Tässä liikutaan Suomen syvissä metsissä 1940-luvulla ja Helsingin kaupunkimaisemassa vuonna 2015. Nykyaika ja sota-aika vaihtelevat kerronnassa, kun siirrytään Esterin syvistä mietteistä Auran hektiseen elämään asuntolainahakemuksineen ja Instagram-päivityksineen.

Tämä on monisävyinen romaani, jossa kastetaan varpaita myös maagisen realismin puolelle. Luonnon ja sota-ajan elämän (kotipuolessa) kuvaukset ovat tämän kirjan parasta antia ehdottomasti. Tykkäsin seurata Esterin yksinäistä elämää metsän keskellä, vain muutama kotieläin ja metsässä lymyävä mystinen susi seuranaan.

Kirjassa kerrotaan tapahtumista vuoroin Esterin näkökulmasta, jolloin kertoja on minämuotoinen, eli lukija on Esterin pään sisällä:

Olen yksin. Katselen tuvan ikkunasta pimeään metsään, joka on täysinäinen varjoja ja puiden hahmoja. Sammaleisia mättäitä, kiviä jotka näyttävät varjoissa eläviltä olennoilta. Silti minä kävelen joka ilta lammen rannalle ja kuulostelen. 

Kun siirrytään Auran kappaleisiin, kerrontatyyli vaihtuu, jolloin en enää tuntenut olevani kovin syvällä Auran mietteissä, vaan jäin ulkopuoliseksi seuraajaksi, vaikka siinä Auran mietteistä puhuttiinkin:

Aura ei ollut koskaan käynyt isovanhempiensa haudoilla, eikä hän oikeastaan ollut edes varma, että heidät oltiin haudattu juuri sinne. Auraa kuitenkin vaivasi epämääräinen tunne siitä, hänen äitinsä vanhemmat olivat kuolleet silloin, kun hän oli itse jo olemassa. 

En ole aikaisemmin huomannut kiinnittäväni näin paljon huomiota kirjan kertojiin. Jotenkin kontrasti näiden kahden kerrontatyylin välillä vaikutti suurelta, ja tunsin tuntevani Esterin paljon paremmin, kun taas Aura jäi henkilönä vähän kaukaiseksi. Välillä tapahtumia seurataan myös hyvin nuoren Auran näkökulmasta tai Auran miesystävän Ossin Instagram-päivityksien kautta, mikä oli kiinnostava yksityiskohta kirjassa.

Hitaan alun jälkeen kirja alkoi tosissaan viedä mukanaan ja nautin lukukokemuksesta paljon. Halusin todella tietää mitä Esterille tapahtui, mitä kaikkea Aura saa suvustaan selville ja miten langanpätkät alkavat punoutumaan yhteen. Ossin ja Auran suhde taas ei oikein valjennut minulle. Ossi oli jotenkin mitäänsanomaton ja vähän tympeä miekkonen. En oikein ymmärtänyt, että mikä siinä oli niin väärin, että Aura halusi selvittää historiaansa? Ossille se tuntui olevan ylitsepääsemätön ongelma jostain syystä. Miehet tuntuvat muutenkin olevan melko tympeitä tässä tarinassa.

Tykkään paljon kirjan kansikuvasta ja nimestä: Pikimusta, sysipimeä. Se jotenkin kuvastaa kirjan tunnelmaa omalla tavallaan, vaikka ei tässä varsinaisesti mitään kauhuelementtejä ollut, mitä aluksi ajattelin. En tosin oikein tiedä mihin genreen tämän kirjan sijoittaisin. Tämä oli ensikosketukseni Kostetin kirjallisuuteen ja varmasti tulen lukemaan tulevaisuudessakin hänen kirjojaan. Tämä oli hyvin taidokkaasti kirjoitettu ja tuntui tarkoin harkitulta kokonaisuudelta alusta loppuun.

Kiitoksia kustantajalle lukukappaleesta. :)

***

Muita lukukokemuksia: Lukupino

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Valkoinen kuningatar (tv-sarja 2013)

Kesäloma oli ja meni, ja yhden sarjan sain sinä aikana katsottua C Morelta: nimittäin vuonna 2013 ilmestynyt tv-sarja Valkoinen Kuningatar (The White Queen). Sarja perustuu Philippa Gregoryn Ruusujen sota -kirjasarjaan. En ole lukenut yhtäkään teosta Gregorylta, vaikka hän on kirjoittanut kolmisenkymmentä (kaikkia ei tosin ole suomennettu) historiallista romaania (joka on yksi mun lempparigenreistä kirjallisuudessa). Tämä tv-sarja tosiaan kertoo vuosina 1455-1485 Englantia, ja etenkin aatelisia, ravisuttaneesta Ruusujen sodasta. Tämä aikakausi historiassa on innoittanut muun muassa George R. R. Martinia kirjoittamaan Game of Thrones kirjansa.

Sarja myötäilee tositapahtumia melko hyvin. Ensimmäinen jakso lähtee liikkeelle siitä, kun Yorkin sukuun kuuluva, vastikään valtaistuimelle noussut kuningas Edvard IV rakastuu tavalliseen tallaajaan Elisabet Woodvilleen, ja he menevät vastoin kaikkien aatelisten ja poliittisten vaikuttajien mielipiteitä naimisiin. Elisabetistä tulee kuningatar ja tätä suurin osa aatelisista ei koskaan tullut hyväksymään. Ruusujen sota on hyvin monivaiheinen, verinen ja kuohuva vaihe Englannin historiassa, jossa kaksi aatelissukua: Yorkit (valkoinen ruusu) ja Lancasterit (punainen ruusu) sekä heidän tukijansa taistelevat vallasta, ja valta vaihtuukin melko tiheään otteeseen. Päitä putoilee, puolet vaihtuu, juonittelua ja kaksinaamaisuutta riittää.

Sarja oli ihan hyvä, mutta olisi voinut olla mielestäni parempikin. Näyttelijävalinnat olivat tässä aika kökköjä, paria poikkeusta kuten Henrik VII:n äitiä Margaretia, kuninkaiden äitiä Cecilyä, Lordi "Kuninkaantekijä" Warwickia ja Thomas Stanleytä lukuun ottamatta. En myöskään hirveästi välittänyt siitä, miten tässä tehtiin Elisabet Woodvillesta ja hänen äidistään periaatteessa noitia. Sitä ajatusta viihdytettiin kyllä kunnolla. Mutta muuten sarja oli ihan hyvä, tässä esitettiin kiinnostavalla tavalla historiallisia tapahtumia. Kiinnostavan tästä tekee erityisesti se, kun sitä tietää jo miten tapahtumat tulevat menemään: millä tavalla loppuu Ruusujen sota ja alkaa Tudor-suvun valtakausi.

Mutta on ihan hauska seurata ruudulta kaikkia tapahtumia ja juonitteluja mitä silloin tehtiin. Ja onhan tässä täytetty mielikuvituksella historiaan jääneitä aukkoja tietenkin. Eihän sitä voi oikeasti tietää millaisia nämä historialliset henkilöt ovat persoonaltaan olleet ja millainen suhde heillä on ollut muihin ihmisiin, mutta on jännä kuvitella näitä mielessään. Sarjassa otetaan kantaa myös epäselvään Towerin prinssien mysteeriin: mitä tapahtui Elisabetin ja Edvardin kahdelle pojalle, jotka lukittiin Toweriin nuorina poikina, eikä heistä sen jälkeen näkynyt tai kuulunut mitään. Jos kyseinen aikakausi, valtataistelut ja aateliset kiinnostavat, niin kannattaa vilkaista tätä tv-sarjaa.

Muita tv-sarjoja Englannin ja Iso-Britannian kuninkaista/kuningattarista:

  • The White Princess (2017, kertoo Elisabet Woodvillen ja Kuningas Edvardin tyttären, Yorkin Elisabetin ja Kuningas Henrik VII:n avioliitosta, sarja perustuu niin ikään Philippa Gregoryn kirjoihin)
  • Tudors (2007-2010, kertoo Yorkin Elisabetin ja Henrik VII:n pojan, Kuningas Henrik VIII:n valtakaudesta ja lukuisista hänen avioliitoistaan, monet hänen vaimoistaan menettivät lopulta päänsä)
  • Victoria (2016-, kertoo nuoren Kuningatar Victorian elämästä)
  • The Crown (2016, kertoo nuoresta Elisabet II:sta ja hänen avioliitostaan Prinssi Philipin kanssa)

Jos tiedätte muita hyviä tv-sarjoja/ kaunokirjallisuutta Englannin hallitsijasuvuista, niin vinkatkaa ihmeessä. 😁
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...